torstai 31. heinäkuuta 2014

Liiketoimintasuunnitelmaa


Meikäläinen on tässä kirjoitellut liiketoimintasuunnitelmaa. Oma liikeidea on ollut jo pitkään selvillä, samoin tunnistan omat vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat. Olen tuotteistanut osaamistani. Sitten meneekin jo hankalammaksi. Markkinat ja kilpailijat. Kirjanpito ja talouden suunnittelu. Ei ihan mun vahvuuksia. Mutta homma etenee. Yrityksen nimeä olen pyöritellyt pitkin kesää. Täytyy myöntää, että Taikasaappaat - nimikin tuli tsekattua, mutta totesin sen olevan jo salolaiselle kenkäliikkeellä. Ja ehkä se sopiikin paremmin kenkäliikkeen nimeksi kuin nimeksi yritykselle, joka tarjoaa vanhemmuutta tukevia palveluja.

Mitä minun yritykseni tarjoaa? Kotikäyntejä vanhemmuuden tukemiseksi, unikouluohjauksia sekä kotikäynteinä että puhelinohjauksina, uniluentoja lapsiperheille ja alan ammattilaisille, erilaisia vanhemmuutta tukevia kursseja (esim. Myönteisiä keinoja kasvatukseen ja Voimavaroja vanhemmuuteen), ratkaisukeskeistä valmennusta, vauvahierontakursseja, aarrekarttakursseja  ja erilaisia koulutuksia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Näitä ammattilaisille suunnattuja koulutuksia tulen tarjoamaan kahden yrittäjätuttavani kanssa. Lisäksi ohjaan erilaisia lasten / lasten ja vanhempien liikuntaryhmiä kahdelle eri taholle. Toinen taho, jolle ohjaan liikuntaryhmiä on Vipeltävä Siili. Kyseessä on uusi yritys ja nettisivut avautuivat ihan juuri. Ohjaan Vipeltävässä Siilissä tiistaisin ja keskiviikkoisin vauvajumppaa ja taaperotunteja. Vipeltävän Siilin tunteja on Länsi-Helsingissä (Haaga, Huopalahti ja Ruskeasuo). 

Vanhemmuuskursseja tulee olemaan neljässä eri kansalais/työväen/aikuisopistossa täällä pääkaupunkiseudulla / lähikunnissa. Luultavasti linkkaan nekin jossain vaiheessa myös tänne blogiin.

Laskelmia en osaa tehdä yhtään. Rahoituslaskelma, kannattavuuslaskelma, myyntilaskelma...WHAT?  Onneksi minulla on yrittäjäystäviä, joilta olen saanut jo paljon apua. Nyt tiedän, mikä on alv-tili, että pankista saa viitenumerolistan laskuja varten, tiedän mistä voi tilata käyntikortteja.  Nyt selvittelen mitä kautta kotisivut kannattaisi hankkia (vinkkejä?), mitä nettikuvia saa käyttää vapaasti (onko sellaisia?), missä kannattaisi mainostaa ja mistä hankin kirjanpitäjän. Paljon on mietittävää, mutta olen enemmän kuin innoissani! Huomaan, että vahvuuteni on ihmisten kohtaaminen ja työn tekeminen - ei maksuliikenteen tai kirjanpidon miettiminen.

Tänään on viimeinen päivä kun olen virallisesti Keravan kaupungin työntekijä. Viimeinen palkka tupsahti heinäkuun puolivälissä tilille. Seuraavasta palkasta ei vielä tietoa. Seuraavista menoista on kyllä tietoa, vaikka mitä ihania koulutuksia ja kursseja tulossa pitkin syksyä.

Koko kesän olen nauttinut siitä että olen lomalla. Nyt on vähitellen tullut olo, että on ihanaa palata töiden pariin elokuun loppupuolella. Vanhaa työtä ei ole ikävä, odotan uusia tuulia jo innolla.

Itsellä on valtavan suuri luotto tulevaisuuteen. Elämä kantaa ja uskon, että ne asiakkaat löytävät palveluni, keiden kuuluukin ne löytää. Nyt eletään hetki pienemmillä tuloilla, mutta suuremmilla vapauksilla oman elämän suhteen.

24 kommenttia:

  1. Kuinkahan paljon ammattitaitoinen kirjanpitäjä laskuttaa? Hyviin nettisivuihin kannattaa satsata, mutta tämä blogikin on osa tulevan firman viestintää.

    Onnea yritykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelee kuulemma tosi paljon nuo kirjanpitäjien laskutukset. Minulla on nyt mielessä yksi puolituttu, keneltä aion kysyä asiasta tarkemmin.

      Haluan, että nettisivuistani tulee hyvät, helposti luettavat ja ajantasaiset. Mies tulee ne tekemään, hän on ohjelmoija. Tekstejä olen tehnyt jo valmiiksi, visuaalista puolta mietin parhaillani.

      Ja kiitos onnentoivotuksista!

      Poista
  2. Hyvä kirjanpitäjä on kullan arvoinen kumppani yrittäjälle. Hyvästä kannattaa maksaa vähän enemmänkn. Mutta hinta laatu suhde ei aina täsmää, ei todellakaan. Sinun pitää tuntea voivasi kysyä tyhmiäkin kysymyksiä kirjanpitäjältäsi, koska aloitteleva yrittäjä ei todellakaan voi tietää kaikkia kiemuroita.

    T. Niina joen toiselta puolelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen ymmärtänyt, että hyvä kirjanpitäjä on kullan arvoinen. Toivottavasti minäkin onnistun löytämään juuri sellaisen.

      Terkkuja sinne joen toiselle puolelle!

      Poista
  3. Itse kävin aikoinaan yrittäjäkurssin, jolloin teimme liiketoimintasuunnitelman laskelmineen päivineen. Sitä muunneltiin ja laskettiin moneen otteeseen opettajien johdolla, joista osa olivat yrittäjiä itsekin. Suoritin myös yrittäjän ammattitutkinnon. Näistä oli tosi suurta apua minun yritykseni alkutaipaleella.

    Meinasin itsekin mainita tuosta kirjanpitäjästä, että kirjanpitäjän pitää olla semmoinen, että siltä uskaltaa kysyä tyhmältäkin tuntuvia kysymyksiä. Kirjanpitäjä oli itselleni etenkin yrityksen alkutaipaleella kullanarvoinen apu ja tuki.

    Perustin ilmaiset nettisivut http://nettisivu.org/ sivustolla, mutta katsoin, että ne ovat muuttuneet nyt maksullisiksi. Olivat yksinkertaiset ja ns.aloittelijan sivut. En tarvinnut yritykselleni sen suurempaa nettisivun pohjaa. Näitäkin on niin eri tasoisia ja eri hintaluokkaisia, mutta kiva jos saat joltakin hyvän vinkin kätevistä nettisivuista.

    Mukavalta ja mielenkiintoisen laajalta kuulostaa liiketoimintasuunnitelmasi ja itse en miellä taikasaappaita jalkineliikkeeksi (ennen kuin asiasta mainitsit)... Olisi ollut ihastuttava nimi, jos se ei olisi toisella.

    Asiaa olisi ollut paljonkin, mutta poju repii sylissäni pian loputkin hiukseni suuhunsa, joten mentävä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrittäjyyskurssi olisi varmasti hyödyllinen. Olen tsekkaillut Naisyrittäjyyskeskuksen kursseja, siellä olisi pikakurssi elokuussa, mutta se ei sovi mun aikatauluihin. Ehkä saan ensi maanantaina YritysVantaasta tietoa myös erilaisista kursseistakin.

      Tarjoan tarkoituksella laajasti erilaisia palveluita. Noista kun joitakin on saatavilla myös kunnallisesti, niin en usko että esim. pelkillä unikouluohjauksilla eläisi. Mutta ehkä noitten kaikkien yhdistelmästä tulee minulle sopivanlainen työpaketti.

      Poista
  4. Onnea, Heli, kaikille suunnitelmillesi. Ne ovat innostavia, toteutuvaisia ja hyviä. Sinulla on laaja osaaminen ja sellaista taitoa ja tietoa, josta moni tulee ajan myötä hyötymään.

    Tuntuu, että yrityksen perustamiseen liittyy monenlaisia kiemuroita, mutta olen täällä saanut monenlaisia kullanarvoisia vinkkejä. Onnea siis matkaan ja palataan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi Katja! Myös minä uskon, että monipuolinen osaamiseni tulee hyödyttämään monia perheitä.

      Poista
  5. Oi, ihanaa! Onnea yritykselle ja sinulle uuteen työhön! :) Jään mielenkiinnolla seuraamaan tätäkin osaa elämässäsi!

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä myöskin:)

    Monet ovatkin jo todenneet, että hyvä kirjanpitäjä on kullan arvoinen. Toivottavasti löydät hyvän ja jolta voit kysellä ne tyhmältäkin tuntuvat kysymykset:) Itselleni tuloslaskelmat ja taseet yms. ovat tuttuja, ja sanoisinkin, että pidä mielessä, että maallikkokin voi niitä ymmärtää, niin pikkuhiljaa nekin voivat alkaa avautua:)

    Toivottavasti tulee olemaan juuri sopivan kokoinen paketti, ei liikaa tai liian vähän, vaan juuri sellainen paketti, mikä innostaa ja minkä jaksaa ja että aikaa jä
    sopivasti myös muuhun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että maallikko voi ne ymmärtää, mutten ole ihan varma, pystynkö minä ymmärtämään. Minulla on monia taitoja, mutta matemaattiset taidot eivät todellakaan ole minun vahvuus.

      Minä tähtään sopivaan työmäärään. Sopivan pieneen työmäärän. Haluan voida hyvin ja haluan, että oma energiatasoni pysyy hyvänä, jotta voin antaa myös asiakkaille mahdollisimman paljon. Edellisessä työssäni kiire söi voimavaroja ja tuntui, että asiakkaat eivät saaneet parasta mahdollista palvelua, kun itse oli usein liian väsynyt.

      Poista
    2. Totta, keskittyminen yms kärsii väsyneenä ja kiireessä. Ja loppujen lopuksi, keskittyneenä ja rauhassa saa yleensä paremmin tehtyäkin:)

      Poista
    3. Juuri näin. Haluan tehdä töitä suht vähän. Jotta en kulje kello kaulassa kuten edellisessä työssäni jouduin tekemään. Jotta voin rauhassa paneutua asiakkaan asioihin / kurssin pitoon ja näin myös antaa asiakkaalle / kurssilaiselle mahdollisimman paljon.

      Poista
  7. Kuulostaapa kivalta! Mulla on myös noiden lukujen kanssa ollut tekemistä, ja välillä tuntuu, että olen edelleen ihan pihalla siitä, miten saan homman kannattamaan, vaikka olen saanut niihin apua lähipiirin ammattilaisilta. Ely-keskuksen yrittäjyyskurssi kyllä auttoi, ja mä uskon, että sellaisella terveellä maalaisjärjelläkin pääsee ainakin alkuun, ja oppii siinä tehdessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole vielä yhtään ainutta lukua saanut laitettu sinne liiketoimintasuunnitelmaan. Mullahan tulee tuloja muutenkin kuin vain oman yritystoimintani kautta eli esim. noista jumpista ja näin en ole pelkästään sen varassa, miten paljon omia asiakkaita saan.

      Täytyykin googlata nyt noita yrittäjyyskursseja ja luentoja, ehkä sellainen olisi järkevä käydä.

      Poista
  8. Kuulostaa jännittävälle ja mukavalle! Onnistut varmasti.

    VastaaPoista
  9. Onnea yrityksellesi ja toivottavasti se tavoittaa mukavasti asiakkaita syksyn aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. Uskon, että saan ne asiakkaat, joiden kuuluukin löytää mun palvelut. Uskon, että asiakkaani löytyvät pikku hiljaa, parikin tuttavaa on sanonut, että kestää kaksi vuotta ennen kuin yritys on "vakiintunut" eikä tarvitse enää niin aktiivisesti markkinoida.

      Poista
  10. Hei Heli!

    Löysin hienoon blogiisi Leluteekin kautta. Minulle tuli myös juuri viimeinen palkka ja viimeinen päivä kunnan palveluksessa oli eilen. Jännittävää..! Toivon sinulle kaikkea hyvää. Yrityksesi toiminta vaikuttaa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi blogini suhteen. Sinullakin on jänniä aikoja. Kaikkea hyvää sinullekin!

      Poista
  11. Ihan mieletön juttu! Onnea ja poks ääniä liiketoimintasuunnitelmallesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Nyt asiat etenee jo hurjaa vauhtia, en meinaa enää edes perässä pysyä. Kerron lisää lähipäivinä.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!