torstai 12. toukokuuta 2016

Arvonta: Väpä Sorsa - kirja ja kortit


Nyt blogini lukijoita hemmotellaan. Vielä on edellinen arvonta hetken aikaa käynnissä ja nyt jo käynnistyy uusi kirja-arvonta.

Ostin Lapsimessuilta Väpä Sorsa - kirjan ja ihastuin siihen kovasti. Olinkin tosi iloinen, kun sain Mini Kustannukselta arvottavaksi Väpä Sorsa - kirjan ja postikortteja.

"Aina silloin tällöin Tyynimetsässä tapahtuu asioita, jotka horjuttavat sen asukkaiden levollista arkea. Näin kävi esimerkiksi silloin kun hyväntahtoinen pikku sorsa Väpä muutti ensimmäisenä sorsana Tyynimetsään. Tyynimetsäläisten keskuudessa oli nimittäin jo vuosikausia elänyt kammottavia huhuja sorsista."

Väpä Sorsa on Tyynimetsän tarinoita - sarjan ensimmäinen osa. Väpä Sorsa käsittelee tiiviissä yhteisössä vallitsevia ennakkoluuloja. Hyväntahtoinen Väpä Sorsa muuttaa ensimmäisenä sorsana Tyynimetsään ja kohtaakin yllättäen toisten eläinten taholta ennakkoluuloja, juonittelua ja syrjintää.  Tarinassa pohditaan, mistä pohjimmiltaan johtuu Tyynimetsäläisten ennakkoluulot, miten niitä pidetään yllä ja ennen kaikkea, miten niitä ennakkoluuloja voidaan rikkoa.

Samalla Väpä Sorsa on tarina anteeksiannosta, oppimisesta ja solidaarisuudesta. Tyynimetsäläiset tajuavat virheensä ja pyytävät anteeksi. Väärinkäsitysten selvittyä vihamielisyyden takaa paljastuu pelkoa ja tietämättömyyttä.


Itse pidin sekä kirjan tarinasta että todella kauniista kuvituksesta. Omille lapsilleni olen lukenut kirjan iltasaduksi ja jatkossa tulen käyttämään kirjaa omissa Lasten Tunnetaito - ryhmissäni. Kirjan avulla pystyy pohtimaan esimerkiksi ennakkoluuloja ja niiden voittamista, pelkoa, surua, iloa, uskallusta, empatiaa, katumusta, anteeksipyytämistä ja antamista. Kirjan sanoma on, että kaikilla on oikeus olla sellainen kuin on. On parempi olla avoin uudelle kuin suhtautua uusiin asioihin ennakkoluulojen ja pelon kautta.

Kirjan on kirjoittanut Susanna Olkinuora ja kuvittanut Julia Jusslin. Väpä Sorsa aloittaa lempeän, yhteiskunnallisiakin teemoja käsittelevän Tyynimetsän tarinoita -lastenkirjasarjan. Tyynimetsä-kirjojen perusidea on tarjota laadukasta ja monitasoista luettavaa eri-ikäisille lapsille ja kaikille, jotka kaipaavat satumaista hengähdyspaikkaa arjen keskelle.


Arvottavana on yksi kirja ja yksi korttipaketti. Eli kaksi palkintoa. Toinen voittaja saa kirjan ja toinen kortit. Korttipakettiin kuuluu 8 erilaista korttia Väpä Sorsa - kirjan kuvituksista.

Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijat ja lukijaksi liittyvät (blogger - liity sivupalkista, bloglovin, blogipolku, facebook).  Arvonta alkaa nyt ja päättyy ma 23.5. klo 21. Kaikille on tasapuolisesti yksi arpa. Kerro kommentissa, mitä kautta luet blogiani.

Arpaonnea!

27 kommenttia:

  1. Mukana kivassa arvonnassa. Luen blogia fb:n kautta.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  2. Mukana! Facessa ja bloglovinissa seuraan.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa kivalta kirjalta ja kortitkin ovat somia. Mukana arvonnassa. :) Seurailen Bloggerissa ja Facebookissa.

    VastaaPoista
  4. Osallistun arvontaan. Luen blogia facen kautta

    VastaaPoista
  5. No onpa ihania arvontoja sinulla nyt meneillään! Ehdottomasti mukana :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, samaan syssyyn osuu nyt kaksi ihan mahtavaa arvontaa. Onnea arvontaan!

      Poista
  6. Mukaan arvontaan bloggerin lukijana. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukaan tähänkin arvontaan, kiitos:-)

    VastaaPoista
  8. Näin kivalta vaikuttavan kirjan arvontaan osallistun minäkin😊 Luen fb:n kautta

    VastaaPoista
  9. Ihana arvonta! :)

    jonnarawr@hotmail.fi

    VastaaPoista
  10. Vaikuttaa ihanalta kirjalta, eli mukana minäkin :) Luen bloggerin kautta.
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Bloglovinin kautta seuraan. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa, luen bloggerin kautta.

    VastaaPoista
  13. Leun blogia Bloggerin kautta, mutta täytyy laittaa mysö FB:ssa seurantaan :)

    Onpa ihana kirja! Tosi kaunis kuvitus ja tarina sopisi vähän isommillekin! Eläinkirjat on meillä suusressa suosiossa ja 1 v 2 kk taapero on muutenkin ihan kirjahullu. Hän selailee joka päivä kirjoja ja hihkuu ja parasta/hassuinta on, kun hän näkee uudella sivulla jotain mielenkiintoista, niin silmät laajenee ja hän kurottaa päätä sivua kohti, zoomailee siis :)

    nainentummissa@gmail.com

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina!