Olenhan minä sen tiedostanut. Että esikoiselta loppuu alakoulu tänä keväänä. Jotenkin olen työntänyt ajatusta vähän sivummalle. Nyt taas asia tuli ajankohtaiseksi, kun esikoinen tuli maininneeksi, että "äiti, me lauletaan yksi itketysbiisi kevätjuhlassa". Olin jo äitituttaviltani kuullut, että perinteisesti lasteni koulussa kutoset ovat laulaneet Haloo Helsingin "Maailman toisella puolen". Sen biisin he laulavat tänäkin vuonna. Äiti, älä pelkää, kyllä pidän itsestä huolen...". Itkettää jo valmiiksi, kun ajattelen sitä laulua.
Vuodet ovat vierineet vauhdilla. Tuntuu hämmentävältä, että esikoinen aloittaa jo yläkoulun. Vastahan tuo pieni poika syntyi ja kärsi massuvaivoista ekat kuukaudet. Vastahan hän oppi kävelemään ja puhumaan. Tuli isoveljeksi vähän yli 2-vuotiaana. Aloitti kerhon 3-vuotiaana ja päiväkodin 5-vuotiaana. Vastahan hän oli eskarin kevätjuhlassa ja aloittamassa reippaana ekaluokkalaisena koulua. Vastahan hän lauloi ekan luokan kevätjuhlassa pontevana toisten kirkassilmäisten ekaluokkalaisten kanssa "metsä on kuin kirja sammalkantinen...."Ja nyt hän on ihan murrosiän kynnyksellä ja lopettamassa alakoulua. Siirtymässä lintokotokoulusta isompiin ympyröihin. Mihin nämä vuodet vierivät?
Vastahan itsekin olin se suunnilleen kolmikymppinen nainen, joka tuli äidiksi. Joka innostui kestovaipoista, kantoliinoista ja retrovaatteista, joka imetti pitkään, luki paljon lapsille. Kävi kerhoissa ja metsäretkillä lasten kanssa. Ja nyt huomaan vähän hämmästyneenä olevan kahden esimurkkuikäisen äiti. Muistan kun lasten ollessa pieniä päivät tuntuivat välillä tosi pitkiltä. Välillä se viimeinen tunti ennen miehen tuloa töistä kotiin oli superpitkä. Nyt en voi sanoa muuta kuin että ajoittain pitkät tunnit, mutta kaikkiaan supernopeat vuodet.
Hämmästelin tässä joku aika sitten, kun naapurin poika ajoi autolla vastaan. Eka ajatus oli, että herttileijaa, hän ajaa 12-vuotiaana autoa. Mutta joo, jos oma esikoinen on kohta 13 v, niin naapurin poika on tosiaan jo täysi-ikäinen. Niin, itsekään en ole enää kolmikymppinen. Hämmentävää, niin hämmentävää tämä vuosien vieriminen.
"Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa. Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa..."
Omasta puolestani voin todeta ajan kulumisen muuttuneen äitiyden myötä. Päivät ovat välillä hirveän pitkiä, mutta kuukaudet ja vuodet kuluvat aivan älyttömän nopeasti.
VastaaPoistaMinua hiukan jännittää tulevat murkkuvuodet. Esikoisen esimurrosiän perusteella ovien paiskontaa, kiroilua on ainakin luvassa.
Niinpä, pitkät päivät, mutta järjettömän nopeat vuodet. Minuakin hieman jännityttää tulevat murkkuvuodet. Esikoinen on ollut niin tasainen viime vuodet, jännää nähdä, mitä hänen kanssaan tapahtuu. Kuopus kohta 11 v sen sijaan jo nyt huutaa, kiroilee ja on todella dramaattinen. Tuntuu, että hän elää jo nyt aika murkkuvaihetta. Vai vieläkö se tuosta voi pahentua....
PoistaVoi apua. Eipä pitäisi kaksi- ja kolmivuotaiden äitinä lukea tällaisia päivityksiä, alkaa vaan itkettää jo valmiiksi. Kyllä se varmaan on niin, että vaikka kuinka koittaisi ottaa joka hetkestä kaiken irti, se aika vaan johonkin katoaa. <3
VastaaPoistaLasten kanssa aika menee niin vauhdilla. Minäkin olen tietoisesti päättänyt pysähtyä hetkiin ja olla läsnä. Silti nyt huomaan hämmästeleväni, miten minulla voi olla jo yli 10-vuotiaat lapset. Viimeiset vuodet ovat vierineet järjetöntä vauhtia.
PoistaNää on kyllä pahoja. Minä poraan aina. Itse toivon niin joka kevät, että pieni kyläkoulumme saa porskuttaa vielä ainakin vuoden eteenpäin...
VastaaPoistaMinä itken aina. Joskus ihan holtittomasti. Jotkut itkevät sivistyneesti. Niin, että muutama kyynel vierähtää poskille ja sitten he tupsuttavat sen pois nenäliinalla. Minä itken niin, että kuluu paketillinen nessuja ja koko naamani on ihan punainen ja turvonnut.
PoistaVoi, toivon teidän kyläkoulunne säilyvän!