sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Netissä, somessa, addiktiossa?

Olen tässä tänään miettinyt paljon, kuinka paljon on liikaa? Milloin olen ollut liikaa päivän aikana netissä, somessa? Milloin se on jo pois perheeltä ja myös minulta itseltäni ja muulta toiminnalta, jos vain vähän kurkkaan, onko joku laittanut meiliä, kommentoinut blogia tai tykännyt facessa?

Minä olen ollut aika maltillisesti netissä. Aikaisemmin. Minulla on ollut fb-profiili vuosia. Blogin aloitin viime keväänä ja se toki lisäsi netissä olon määrää, kun pitää kirjoittaa tekstejä, ladata valokuvia (ja käsitellä niitä), vastata kommentteihin, seurata ja kommentoida muita blogeja jne. Nyt kun minusta tuli syksyllä yrittäjä ja kun seurattavana on nyt sekä yrityksen fb-profiili että oma, tämä blogi ja yrityksen blogi (joka on tosin vielä aika hiljainen) olen ihan uudessa tilanteessa. Vähän väliä tekee mieli mennä nettiin ja tarkistaa, onko jotain "uutta" tapahtunut. Jossakin suunnalla. Useimmiten ei ole tapahtunut mitään kovin kummallista. Ja silti pitäisi taas hetken päästä tarkistaa.

Koko syksyn pärjäsin hyvin noilla medioilla. Kunnes nyt joulun aikana on ollut aikaa enemmän paneutua digimarkkinointiin. Ja kaikkialla todetaan, että yrityksen pitää näkyä laajalti somessa. Nyt sitten yritys löytyy myös Twitteristä ja LinkedIn profiilia olen jonkin verran työstänyt. Kirjauduin myös Pinterestiin. Google+ profiilia myös aloitin, mutta se(kin) jäi kesken. Tutustuin Mailchimpiin (yrityksen uutiskirjettä varten). Ja nyt oltuani tänään muutaman tunnin erossa netistä aloin miettiä, onko tässä kaikessa mitään järkeä. Koska yritys on eri some-kanavissa, pitäisi sinne myös päivittää jotakin. Millä ajalla? Kunhan ryhmäni taas alkavat pyöriä viikon päästä täyttä tohinaa, mistä löydän ajan kaikkien medioiden päivittämiseen? Miten edes muistan, missä kaikkialla minä / yritykseni on?

Jos kyse olisi vain minusta, kirjoittaisin silloin tällöin facebookiin ja päivittäisin tätä blogia. Mutta kun kyse on myös yrityksestä ja sitä kautta perheemme toimeentulosta, niin olen nyt vähän ymmällä, missä kaikkialla yrityksen pitäisi näkyä ja millä volyymillä? Tätä blogia en vie facebookiin enkä twitteriin, en ala tehdä youtube-videoita tänne, tämä on harrastus. Mutta entä kun kyse on yrityksestä?

Kuinka paljon aikaa on sopivasti netin käyttöön? Milloin on kyse addiktiosta? Tästä erittäin huonona esimerkkinä on se, kun olimme ennen joulua syömässä perheenä ravintolassa. Viereisessä pöydässä oli myös nelihenkinen perhe, lapset arviolta vähän nuorempi kuin meidän pojat. Koko ruokailun ajan perhe räpelsi kännyköitään, kukin omiaan. He eivät puhuneet toisilleen kuin muutaman hajanaisen sanan silloin tällöin. Minä olen tehnyt sen periaatepäätöksen etten käytä nettiä kännykkäni kautta. Vain kotoa läppäriltä ja tämä jo tietenkin luo raameja mun netinkäytölle. Mutta kotona netissä olo on mennyt välillä holtittomaksi. Ja mietin, kuinka holtittomaksi se menee, jos otan vielä enemmän medioita, joissa yritän olla jollain tavoin mukana. Nyt lomalla tämä on tietenkin ollut vielä helppoa, mutta kun työt alkavat taas pian ja aika netinkäyttöön vähenee taas paljon. En halua typistää yöuniani. En halua, että pojilla on sellainen mielikuva, että äiti priorisoi netissä olon verrattuna yhteiseen aikaan. Ruokaakin pitäisi tehdä. Kuten myös kotihommia.

Nyt huomaan, että netissä käyttämäni aika on pois esim. mun lukemisharrastukselta. En ehdi lukea kirjoja, kun surffaan netissä sivulta toiselle. Tosin kunhan ryhmäni taas käynnistyvät ja kuljen julkisilla paljon, käytän ne matka-ajat lukemiseen. Silloin en käytä nettiä.

Monesti mun netissä olo menee ihan haahuiluksi, päättömäksi kana -touhuksi. Seikkailen sivulta toiselle ja hetken päästä sama kierros lähtee taas alusta. Minusta tulee levoton. En pysty keskittymään yhteen asiaan pitkään, kun taas on jo seilattava toiselle sivulle. En yhtään ihmettele, jos liiallinen netinkäyttö tekee lapsista levottomia ja addiktoituneita, kun se meinaa tehdä sitä myös 40-vuotiaasta perheenäidistä.

Mikä on sopivasti? Kuinka paljon te käytätte päivässä aikaa blogiin, facebookiin, twitteriin ja muihin some-kanaviin? Onko aika mielestäsi liikaa vai sopivasti? Mistä otatte sen ajan? Mitä teet, kun huomaat, että nyt netinkäyttö menee liialliseksi? Mistä huomaat sen? Ja vielä: missä kaikkialla yrityksen pitäisi näkyä?

6 kommenttia:

  1. Olen huomannut saman, netissä vietetty/roikuttu/tuhlattu aika on pois esimerkiksi lukemiselta ja välillä on jopa vaikeaa keskittyä lukemiseen, kun on tottunut netissä hyppimään asioista ja sivustoilta toiseen.
    Toisaalta haluan pysyä työnkin vuoksi mukana siinä, mitä sosiaalisessa mediassa tapahtuu ja osittain sillä perustelen omas käyttöä. Mutta ehkä sillekin pitäisi asettaa jokin aikarajoitus, kun lapsillakin on tietty aika, jonka saa tabletilla/telkkarin edessä viettää. Jatkuva kurkistelu nettiin vähentää omaa läsnäoloa esimerkiksi perheen kanssa ollessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa. Minä olen huomannut myös, että välillä on vaikea keskittyä asioihin, kun on tottunut nopeasti siirtymään nettisivulta toiselle. Minäkin haluan pystyä ainakin jonkin verran kärryillä sosiaalisen median tapahtumissa, mutta mikä riittää ja on tarpeeksi ja mikä menee sitten jo liialliseksi ja on silkkaa ajantuhlausta ja pois tärkeämmistä asioista? Vaikeita kysymyksiä.

      Jonkinlaista aikarajoitusta lähden itselleni miettimään ja haluaisin vähentää juuri tuota jatkuvaa kurkistelua.

      Poista
  2. Hirveän vaikea on hahmottaa, että mikä aika olisi kohtuullista netissä oloa. Osa sosiaalisista suhteista on vahvasta netin varassa, siellä shoppaillaan ja hoidetaan asiat. Itse olen ajatellut, että omaa aikaani en uhraa esim. keskustelupalstoihin tai vaikka tuntemattomien instakuvien selailuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että osa sosiaalisista suhteista on netin varassa. Ja hoidan paljon myös asioita netin kautta, kuten myös esim. lasten vaateostoksia. Mutta sitten se muu. Varsinkin iltaisin poikien käytyä nukkumaan mulle menee monesti ihan hervottomaksi nettiselailuksi, jossa ei ole päätä eikä häntää. Siihen haluaisin saada tolkkua. Minä seurailen aika ajoin yhtä keskustelupalstaa, mutta se ei ole minun aikasyöppöni. Minun aikasyöppöni on päätön seikkailu fb-blogi-sähköposti jne välillä, joka alkaa aina uudelleen ja uudelleen. Tälle illalle olen nyt laittanut aikarajan, milloin lopetan netinkäytön ja aloitan kirjan lukemisen.

      Poista
  3. Uuden puhelimeni myötä kirjojen lukeminen iltaisin on jäänyt vähemmälle, ärsyttää! Olin joulun tiennoilla vajaan viikon pois some-maailmasta. Hyvä minä. Tosin oikeastaan seurailen vain blogejja, facebookissa hyvin vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä huomata asioita. Kuten se, että kirjojen lukeminen on jäänyt vähemmälle. Kun sen huomaa (ja se ärsyttää), asialle voi tehdä jotain. Vajaa viikko pois some-maailmasta kuulostaa hyvältä!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!