sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Hyvän mielen taidot


Sain jo alkuvuodesta arvostelukappaleeksi kirjan Hyvän mielen taidot ja myös Hyvän mielen kortit. Kortit ovatkin vilahtaneet aika ajoin talven ja kevään aikana blogitekstieni kuvituksena. Hyvän mielen kortit ovat olleet minulla myös työkäytössä kursseilani.

Hyvän mielen taidot - kirja kertoo nimensä mukaisesti hyvän mielen taidoista. Hyvän mielen taidot ovat taitoja, joiden avulla elämä sujuu niin että siinä on iloa ja energiaa. Niiden avulla kuka tahansa voi kehittää omaa mieltään joustavammaksi. Kun mieli on joustava, on helpompi toimia arjen haasteissa ja muutoksissa.


Kirja on jaoteltu seitsemään hyvän mielen kategoriaan: myönteisyyden taitoihin, tahdonvoimataitoihin, vuorovaikutustaitoihin, myötätuntotaitoihin,  luovuustaitoihin, läsnäolotaitoihin ja  itsensä johtamisen taitoihin. Kuhunkin kategoriaan liittyy 7-8 hyvän mielen taitoa. Yhteensä kirjassa esitellään 53 hyvän mielen taitoa.  Jokaisen taidon kohdalla on vahvistuslause, taidon kuvaus lyhyesti, taitoon liittyvä esimerkkitarina, tehtäviä (pohdinta- ja kokeilutehtäviä) ja tietoa taidon hyödyistä.

Hyvän mielen taidot - kirjan kanssa samaan kokonaisuuteen kuuluu Hyvän mielen kortit. Kortteja on yhteensä 53 kappaletta. Kuvat ovat Krista Keltasen valokuvaamia. Kortit ovat kauniit ja inspiroivat. Ne ovat olleet todella toimivat myös kursseillani. Myös Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksessani ovat olleet nämä kortit käytössä ja siellä olen itse päässyt kurssilaisena kokemaan näiden korttien käyttöä. Korttien avulla on helppo kertoa omista sen hetken tunnelmistaan tai siitä, mitä kaipaisi elämään juuri nyt. Korttien avulla voi kertoa myös vaikkapa siitä, mikä on itselle tärkeää vanhempana tai vaikka ryhmänohjaajana. Kortteja voi käyttää myös ihan itsekseen nostamalla sieltä satunnaisen kortin ja miettimällä, mitä ajatuksia kuva ja lause itsessä herättää. Tai mitä vahvistuslause merkitsee itselle tässä ja nyt.


Itse olen self help - kirjojen suuri ystävä, mikä varmaan näkyy myös siinä, että olen aika paljon esitellyt blogissani elämäntaidollisia kirjoja. Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen taidot - kirjassa on moni- ja poikkitieteellinen näkökulma ja kirjaan on ammennettu ideoita esimerkiksi positiivisesta psykologiasta, mindfulnessista, NLP:stä, ekspressiivisestä taideterapiasta ja keho-mieli-yhteyttä vahvistavasta Mind-Body Bridgingistä. Ote kirjassa on valmentava ja jokaiseen taitoon liittyy sekä pohdinta- että kokeilutehtäviä. Kirjassa on paljon sellaisia harjoituksia, joita pystyy hyödyntämään omassa elämässään tai myös työssään. Itse olen käyttänyt Hyvän mielen kortteja kursseillani ja jatkossa voin ajatella hyödyntäväni kirjan harjoituksia myös omilla kursseillani. Kirjan avulla pystyy tutkimaan niitä taitoja, joita itsellä jo on ja mitä pystyisi vielä kehittämään.



Halusin nostaa vielä satunnaisen kortin Hyvän mielen korttien joukosta. Millaisia ajatuksia sinussa herättää tämän kortin kuva ja lause: "Kuuntelen mitä kehoni tarvitsee". Milloin sinä pysähdyt kuuntelemaan kehoasi? Mitä kehosi viestittää sinulle? Mitä se tarvitsee?

Sain ennakkotietoa PS-Kustannuksen ensi syksyn uutuuksista ja ilahduin, kun näin uutuuksien joukossa Maaretta Tukiaisen Inspiraatiokortit. Myös näiden korttien kuvat on ottanut Krista Keltanen, joten sykähdyttävät ja ihanat kortit lienevät taas tulossa. Inspiraatiokortti sisältävät kuvan ja ajatuksia herättävän lauseen. Korteissa on hyödynnetty uusinta inspiraatiotutkimusta sekä positiiviseen psykologiaan ja luovuuteen liittyvää tutkimustietoa. Jään innolla odottamaan näitä kortteja!

ps. Vinkkaan, että Koti meidän  - blogissa on menossa arvonta, jossa pystyy voittamaan sekä Hyvän mielen taidot - kirjan että kortit omakseen.

7 kommenttia:

  1. Äitini osti minulle nuo Hyvän mielen-kortit. Olen tykännyt! Tosiaan kauniit kuvat. Olen siis käyttänyt niitä ottamalla satunnaisen kortin ja sitten miettinyt sen sanomaa omassa elämässä. Lastenkin kanssa on kortteja nostettu. Inspiraatio-kortit kuulostaa kiinnostavilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, korttien kuvat ovat tosi kauniit. Tuo onkin hyvä tapa käyttää kortteja, noin myös itse olen tehnyt. Inspiraatiokortit kuulostavat kiinnostavilta, luulen, että nekin ovat kauniit. Ja inspiroivat.

      Poista
  2. Erittäin hyvä postaus Hyvän mielen materiaalista! Kiitos linkityksestä! Jännittävää nähdä tuleeko tämän myötä uusia lukijoita, joille arvontani on suunnattu. Aurinkoista viikon alkua! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan,että blogiisi tulee uusia lukijoita ja arvontaan osallistujia linkitykseni kautta!

      Poista
    2. Ja aurinkoista uutta viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Kiitos Heli linkityksesi uusia lukijoita on löytänyt blogiini! Torstaiterveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Tämä on ollut tosi luettu postaus, joten ei ihme, jos sinunkin blogiisi on tätä kautta löytynyt uusia lukijoita.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!