Minua on taas alkanut sapettaa tämä lause: "Jokainen äiti on paras mahdollinen äiti omalle lapselleen". Viimeksi sitä on hoettu "Äitien sota"-sarjassa. Tuo lause on kauheaa soopaa. Näin ei ole.
Kun on tehnyt töitä lapsiperheiden parissa kohta 20 vuotta, niin voin sanoa, että tuo lause ei todellakaan ole totta. En ole ikinä ajatellut noin ja kyllä minun opinnot, harjoittelujaksot esim. lastensuojelulaitoksissa, lastenpsykiatriassa ja perhekuntoutuksessa ja erityisesti edellinen työni realisoivat asian. Kun tekee 6.5 vuotta kotikäyntejä lapsiperheisiin ja tapaa vanhempia laidasta laitaan, niin voin todella todeta: monet lapset elävät ikävissä olosuhteissa. On paljon vanhempia, jotka eivät ole parhaita mahdollisia vanhempia omille lapsilleen. Eivät edes riittävän hyviä. On paljon äitejä, jotka ovat niin masentuneita ja väsyneitä, että makaavat vain sohvalla eivätkä jaksa tehdä mitään lastensa kanssa. On paljon lapsia, jotka elävät hirvittävän likaisissa kodeissa ja syövät ruuan tähteitä, joita on pitkin lattioita. On äitejä, jotka käyttävät päihteitä ja vaarantavat lapsensa jo raskausaikana. On äitejä, jotta jättävät vauvansa jo pariviikkoisena hoitoon, jotta pääsevät itse bilettämään. Ja näistä masentuneet päihteidenkäyttäjät - äideistä toinen äärilaita on ne äidit, jotka tekevät niin paljon töitä, että hädin tuskin näkevät lapsiaan. Ovatko he parhaita mahdollisia äitejä omille lapsilleen? Kuka lapsi haluaa äidin, joka on narkkari? Kuka lapsi haluaa äidin, joka on koko ajan poissa kotoa? "Koska kyllä minä tunnen lapseni parhaiten, ja tälle minun lapselleni on parhaaksi se, että teen paljon töitä". "Minä olen paras mahdollinen äiti omalle lapselleni, minä käytän huumeita, se on meidän perheellemme paras mahdollinen ratkaisu".
Kuka lapsi haluaa äidin / vanhemman, joka on masentunut ja vain makaa sohvalla? Tai päihteidenkäyttäjä-äidin? Tai äidin, joka tukistaa lasta? Tai äidin, joka on priorisoinut omat tarpeet ja oman hyvinvoinnin lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Äidin, joka suhtautuu täysin välinpitämättömästi lapsensa asioihin? Tai äidin, joka käyttää koko ajan telkkaria tai tietokonepeliä lapsenvahtina, kun ei vaan jaksa tehdä mitään lapsensa kanssa?
Kyllä jokainen äiti on paras mahdollinen äiti omalle lapselleen. En ymmärrä, miksi tuota lausetta hoetaan. Mitä sen lauseen hokemisella halutaan? Että jokainen tuntisi olonsa hyväksi eikä kenenkään tarvitsisi miettiä, onko oma tapa lasten kanssa hyvä? Ettei kenenkään tarvitsisi syyllistyä mistään? Että mikä tahansa asia olisi oikeutettu, sillä "kyllä jokainen äiti tuntee oman lapsensa parhaiten?". Näin ei todellakaan ole. Jos jokainen äiti tuntisi lapsensa parhaiten, niin tuhansia lapsia ei olisi vuosittain huostaanotettuina, hakattuina, kotona yksin vanhempien ollessa baarissa ryyppäämässä, masentuneina tai yksinäisinä ja hylättyinä.
On erilaisia tapoja olla hyvä äiti, mutta on myös paljon tapoja olla huono äiti. Täydellinen ei kenenkään tarvitse olla. Eikä täydellisiä äitejä / vanhempia olekaan. Mutta monilla on matkaa myös siihen riittävän hyvään. Jokainen äiti ei ole paras mahdollinen äiti omalle lapselleen. Ne, jotka ovat sitä mieltä että tuo lause on totta, elävät jossakin kummallisessa sinisilmäisessä satumaailmassa.
Itse olen saanut työssäni olla auttamassa monia äitejä / vanhempia kohti parempaa vanhemmuutta. Se on aina hyvä asia, jos vanhempi ymmärtää oman avun tarpeen ja sen, ettei nykyinen toimintatapa ole hyvä ja kanna pitkälle. Mutta on myös vanhempia, jotka eivät näe mitään pahaa siinä, että he tukistavat lapsiaan tai että lapset ovat koko ajan yksin kotona, kun vanhemmat bilettävät tai ovat töissä ylipitkiä päiviä. Oli myös paljon vanhempia, joiden äärellä olin työntekijänä aika voimaton. Ja se myös oli ehkä yksi syy, miksi halusin lähteä pois siitä työstäni.
Näin minä ajattelen. Olen puhunut. Mitä mieltä sinä olet lauseesta: "Jokainen äiti on paras mahdollinen äiti omalle lapselleen?" Miksi sitä hoetaan niin paljon?
ps. Mun piti kirjoittaa ystävänpäivästä ja ystävyydestä. Mutta tämä teksti vain halusi tulla ulos. Ehkä kirjoitan ystävyydestä joku toinen päivä. Hyvää ystävänpäivää!
Aloittelin viime viikolla samalla otsikolla tekstin, makaa tosin edelleen luonnoksissa. Viimeisin sykäys oli tuon lauseen toteaminen tosikoisen vasu-keskustelussa. Argh. Olen vain niin erimieltä. Jostain syystä en muista kuulleeni tuota lausetta aiemmin, mutta viimeisen vuoden aikana se on tupsahdellut sieltä täältä ja sitä viljellään urakalla. En vain tajua. En. Että miksi? Ja miten niin? No sitten kun listaa niitä huonoja vanhempia (äitejä, mutta yhtälailla isejä), niin tulee vastaus: "Noniin, no tuo on tietty eri asia. Mutta tavallisista vanhemmista, jokainen on paras omalle lapselleen." Niin, että siis jokainen joka on hyvä, on hyvä? Ja jokainen joka ei ole hyvä ei ole hyvä? Miksi sitten viljellä tuota lausetta, jos sitä ei edes tarkoiteta, vaan tarkoitetaan, että hyvät vanhemmat on hyviä ja huonot huonoja?
VastaaPoistaMuutoin hyvä teksti, joskin juuri äidin roolin korostaminen yli isän tässä hyppii silmille. Ajatteletko, että juuri äidin pitää olla se kotona enemmän aikaa viettävä vai onko sillä sinun mielestä mitään väliä, kumpi on töissä käyvä ja kumpi kotona oleva osapuoli? :) No, minun kantani varmaan tiedätkin.
Minä olen kuullut tuon lauseen monia kertoja, ihan koko ajan. Tai en tiedä, pistääkö se vain mun korvaan joka puolelta. Muistan kun pari vuotta sitten aloin katsoa "Erilaiset äidi" ohjelmaa ja mun oli lopetettava sen katsominen ihan alkumetreille, kun siinä hoettiin tuota koko ajan.
PoistaEn ajattele, että äidin rooli on olla kotona. En vain ole ikinä kuullut lausetta "jokainen isä on paras isä omalle lapselleen", siksi äiti-korostus tässä tekstissä.
Minusta meidän vanhempien on ihan tervettäkin syyllistyä välillä. Se saa meidät tekemään korjausliikkeitä. En jotenkin ymmärrä sitä, että varotaan niin kovin, ettei kukaan vaan syyllistyisi. Adoptiovanhempana olen myös kuullut usein, että biologinen vanhempi on aina paras lapselleen. Ei sekään aina ihan niin ole. Biologisuus ei takaa hyvää hoitoa.
VastaaPoistaMinustakin pieni syyllisyys on hyväksi, se auttaa muuttamaan toimintatapoja. Itselleni tuli viimeksi "syyllisyyskohtaus" esikoisen kouluterveystarkastuksessa ja aiheesta. Nyt on hoidettu kalsium-tablettiasia kuntoon.
PoistaEi biologisuus takaa hyvää hoitoa, ei todellakaan. Luulen ,että monet adoptiovanhemmat ovat paljon valmistautuneempia lapseen kuin biologiset vanhemmat.
Se, miten toimii syyllisyydentunteen kanssa on myös tärkeää. Jos tilannetta, joka aiheuttaa vanhemmalle syyllisyyttä, ei voi muuttaa (esimerkiksi pitkät työpäivät tms.), alkaa kompensoida lapselle vaikka herkuilla tai tavaralla, mennään vain lapsen kannalta huonompaan suuntaan. Vanhemman pitäisi pystyä kestämään syyllisyydentunne (ennenkin käytiin töissä ja vietiin lapset päiväkotiin pienenä mutta kompensaatiota taidettiin tehdä vähemmän).
PoistaNiinhän se on. Itse ainakin tutkailen, jos minulle jostakin asiasta nousee syyllisyyttä, että mistä tämä tunne nousi, mitä se haluaa minulle kertoa ja pystynkö tekemään asialle jotakin vai onko tämä asia, jonka kanssa eletään ja syyllisyys on vain kestettävä ja sen kanssa elettävä.
PoistaMä uskon että siinä on taustalla juurikin se, että vältellään syyllistymästä/syyllistämästä. Jännä muuten että se tulee aina tuossa muodossa. Että jokainen äiti on lapselleen se paras äiti. Miksei koskaan kuule isistä vastaavaa? Onko se vaan helpompi myönnyttää iseille että he eivät aina ole lapsilleen niitä parhaita vanhempia? Äitimyytti elää vahvana.
VastaaPoistaMinä myös mietin tuota kirjoittaessani sitä, etten ole koskaan kuullut, että "jokainen isä on paras isä lapselleen". Äitimyytti on vahva. Ketään ei saisi syyllistää. Ainakin loppukaneetiksi kuuluu aina sanoa / kirjoittaa, että "jokainen tuntee oman lapsensa parhaiten ja tietää, miten oman lapsen kohdalla tehdä". Ja näin ei kyllä ole.
PoistaVau mikä teksti! Mustaki se lause on täyttä soopaa ja luulen et se on luotu vaan lohduttamaan äiti ihmisiä siinä ettei kukaan kokis riittämättömyyttä. Kaikki ei tosiaan oon niitä parhaita omille lapsilleen, eivät edes hyviä tai riittävän hyviä. Karu totuus. Jossain törmäsin lauseeseen että riittävän hyvä vanhemmuus jää näkymättömäksi. Miten tulkitset tuon lauseen?
VastaaPoistaMinä en ole kuullut lausetta "riittävän hyvä vanhemmuus jää näkymättömäksi". Onko se niin, että silloin kun vanhemmuudessa näkyy puutteita, se tulee näkyväksi ja kun vanhemmuus on riittävää, se on tavallaan "näkymätöntä" eli ei näy ulospäin esimerkiksi lasten mielenterveysongelmina tai vaikeuksina koulussa tms. Tämä on nyt nopea tulkinta ja voi olla täysin vääräkin
PoistaYmmärrän täysin näkökulmasi siihen. Narkkari, masentunut tai elämän hallintansa täysin menettänyt äiti ei todellakaan ole paras mahdollinen äiti omalle lapselleen. Ehkä lauseen pitäisi kuulua, että jokainen äiti on ainutkertainen äiti lapselleen ja äidin pitäisi pyrkiä olemaan paras mahdollinen äiti. Niillä joilla pyrkimys parhauteen ei riitä tasolle, jolla turvataan lapsen kasvu ja kehitys, pitäisi varmaankin olla sitten parhaita mahdollisia etä-äitejä.
VastaaPoistaToiselta kannalta katsottuna lause tarjoaa toisteltuna lohtua niille tavallisille keskivertoäideille, joita suurin osa äideistä kuitenkin on. Välillä onnistutaan paremmin ja välillä huonommin, mutta aina yritetään kuitenkin. Paineet äitiyteen ovat hirvittävän kovat. Pitää imettää 6kk, tehdä itse soseet, leikkiä, tarjota virikkeitä, varoa sitä ja tätä kuudetta, olla kiintymysäiti, tulkita vessahätäviestintää, pysyä viilipyttynä uhmaikäisten kanssa. Tuossa viidakossa on ajoittain vaikea ymmärtää, että mitkä ovat ne itselle tärkeät asiat. Silloin on lohdullista, että voi hokea välillä olevansa paras mahdollinen äiti omalle lapselleen.
Kun 4v puree uhmakiukussaan hampaat läpi käsivarresta ja tukistan häntä, vaikka olen päättänyt, että en niin tee, tuo lohtua sen ajatteleminen, että olen kuitenkin ainutkertainen ja paras äiti hänelle, vaikka tilanne tällä kertaa lipesi aivan lapasesta. Seuraavassa kriisissä olen jälleen hippusen parempi äiti.
Paineet täydelliseen äitiyteen ovat kovat. Ja myös tämä blogimaailma osaltaan luo paineita. Äitien on vaikea erilaisten ohjeiden ristiaallokossa löytää omia, itselle tärkeitä asioita.
PoistaMinä luulen myös, että tuota lausetta hoetaan nimenomaan lohduksi tavallisille äideille. Minulle paras lohtu omaan äitiyteeni on nimenomaan ollut nuo työkokemukseni. Kun on nähnyt jo "kaiken mahdollisen", niin omat "kriisit" lasten kanssa saavat oikeanlaiset mittasuhteet. Ei se mitään, vaikka meillä ei ole Runebergin torttuja, meillä sentään on turvallista elää ja olla. Jne.
Ja nimenomaan se on tärkeää, että osaa syyllistyä (sopivassa määrin, ei liikaa) asioista ja ottaa niistä opikseen ja toimia seuraavan kerran toisin. Lasten kanssa niitä toisin tekemisen paikkoja tulee paljon. Heti seuraavassa hetkessä on mahdollista toimia eri tavoin. Tiedostaminen on tärkeää.
Täysin samaa mieltä.
VastaaPoistaKiva lukea. Minua vähän jännitti, millaisia kommentteja tähän tekstiin alkaa tulla.
PoistaHieno teksti. Olen täysin samaa mieltä. Luulen, että edes näitä mantroja hokevat eivät ajattele sanomaansa täysin loppuun saakka. Toine mantra on, että rakkaus lasta kohtaan riittää - aivan yhtä suuri valhe sekin.
VastaaPoistaNiin varmaan on. Lauseita hoetaan mantrana ilman että mietitään, mitä se oikeasti tarkoittaa ja mitä kaikkea se lause pitää sisällään.
PoistaHyvin kirjoitettu! Aamen!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaJoskus, kun itse olen riutunut äitiyden syyllisyydessä (ankara kun olen) ja minulle on sanottu noin, olen kokenut ristiriitaisia tunteita. Ja nimenomaan juuri tuosta näkökulmasta kun kirjoitat - että ei se aina ole noin. Se, että olen äiti, ei tee minusta parasta lapselleni. Toki sitä toivon ja ehkä saatan sitä ollakin. Ja niin kuin aiemmassa kommentissa oli syyllisyydestä - kyllä se joskus on paikallaan ja jopa toteaminen, että enpäs vaan olekaan tällä hetkellä parhain mahdollinen äiti (tai käytös ei esim. ole sitä).
VastaaPoistaMinäkin koen ristiriitaisia tunteita, jos joku minulla sanoo tuon lauseen. Minäkin olen varmaan useimmiten paras mahdollinen äiti omille lapsilleni, mutta on myös tilanteita, joissa olisi voinut tehdä toisin. Tosin pitää muistaa myös armollisuus itselle. Kukaan ei ole täydellinen ja riittävän hyvää äitiyteen / vanhemmuuteen kuuluu myös inhimillisyys ja mokat. Kunhan niistä voi sitten ottaa itse opiksi, keskustella lasten kanssa ja pyytää anteeksi.
PoistaTähän pakko todeta että mulla on tosiaan maailman paras mutsi, aina ollut rakastava ja voinut luottaa häneen sataprosenttisesti, että on tukena elämässä. Minua on kuitenkin lapsena joskus tukistettu ja äitini on tehnyt myös pitkää työpäivää. Kummastakaan ei ole mitään traumoja jäänyt, eikä mulla ikimaailmassa olisi voinut olla parempaa äitiä. Joten pelkkä tukistaminen tai paljon työskenteleminen ei tee suoraan vanhemmasta huonoa. Terveisin 31v.nainen jolla on maailman paras mutsi. Ja ei, mulla ei vielä ole omia lapsia :)
VastaaPoistaEi varmaan pelkstään joku yksi asia tee äidistä (tai isästä). Monille muille on vastaavista asioista (toistuvana) saattanut jäädä traumoja. Eikä vain saattanut vaan ihan jäänyt.Ja monesti nuo tulevat esille sitten siinä vaiheessa kun on omia lapsia ja miettii kasvatuskeinoja heidän kanssaan. Tuleeko selkärangasta ne vanhemmilta opitut ja omaksutut, vai jotain muuta? Ja vaikka haluaisi jotain muuta, niin onko malli silti tosi vahva toisenlaiseen.
PoistaMinä olen ajatellut tämän lauseen niin, että jokainen on paras äiti lapselleen lähtökohtaisesti, kun parhaansa yrittää. Tämä lause antaa silloin lohtua, jos syyllistää itseään liikaa, paras äiti ei ole täydellinen, vaan ihminen, jolla on myös oikeus väsyä, mutta niin kauan kun hän yrittää parhaansa ja lapsilla on perustarpeet kunnossa ja turvallinen olo, on äiti paras äiti, vaikkei olisi pullantuoksuinen ja vaikka pinna joskus palaisikin.
VastaaPoistaMinä taas en ajattele, että jokainen äiti on lähtökohtaisesti paras. Monien kohdalla varmaan on näin, mutta on myös paljon äitejä, jotta lähtökohtaisesti eivät ole parhaita, vaikka he omasta mielestään yrittävät paljonkin.
PoistaPinna saa palaa, pullan ei tarvitse tuoksua, saa väsyä. Mutta on myös paljon asioita, mitä ei saa tehdä. Ei saa vahingoittaa lasta, jättää häntä liian yksin.
Tarkoitamme siis samaa asiaa, ei lapsella minunkaan mielestä ole turvallinen olo jos häntä lyödään tai hänet jätetään yksin ja se ei ole parhaansa yrittämistä, jos laiminlyö lastaan, lyö tai päihteidenkäyttö hallitsee elämää.
PoistaMinä haluaisin edelleen pitää tämän lauseen meidän "tavisäitien" lohtuna, meidän, jotka rakastaa lapsiaan ehdoitta, mutta valitettavasti sitä on tosiaan alettu käyttää puolustamaan niitä äitejä, joille se parhaan yrittäminen ei riitä siihen, että he pystyisivät takaamaan lapselle turvallisen olon jne.
Hienoa kun täsmensit vielä kommenttiasi. Näin siinä huomaa, miten kirjoitetun tekstin voi ymmärtää eri tavoin.
PoistaLause voi varmaan toimia joillekin lohtuna (jos joku sitä tarvitsee kipeästi), itse olen jotenkin niin täynnä tuota, etten sitä pysty sanomaan tai kuulemaan, mutta ehkä sen tilalle voisi kehittää jonkun sopivamman? Itse en vaan nyt keksi mitään tilalle.
:) Jos nyt vielä jatkan: MInusta on ihan hyvä, että lohduttaa itseään sillä ettei kukaan ole täydellinen. Mutta ei siihen tuollaista sanontaa tarvitse, joka ei tarkoita mitään. Eikö voisi vain todeta, että "on niitä huonompiakin" tai "näissä puitteissa tämä on oikeastaan ihan ok"?
VastaaPoistaEn tiedä. Itse, kun en koe tarpeelliseksi määrittää itseäni hyväksi äidiksi. Pyrin tietty hyvään vanhemmuuteen, oppimaan uutta, tekemään paremmin, potkimaan välillä itseä persuksille huonosti tehdyistä jutuista jnejne. Mutta en koe tarpeelliseksi hokea itselleni että olen hyvä äiti.
Pyrin kyllä sellaiseeen, mutta sen millainen äiti olen ollut, saavat lapset määrittää 20 vuoden kuluttua. :)
Jotenkin tuo " jokainen äiti paras mahdollinen äiti omalle lapselleen" -lause vain minulle tuo aina mieleen lasten kokemuksien, tunteiden ja ihmisarvon väheksymisen.Että hokeamalla tuota, sanotaan samalla että jos lapsen luottamus petettiin, satutettiin (henkisesti tai fyysisesti), torjuttiin lapsen tarpeet, ei kuunneltu, ei annettu aikaa, ei ymmärretty, se ikään kuin olisi tuolle lapselle ok. Että "sinulle riittää tallainen kohtelu, et ansaitse parempaa, et ansaitse vanhempia, jotja tekisivät asiat paremmin". :(
Hyvä kommentti. Minulla on samanlainen fiilis, että itselleni en tarvitse sanontaa, jolla lohdutan itseäni tai totean olevani "ihan hyvä äiti".
PoistaMinulle tulee myös olo, että jos hoetaan "kyllä jokainen äiti on paras mahdollinen äiti omalle lapselleen", siinä väheksytään lasta ja hänen kokemustaan. Ikään kuin vaikka tukistaminen tai nippaaminen olisi sallittua, kun vaan sanoo tuo lauseen perään. Tämä lapsi ei parempaa ansaitse.
Jotenkin tuntuu että nykyään mennään jo liiallisuuksiin tuossa miten lasta pitää kasvattaa ja hoitaa ja täytyy muka kokoajan olla, ah niin varovainen kun muksut on lasia ja sokeria ja hajoaa pienimmästäkin virheliikkeestä tai vastoinkäymisestä. Ei lapsetkaan tavallisesta kasvatuksesta rikki mene vaikka vanhemmat kävisi töissä, tukistaisi joskus tai joskus vaikka huutaisi muksulleen. Todellisuudessa ei ole yhtä ainoaa ja oikeaa tapaa kasvattaa lasta. Jos joku väittää sellaisen tietävänsä, niin voisi nöyrtyä ja miettiä uudelleen. Neuvostoliitossa oli ja pohjoiskoreassa on asioiden suorittamiselle vain yksi ja ainoa, valtion/auktoriteetin määrittämä oikea tapa. Ihan överiä tämä nykyajan hyssyttely hössötys kasvatuksen suhteen. Eriasia alkoholisti- ja narkkarivanhemmat tai uskonnolliset fanaatikot tms, jotka todella satuttavat lastaan henkisesti ja fyysisesti. Maalaisjärki käyttöön. Tälläisiä ajatuksia täältä huutelee se pilalle tukistettu, äidin työuran traumatisoima kolmekymppinen nainen.
VastaaPoistaEi ole yhtä oikeaa tapaa kasvattaa lasta, vaan monta hyvää. Yhteenkään hyvään tapaan ei kuulu kuitenkaan esim. tukistaminen. Se on lain mukaan kielletty. Se on lapsen satuttamista sekä fyysisesti että henkisesti.
PoistaAihe on (taas) niin ajankohtainen, että en voi olla kommentoimatta.
PoistaTrauma. "Trauma on kreikan kielestä tuleva sana, jolla tarkoitetaan ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta aiheutuvaa henkistä tai ruumiillista vammaa."
Ei ihminen aina itse tunnista vammojaan. Asennevammaa varsinkaan. Ja se on pahin vamma mitä voi olla - ja se on myös ainoa tarttuva vamma.
Voi toki ajatella, ettei lapsuuden kokemuksilla ole merkitystä tai etteivät ne jättäneet jälkeä. Tai että ihan hyvä minusta kasvoi juuri sillä kasvatuksella.
Mutta ihmiset ovat erilaisia. Ihmiset käsittelevät kokemaansa eri tavoin, ja erilainen kohtelu vaikuttaa toisiin paljon enemmän kuin toisiin. Samankin perheen lapset voivat kokea samat asiat todella eri tavoin. Toinen voi jopa unohtaa tai nähdä esim. fyysisen kurittamisen tarpeellisena. Toinen huomaa ne syvätkin jäljet, jotka kulkee mukana. Toisista ne tekee agressiivisia, toisista herkkiä, toisista empatiakyvyttömiä.
"Trauman seurauksena yksilö ei kykene selvittämään traumaattiseen tapahtumaan liittyviä ajatuksia eikä tunteitaan."
Riidat. Kun sitten elää parisuhteessa eikä ole koskaan oppinut tai nähnyt järkevää mallia riitelylle, voi oma käytös ja tunteiden kertakaikkinen räjähtäminen yllättää ja viedä syviinkiin tunnemyrskyihin. Onko ihminen paha? Voiko tapojaan muuttaa? MIksi teki niin kuin teki?
Sieltä opituista tavoista ja koetusta elämästä, lapsuudesta, on yllättävän pitkä matka kasvaa itse ihmisenä. Ymmärtää mitkä vaikutukset esim. omilla lapsuuden kokemuksilla on ollut, millaisen ne ovat muokanneet, millainen minusta on kasvanut niistä kokemuksista huolimatta - ei vain niiden vuoksi.
Ja sitä kasvua ja itsetutkiskelua saa tehdä koko ajan, myös vanhemmaksi tulon jälkeen. Sukupolvilta toisille peritty kierre on saatava katkeamaan. Opittava kuulemaan, ymmärtämään, myöntämään omat virheensä ja vajavaisuutensa. Etten minä todellakaan ole aina hyvä äiti. Joskus olen kertakaikkisen paska. Joskus teen todella typerästi. Ja kuinka tärkeää onkaan sanoa nuo myös lapsen kuullen. Siis sen, että aikuinen(kin)/ äiti /isä käyttäytyi typerästi. Teki väärin. Teki virheen. Pyytää anteeksi. Ja että ensi kerralla koitetaan tehdä tämä asia paremmin.
Pitäisikö väärin tehtyä tai syyllisyyttä koke'essaan tokaista "jokainen äiti/isä on paras mahdollinen äiti/isä omalle lapselleen" vai myöntää vihreet, myöntää olevansa toisinaan huono, pyytää anteeksi ja pyrkiä muuttamaan asioita niin ettei toista kertaa tee väärin? Että ne kerrat edes harvenisivat?
Jatkanpa tästä lisää omassa blogissani. Julkaisin nyt uudelleen vuosi sitten kirjoittamani postauksen: "Hankala lapsi vai hankala aikuinen?"
Hyvä teksti Etna! Minusta tuntui, että itse aloin pohtia vasta vanhemmaksi tultuani saamaani kasvatusta. Muistan jopa joskus nuorempana ajatelleeni, että "ihan oikein oli, kun kerran selkääni sain". En enää todellakaan ajattele niin.
PoistaOn tosi tärkeää pyytää anteeksi sitä, kun käyttäytyy typerästi lapsilleen. Lapsiperheessä niitä toisin tekemisen paikkoja tulee usein vastaan. Itse ainakin koen virheiden myöntämisen tärkeämpänä kuin sen hokemisen, että "olen silti paras mahdollinen äiti omille lapsilleni",
Mun mielestä tuo sanonta kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoittaa, että syyllisyydentunteissa rypeminen ei tee äidistä yhtään parempaa. Minusta se paras mahdollinen äiti voi myös antaa lapsensa huostaan, tms. jos huomaa, ettei itse (esimerkiksi jonkun sairauden, kuten masennus tai alkoholismi tai työnteko(*)) vuoksi hoitamaan eikä kasvattamaan itse lastaan. Tärkeintä on, että äiti ajattelee lapsensa parasta ja toimii sen mukaisesti vaikka se paras ei välttämättä ole ihan sitä, mitä äideiltä tässä yhteiskunnassa odotetaan
VastaaPoista(*) en tässä työnteolla viittaa suomalaiseen uraäitiin, vaan niihin moniin naisiin, jotka jättävät lapsensa isovanhempien hoiviin, lähtevät ulkomaille töihin ja lähettävät osan palkastaan lapselleen
Se on totta, että paras mahdollinen äiti voi antaa lapsensa huostaan, kun osaa ajatella lapsensa parasta.
PoistaJust tämän kirjoitettuani luin yhdestä vertaistukiryhmästä yhden äidin vuodatuksen, että millainen äiti hän oikein on, kun lapset viettävät taas viikonlopun tukiperheessä. Kyllä hänkin on paras mahdollinen äiti, on osannut oman jaksamisen ja koko perheen vuoksi hakea apua.
PoistaNäissä asioissa ei oikein syyllistäminen tai "ottasit nyt vain itseäsi niskasta kiinni" -kommentit oikein auta.
Nimenomaan näin. Itse korostan aina perheille, että on vahvuutta osata ottaa apua vastaan silloin kun sitä tarvitsee. Se on parasta mahdollista vanhemmuutta, että tunnistaa avun tarpeen ja ottaa apua vastaan silloin kun se on tarpeen.
Poista