perjantai 9. tammikuuta 2015

Pieni minä ja todellinen, laajempi minä



Ohjaako elämääsi pieni minä vai laajempi, todellinen minäsi?

Pienellä minällä tarkoitetaan sellaista rajoittunutta minän osaa, jolle ovat tyypillisiä itseä vähättelevät, itsen joitain puolia torjuvat ja ilmaisua rajoittavat ajatukset ja uskomukset. Osittain nämä uskomukset ovat syntyneet, koska olemme tarvinneet niitä suojaksemme, ja osittain ne ovat tarttuneet ympäristöstämme. Uskomukset voivat olla esimerkiksi sellaisia kuin "Olen naurettava ja säälittävä, en kuulu joukkoon", "Minä en ole yhtä arvokas kuin toiset" tai "Minulla ei ole oikeutta hyviin asioihin, iloon tai rakkauteen kun muut ympärilläni kärsivät". Itseä sabotoivat ajatukset ja uskomukset vievät meiltä osan elämästä pois. Ne saavat meidät pitäytymään pienellä reviirillä, pitämään itsemme pieninä ja olemaan toivomatta suuria.

Uskomukset ovat syntyneet elämän varrella ja niiden tarkoitus on ollut suojella omaa minäämme. Huono asia on se, että niillä on taipumus jäädä elämäämme senkin jälkeen, kun ne ovat muuttuneet hyödyllisten sijaan haitallisiksi tai ovat yleistyneet sellaisiinkin elämänalueisiin, joilla niitä ei olisi tarvinnut. 

Jokainen ansaitsee käyttöönsä kaikki ne voimavarat, jotka itsessä on. Itseen olisi hyvä suhtautua yhtä myötätuntoisesti, avoimesti ja rakastavasti kuin toiseen ihmiseen, josta välittää hyvin paljon. Todellinen, laajempi minä olisi tärkeää saada käyttöön.


Tietoisuus on ensimmäinen askel muutokseen. Kun tunnistamme selkeästi, mitä omassa mielessämme pyörii, voimme alkaa vapautua haitallisista käsityksistämme Rajoittavien ajatusten ja uskomusten voima heikkenee heti, kun ne tunnistetaan. Rajoittavia uskomuksia voi kirjoittaa ylös ja voi miettiä, miten ne sinua suojelevat, mikä on ollut niiden tarkoitus? Mieti mitä viisas minäsi ajattelee? Mikä on vastakohta rajoittavalle uskomukselle, jonka kanssa olet elänyt kenties vuosikaudet.

Tarvitsemme vastalääkettä itseä sabotoiville pienen minä ajatuksille ja uskomuksille. Negatiiviset ajatukset syövät energiaa ja ovat esteenä hyvien asioiden toteutumiselle. Kun ajattelemme laajemmasta, viisaammasta minästä käsin, voimme löytää aiempien, rajoittavien uskomusten tilalle esim. tällaisia:

* Olen hyvä tällaisena kuin olen
* Riitän ja olen arvokas, riippumatta mistään suorituksista, saavutuksista tai arvioista
* Minun iloni ei ole keltään pois

Miten voi saada kosketuksiin viisaaseen, laajempaan, todelliseen minään? Olemalla läsnä itselle. Keskittymällä kehoon ja sen tuntemuksiin. Käymällä kursseilla. Meditoimalla. Joogaamalla. Lukemalla havahduttavia tekstejä. Juttelemalla toisten kanssa. Liikkumalla ulkona luonnossa. Viisaiden tai myötätuntoisten ihmisten kuuntelu.

Minä niin tunnistan tuon pienen, itseä vähättelevän minän. Ethän sinä osaa. Olet ruma. Hahaa, yrittäjäksi vielä ryhdyit, onko parempaa vitsiä kuultu? Vuosia uskoin sisäiseen puheeseeni, pikku kehnoon, joka päässäni hoki tuota rallia. Nyt tiedostan tuon rajoittavan puheen, pienen minän. Suunta on kohti laajempaa minää. Kohti lempeyttä itselle. Uskoa siihen, että minäkin voin ja pystyn. Minä osaan. Mutta noiden rajoittavien uskomusten purkaminen ei ole helppoa. Ei todellakaan. Jos on suurimman osan elämästään ajatellut että on muita huonompi niin ei se ihan hetkessä muuksi muutu. Mutta suunta on kohti suurempaa itsetuntemusta, kohti laajempaa minää, joka on vähemmän rajoittunut.

* Olen arvokas, olen riittävän hyvä
* Uskallan olla oma itseni, juuri sellaisena kuin olen
* Elämä antaa minulle hyviä asioita

Kuulostaako sinulle tutulta rajoittavat uskomukset, minän pienentyminen? Mikä auttaa sinua kohti laajempaa minääsi?

13 kommenttia:

  1. Teen jatkuvasti työtä sen eteen, että saisin muutettua negatiiviset uskomukset positiiviseen suuntaan ja olisin lempeämpi itselleni. Luulin, että olen positiivinen ihminen, mutta näitä asioita pohdittaessa huomasinkin, että melkoista pessimismiä ja negatiivista sieltä ajattelusta paljastui, ainakin oman itsensä suhteen ja sen suhteen, miten osaa heittäytyä ja luottaa itseensä. Tässä siis työsarkaa itselle tänäkin vuonna. Joten kiitos tästä tekstistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös minä teen jatkuvasti töitä sen eteen, että saisin muutettua uskomuksiani positiivisemmiksi ja sellaisiksi, jotka palvelevat elämääni ja omaa hyvinvointiani paremmin. Minä myös olen aina ajatellut, että olen positiivinen ihminen, mutta monesti päässäni käy aika "negatiivinen ääniralli".

      Työnsarkaa riittää varmaan itse kullakin, niin minulla kuin monilla muillakin.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus.
    Itseäni pienempi minä ei ole juurikaan rminua ajoittanut, mutta onhan tuo varmaan jokaiselle tuttu ilmiö joltain elämän osa-alueelta. Itselläni on varmasti eniten minän kehittymistä edesauttanut työ ja toisena harrastukset. Työssä uuden oppiminen ja uusista yllättävistä tilanteista selviäminen on kasvattanut luottamusta omiin kykyihin omaksua ja soveltaa tietoa ja kommunikoida. Sitä olen joskus miettinyt, että tuleeko liian suuri osa itsetunnosta ja tuntemuksesta ammattiminäni kautta. Mitä sille tapahtuu sitten kun yt-kierroksella lappu osuukin omaan käteen? Seuraako vapaa pudotus?

    Harrastukset ovat taas tuoneet eteeni konkreettisia omien käteni tuotoksia ja asioiden valmiiksi saamisen iloa. Ihmissuhteissa minulla on ollut paljon onnea matkassa. Ympärilläni on ollut kannustavia ja inspiroivia ihmisiä.

    Oma vahvuuteni minän rakentamisessa on ehdottomasti huomion kiinnittäminen hyviin asioihin itsessäni. Kehityksen kannalta olisi tietysti järkevää panostaa niiden heikompien asioiden kehittämiseen, mutta en monen kohdalla en jaksa motivoitua parannukseen vaan mieluummin työstän niiden hyväksyntää :)

    VastaaPoista
  3. Kommenttisi kuulostaa tosi hyvältä. Hienoa, että sinua ei pieni minä juurikaan rajoita! Kannustavat ja inspiroivat ihmiset ovat tärkeä tuki. Omien vahvuuksien tunnistaminen on myös tärkeää, siitä minulla onkin tulossa blogiteksti, vastaan haasteeseen, jonka sain jo alkusyksystä.

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjoitus Heli.
    Tunnistan tuon pienen minän menneisyydestäni. Tänään olen hyvä juuri tällaisena kuin olen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että pystyt sanomaan nykyisin, että olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. Upeaa! Minä vielä työskentelen tuon asian kanssa. Ja tervetuloa blogini lukijaksi!

      Poista
  5. Ajatuksia herättävä kirjoitus, vaikka pää onkin nyt kovin tahmea valvotun yön jälkeen. Tämä tuli kuitenkin oikein hyvään aikaan pohdittavaksi. Väsyneenä pessimismi ja itsensä vähättely vain voimistuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos sait ajatuksia tekstistäni. Se on totta, että väsyneenä pessimismi ja itsensä vähättely vain voimistuu. Silloin pitäisi olla erityisen lempeä itselle, mutta mieli alkaakin käyttäytyä ihan toisin.

      Poista
  6. Hyvä aihe, kiitokset siitä!

    Kyllähän tuo ego riepottelee aina yrityksestä toiseen ;-) Väsyneenä ollessa tuo pikkumielinen ottaa helposti vallan, mutta olen ottanut tavakseni hiljentää päätä tasaisesti ja yhtä sitkeästi =)

    Omien uskomusten tajuaminen on todella tärkeää ja niiden kääntäminen uusiksi ajatuskuvioiksi hauskaa. Mitä useammin huomaan eläväni jonkin uskomuksen mukaan, sitä mielenkiintoisemmaksi ja vapaammaksi elo on muuttunut. Jos ihmettelen minkä takia jokin asia ei toimi, niin aika pian huomaan, että uskomushan siellä takana on. Eikä muuta kun taas kerran tekemään uutta ajatuspolkua mieleen... ja tallaamaan sitä uudelleen ja uudelleen kohti helpompaa oloa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ego välillä riepottelee paljonkin, välillä se on rauhallisempi. Onneksi on myös keinoja hiljentää sitä.

      Omien uskomusten läpikäyminen on tärkeää. Aina ei ole helppoa muuttaa niitä. Se on totta, että elämä muuttuu mielenkiintoisemmaksi ja vapaammaksi, kun tiedostaa asioita. Ja tajuaa, että asioihin ja uskomuksiin pystyy myös itse vaikuttamaan.

      Poista
  7. Tuo tekstisi, miten sen nyt sanoiksi,sen fiiliksen kirjottaisi..Tämä tättärä jäi todella miettimään.
    Eli kiitoksen paikka, hyvä pohtia vähän syvemmälle näin heti vuoden alusta.
    Ja ehkäpä näin tehdä siitä vuodesta se kuuluisa "parempi vuosi" ;)

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina!