maanantai 16. toukokuuta 2016

Hetkessä: Väritulkintaa (ja arvonnan voittaja)


Olin viikonloppuna satuhierontaohjaajakoulutuksessa ( 2. taso). Yksi koulutukseen osallistujista on varsinainen monitaituri, hän on perehtynyt väriterapiaan ja väritulkintoihin ja tarjosi mahdollisuutta väritulkintaan lauantai-iltana. Minä olin heti innoissani osallistumassa. Hän kertoi, että väritulkinnan avulla voi saada selityksen omiin käytösmalleihin, mistä asiat johtuvat ja miksi toimii elämässä tietyllä tavalla. Asioita nostetaan tietoisesti mieleen ja niitä tehdään konkreettisesti näkyväksi. Väritulkinta on osana väriterapiaa ja sen kesto oli noin 1.5 tuntia.

Tulkinta tehdään värilaseja apuna käyttäen, siinä katsotaan persoonan ja minuuden värit. Nämä muodostavat kipupisteen värin, joka käsiteltynä muuttuu tukipisteeksesi, lukko joka avattuna luo voimaa, mutta lukittuna lukitsee unelmiasi ja haaveitasi ja estää toimimasta kuten haluaisit. Ja avainväri eli joilla lukko saadaan avattua. Nämä värit ovat samat aina ja kertovat siis myös elämän oppiläksyistä. Lisäksi katsotaan aina nykyhetken ja tulevaisuuden värit jotka antavat käytännön vinkkejä toimimiseesi juuri nyt.


Osallistuin väritulkintaan kiinnostuneena ja olin yllättynyt, kuinka voimakas kokemus se oli. Olin aika ihmeissäni, miten värien avulla tulkitsija voi löytää niin paljon asioita minusta ja elämästäni. Hän kyseli välillä kysymyksiä, jotka avasivat elämääni. Ja kyllähän sieltä juuri niitä kipupisteitäkin löytyi. Sain paljon ajateltavaa siihen, miten voin jatkossa työstää eteenpäin näitä elämää "tukkivia" kipupisteitä. Sain uusia näkökulmia, joita toivoinkin saavani väritulkinnan kautta.

Ja mitä väritulkinta nosti esiin? Minulle on tärkeää luovuus ja se on voimavarani. Heti kun elämääni alkaa tulla liikaa stressiä, luovuuteni alkaa rajoittua ja alan liikaa kontrolloida asioita. Silloin minun olisi hyvä palauttaa itseni taas hyvän flow:n tilaan mahdollisimman nopeasti. Kipupisteeksi nousi (aika klassisesti) äitisuhteeni ja myös suhteeni isään. Huomasimme molemmat, sekä minä että väritulkinnan tekijä, että minulla on vielä surutyötä tekemättä isäni kuolemaan liittyen. Paljon puhuimme myös itsearvostuksesta, lempeydestä itseä kohtaan ja suorittamisesta. Onneksi viimeisen 2-3 vuoden aikana olen tiedostanut tosi paljon asioita ja moni asia on nyt eri tavoin elämässäni. Osaan olla lempeämpi itselleni, en vaadi enää täydellisyyttä ja arvostan itseäni.

Täytyy todeta, että tuo väritulkinta oli hurjan mielenkiintoinen kokemus ja itselleni tuli halu oppia lisää värien merkityksestä. 


Viikonloppu hurahti tosiaan koulutuksessa Tampereen lähellä ja vasta nyt ehdin suorittaa arvonnan, joka loppui jo perjantai-iltana. Arvottavana oli ihana ja värikylläinen Sanna Wikströmin kirja "Hyvän elämän reseptit". Arvoin voittajan perinteiseen tyyliin eli kirjoitin kaikkien osallistujien nimet lapuille ja voittajan nosti perheemme esikoinen. Kirjan voitti Lumiomena - blogin Katja. Laitellaan viestiä, miten saadaan kirja sinulle!

ps. Olethan huomannut, että blogissani on menossa jo uusi arvonta, lastenkirjasta nimeltä Väpä Sorsa

4 kommenttia:

  1. Ooh, ihana yllätys! Kiitos esikoisellesi hyvästä onnentuojan roolista. :) Palataan yksityisemmin.

    Miten kaunis omenapuu kuvissasi. Tämä on sykähdyttävä vuodenaika. Aiemmin en kokenut olevani kevätihminen, mutta nyt vuosi vuodelta huomaan pitäväni keväästä enemmän ja enemmän.

    Kiinnostavalta kuulostaa väritulkintakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väritulkinta oli kiinnostava. Pihamme isoin omenapuu on nyt kauneimmassa kukassa. Nyt on tosi kaunista aikaa, kun niin moni puu kukkii samaan aikaan. Ja vihreys tuli nopeasti, aivan hetkessä.

      Kyllä minua huvitti, kun esikoinen nosti sinun nimesi voittajaksi. Tällä kertaa säästyin kirjan postittamiselta. Kirja on ihana ja uskon sinunkin pitävän siitä.

      Poista
  2. Tunnistin itseni tuosta luovuudesta, voimavarasta, stressistä ja siitä kuinka alkaa jumittaa silloin. Nyt viime aikoina oman ajan ottaminen meditatiivisessä mielessä on jäänyt liian vähälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin jää helposti oman ajan ottaminen ja sen kautta luovuuden ylläpito aivan liian vähiin. Tämä väritulkinta oli taas itselleni hyvä muistutus, että minulle on elintärkeää luovuus. Minun on tärkeää pitää yllä hyvää virtausta, muuten jumitun ja jumitan ja olen kireä ja stressaantunut.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!