lauantai 30. toukokuuta 2015

School's out for summer


Pojilla oli tänään kevätjuhlat. Minä tuttuun tyyliini itkin ekan kerran jo ennen ensimmäisen juhlan alkua. Kuopuksen juhla meni itkeä tihrustaessa milloin mitäkin. Lasten kasvua, kulunutta talvea ja kevättä, haikeutta. Lienee omalla väsymykselläkin ollut osansa herkistymiseen. Esikoisen juhlan selvisin jo kuivemmilla silmillä. Ensi keväänä luultavasti itkuhanat ovat entistäkin herkemmässä. Silloin on esikoisen viimeinen kevätjuhla alakoululaisena, on aika siirtyä täältä lintukodosta isompiin ympyröihin.

Pojat saivat hyvät todistukset, molemmat ovat tasaisen hyviä kaikessa. Paitsi kuopuksen musiikin taidot eivät päätä huimaa. Mutta eipä minunkaan eikä miehenkään lauluääni kummoinen ole, joten hän on vanhempiensa poika. Esikoinen sai stipendin ranskan kielen hyvästä taidosta.


Pojilla alkaa nyt "loma, pitkä ihana loma" (kuten yhteislaulussa laulettiin), itse teen töitä vielä juhannukseen asti. Sitten aloitan minäkin pitkän loman. Yrittäjällä loma-ajat ovat palkatonta ellei ole saanut vuoden varrella kerättyä lomarahoja. Minä en näin ekana yritysvuonna vielä ole saanut kerrytettyä itselleni loma-ajan palkkaa. Mutta vähällä rahalla on pärjätty ennenkin. Ensi viikon pojat ovat sirkusleirillä klo 10-14.30 läheisessä monitoimikeskuksessa, sitten alkaa heidän täysi lomansa ja minulla haastava pariviikkoinen yrittäjänä, kun toimistotyöt pitäisi jotenkin saada tehtyä, vaikka lapset ovatkin koko ajan kotosalla.

Eilen oli ihana koulutuspäivä mindfulness ohjaajakoulutuksen tiimoilta. Päässä surisee miljoona ajatusta tulevan mindfulness harjoitteluryhmäni suhteen.

Aurinkoista koulunpäättäjäisviikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Onnea pojille hienoista todistuksista! Minulla oli sama meininki tänään - itkin jo, kun kuopuksen opettaja puhui uudesta opetussuunnitelmasta... ;D Mukavaa viikonlopun jatkoa ja kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuntuu että olen ainut itkuherkkä. Onneksi on muitakin. Tiedän jo valmiiksi että ensi keväänä itken kuin vesiputous.

      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Minäkin olen aina ollut tippa linssissä noissa juhlissa. Kerran sain ohjeen, että "itke äiti etukäteen,niin et sitten juhlassa itke".
    Mukavaa kesää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen välillä kokeillut tuota etukäteen itkemistä. Mutta ei se tule niin aidosti. Olen ajatellut, että antaa tunteiden tulla. Ensi keväänä tiedän olevani todella kovassa tilanteessa kun on esikon viimeinen kevätjuhla alakoululaisena. Sitä ehkä itken jo etukäteen. Silti tiedän itkeväni juhlassakin kuin vesiputous.

      Mukavaa kesää teillekin!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!