lauantai 3. tammikuuta 2015

Kyllin hyvä: lempeämmän elämän käsikirja


Kylli Kukk on kirjoittanut kirjan Kyllin hyvä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Kirjassa kerrotaan Kyllin oma tarina ja lukuja on niin selän hyvinvoinnista, ryhdistä kuin stressin kesyttämisestäkin. Kirjassa on myös ajatuksia siitä, miten mielen vankilasta voi vapautua ja nopeita harjoituksia arkeen, esim. venyttelyliikkeitä ja hengitysharjoituksia.

Kirjasta löytää 10 askelta onneen. Näitä askelmia ovat esimerkiksi digipaaston pitäminen, valtavirrasta pois astuminen, positiiviseen zoomaaminen, rikkaruohojen (= kielteisten ajatusten) pois kitkeminen, satujen lukeminen ja musiikin kuuntelu.

Kylli korostaa lempeyden ja rakkauden voimaa. Kun ei rankaise itseään dieeteillä, armottomalla treenaamisella eikä lannista itseään kielteisillä ajatuksilla vaan löysää pipoa ja nauttii elämästä, selviytymistaistelu muuttuu tanssiksi. Ihmiskehon likaisin kohta on oma mieli. Oma mieli on ohjelmoitu ajattelemaan, etten ole riittävän hyvä, en osaa, en tajua, en pysty, olen liian ruma, liian lihava tai liian pieni. Elämä on hankalaa ja minun on turha edes yrittää. Nämä ajatukset ovat kuin rikkinäinen levy, joka on jäänyt junnaamaan päähämme. Se on sääli, sillä hyvinvointi lähtee korviemme välistä. Päässämme soiva levy määrää, millaiseksi elämämme muotoutuu. Kun puhdistamme ja harjoitamme mieltämme, nämä ajatuskulut alkavat hälvetä ja rakkaus pääsee esille. Rakkaus itseen.



Kyllin sanoma on: Hyvinvointi lähtee korvien välistä. Mieli voi tehdä elämästä helvetin tai paratiisin. Älä pahoinpitele itseäsi negatiivisilla ajatuksilla! Ole lempeä itseäsi kohtaan.

Kirjassa parasta ovat värikylläiset ja elinvoimaiset kuvat. Ja luvut oman itsen hyväksymisestä ja rakastamisesta. Venytykset ovat varmasti myös tehokkaita, mutta niitä en nyt innostunut kokeilemaan.

Minulle tuli mieleen tästä kirja Minnan metodit, jonka esittelin keväällä. Siinä kirjassa oli myös asiaa sekä mielen että kehon hyvinvoinnista. Kyllin hyvä - kirjassa kuvitus on energisempää. Kummastakaan kirjasta en tehnyt venytyksiä tai liikeharjoituksia, mielenkiintoisinta oli lukea mielen toiminnasta.

Kirjassa on 141 sivua ja tämä lukemani kappale oli lainattu kirjastosta.

6 kommenttia:

  1. Kiitos kirjavinkkauksesta! Tämän aion kirjastosta lainata!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä, tämä täytyykin käydä lainaamassa =)

    VastaaPoista
  3. Kylli on mielestäni upea nainen. Olen ahminut kaikki hänen haastattelut naistenlehdistä ja tuuminut, kunpa minäkin osaisin löytää sielunrauhan. Tästä kirjasta olisi taatusti apua minulle. Kylli on muuten vielä aivan käsittämättömän kaunis ja huokuu oikein sellaista sisäistä hyvää oloa.

    Kivaa sunnuntaita Heli ja paranemisia sinne kovasti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen lukenut useamman Kyllin haastattelun. Mulla on suunnitelmissa mennä ensi keväänä kokeilemaan jotain Kyllin joogatuntia. Ystäväni on käynyt ja kertoi, että se oli aikamoinen kokemus. Joogan lisäksi sai paljon muutakin.

      Kiitos paranemistoivotuksista! Sinulle myös paranemista! Täällä ollaan (toivottavasti) jo voiton puolella.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!