maanantai 14. heinäkuuta 2014

Downshiftaamisesta


Olen downshiftannut vuosia. Minulle downshiftaaminen on sitä, että olen tietoisesti tehnyt vähemmän töitä ja näin pystynyt saamaan enemmän aikaa perheelleni ja itselleni. Olin ensin kotiäitinä vuosia ja nautin siitä suunnattomasti. Tein samalla vähän jumpanohjaamishommia, olin mukana yhdistystoiminnassa ja suoritinpa yhdet perusopinnotkin kotiäitiyden lomassa. Nämä kaikki tekivät kotiäitivuosistani mielekkäitä. Sain ihania ystäviä, joiden kanssa pidetään edelleenkin yhteyttä. Siirryttyäni työelämään alkoi varsinaiset ruuhkavuodet. Alku oli helppo, kun mies oli lasten kanssa kotona muutaman kuukauden, mutta miehen palattua töihin ja lasten päiväkodin alettua aloin väsyä pian. Koin epäreiluksi perheeni kannalta sen, että työ söi parhaimmat voimavarani ja kotona olin nalkuttava ja kireä äiti. Ei reilua kenellekään. Tein päätöksen osittaisen hoitovapaan hakemisesta ja sitä olen hyödyntänyt näihin päiviin asti. Tämän vuoden alussa olin sen tilanteen edessä, että oli tehtävä päätöksiä. Lakisääteinen oikeus osittaiseen hoitovapaaseen loppuisi heinäkuun lopussa. Esimieheni ei halunnut jatkaa mahdollisuuttani osittaiseen työaikaan (jota olin toteuttanut 30 tuntisena työviikkona = käytännössä nelipäiväisenä työviikkona). Päätös oli selvä, teen ison harppauksen pois vakityöstä ja alan itse luoda työtä itselleni. Sellaista työtä, joka on minulle mielekästä, jota pystyn tekemään vähemmän kuin sen lähes 40 tuntia viikossa. Tämä siksi, että olen jaksava ja hyvinvoiva. Että on aikaa ja jaksamista perheelle.

Downshiftaamisesta ollaan montaa mieltä. Jotkut talouspainotteiset ihmiset ovat huolestuneita siitä, että "kaikenlainen downshiftaaminen ja työnteon vähentäminen tulee yhteiskunnalle kalliiksi".  Downshiftaajat nähdään jopa yhteiskunnan loisena. Itse koen olevani ihan kunniallinen veronmaksaja, joka tietoisesti on halunnut muuttaa omaa elämäntapaansa. Se tarkoittaa sitä, että saan vähemmän rahaa, mutta enemmän hyvinvointia. Se tarkoittaa sitä, että meillä kierrätetään, säästetään, jopa nuukaillaan. Meille se on myös kestävää ja luontoa kunnioittavaa elämäntapaa. Meille se on arvovalinta. Onneksi mies on samoilla linjoilla kanssani. Me ei tarvita pihaan kahta autoa, moottoripyörää, joka vuotista matkaa etelän aurinkoon, kalliita merkkilaukkuja tai kenkiä. Lasten kehityksen kannalta kalliit harrastukset eivät ole tärkeitä - mutta jaksavat vanhemmat ovat heille hyvin tärkeitä. Katson, että näin opetamme myös lapsillemme, mikä on elämässä tärkeää. Se ei ole raha vaan ihan muut asiat.


Vantaan Sanomissa (9.7.2014)  taloustieteen professori Hannu Laurila toteaa, että "oravanpyörästä hyppääminen voi johtaa paljon parempaan, tasa-arvoisempaan, hyvinvoivempaan ja kestävämpään yhteiskuntaan. Downshiftaus heijastaa kestäviä ja luontoa kunnioittavia globaaleja arvoja, joiden soisi nykymaailmassa yleistyvän". Hänen mielestään downshiftaaminen ei ole todellinen uhka kansantaloudelle tai yhteiskunnalle. Itsekään en usko näin olevan. On paljon ihmisiä, jotka haluavat tehdä töitä paljon. He tykkäävät työstään ja saavat siitä voimaa muuhun arkeen. On paljon ihmisiä, joille raha on niin tärkeä asia elämässä etteivät he voisi kuvitellakaan laskevansa elintasoaan. Mitä nyt naapuritkin sanoisivat, jos joutuisi myymään toisen auton tai ei pääsisikään Rhodokselle joka vuosi. On myös paljon työnantajia, jotka eivät suostu osittaisiin työaikaratkaisuihin, vaikka työntekijät olisivatkin niistä kiinnostuneita. Osa tekee myös osa-aikatyötä tahtomattaan, he haluaisivat tehdä täyttä työaikaa.


Osa täyttä työaikaa tekevistä handlaa tosi hyvin sekä työ- että kotiarjen ilman mitään väsymyksiä ja oloa ruuhkavuosista. Toisaalta on sitten myös niitä, jotka tekevät paljon töitä ihan vain siksi että he pakenevat perhettä tai itseään. Ei tarvitse ajatella omaa elämää, kun vaan painaa töitä. On myös erilaista työtä. On paljon töitä, jotka eivät ole niin kuluttavia kuin minun työni oli. Työ antaa voimaa eikä vie kaikkea energiaa. Monilla on myös verkostoja lähiseudulla. On mummeja, vaareja ja kummeja, jotka voivat auttaa tarvittaessa. Meillä ei näitä auttavia verkostoja ole ollut ja se on tehnyt arjesta välillä rankkaa. Siihen kun lisää vielä miehen työmatkat ulkomaille, niin minusta ei vaan ole siihen, että jaksaisin sekä täyden työajan ja arjen pyörittämisen itsekseni niinä aikoina, kun mies on Norjassa, Kiinassa tai Bulgariassa.

Siksi downshiftaaminen on meidän perheen valinta. Nyt ja vielä vuosia tulevaisuudessakin. Ainakin niin kauan kuin lapset asuvat kotona ja tarvitsevat jaksavia vanhempia. Downshiftaaminen on myös valinta minun itseni puolesta. Sen puolesta, että voin hyvin ja ehdin tehdä elämässäni muitakin asioita kuin vain työtä. Minulla on mahdollisuus käydä kursseilla, tehdä käsitöitä, ehdin lukea kirjoja, hoitaa puutarhaa ja tehdä kotona pieniä sisustusproggiksia. Vähemmän rahaa, mutta enemmän elämää.

14 kommenttia:

  1. Downsiftaaminen on mielestäni viisasta! Minulla oli pari downsiftaamisvuotta (joiden aikana toimin freelancerina) ja ne olivat elämäni parasta aikaa. Haaveilen mahdollisuudesta sellaiseen, mutta omalla alallani töitä ei juuri ole ja vakituinen työpaikka kulttuurialalla on kuin pieni lottovoitto. Olen ollut kuitenkin aika uupunut ja mietin koko ajan, että alkaisin opiskella jotain täydentävää ja saisin uuden mahdollisuuden.

    Vähemmän rahaa ja enemmän elämää - pidän siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se on myös alariippuvaista, millä alalla pystyy ja uskaltaa tehdä erilaisia työratkaisuja. Toivottavasti sinullakin palaset loksahtavat paikoilleen ja löytyisi jokin mahdollisuus jaksaa paremmin työ- ja kotiarjessa!

      Poista
  2. Todella hyvän ratkaisun olet tehnyt! Koen itsekin, että myös minulle kotiarjen pyöritys ja täysi työviikko muodostaisivat eräänlaisen jaksamisuhan ja etten varmasti jaksaisi olla hyväntuulinen äiti vaan alkaisin ehkä polttaa itseäni uudestaan loppuun. Raha ei tosiaan merkitae kaikkea vaan on mielekkäämpää etsiä hyvinvointia, onnellisuutta ja rakkautta:)

    Ei kannata verrata itseään muihin, se "täydelliseltä vaikuttava ja pitkiä päiviä jaksava" ei välttämättä ehdi nauttimaan samalla tavalla kotiarjesta, vain siitäkin, että ihan vain ollaan yhdessä. Myös luovuus kukoistaa, kun ei ole kiire:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin totta, että monesti se "täydelliseltä vaikuttava ja pitkiä päiviä jaksava" ei ehdi olla lastensa kanssa, kysyä heidän kuulumisiaan, tarkistaa läksyjä. Tiedän senkin, että moni pitää myös kulissia yllä.

      Luovuus ja uudet ideat syntyvät kun aivoissa on tilaa niille. Ja sitä tilaa ei ole, jos on koko ajan kuormittunut.

      Toivottavasti sinäkin löydät hyvän tavan yhdistää kotiarjen ja työn, sitten kun sen aika on!

      Poista
  3. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että ainakin lapsiperheiden osalta olisi kaikkien osapuolten etu, että työajat joustaisivat enemmän. Etenkin aloilla missä kärsitään työvoimapulasta tulisi tsekata minkä verran osa-aikatyö helpottaisi tilannetta. Monen naisen kanssa kotiäitivuosina juttelimme siitä, että olisipa ihanaa, jos pystyisi tekemään vaikka pari päivää viikossa työtä.

    Oma työnantajani on aika nahkea näissä osa-aikakuvioissa. Lakisääteiset velvollisuudet täytetään ehkä hiukan hampaita kirskutellen. Ulkomaisilla esimiehillä on usein ollut vaikeuksia ymmärtää yhtään näitä äitiys/hoito/osittainenhoitovapaa kuvioita. Sen sijaan työnantajani ja esimieheni ovat olleet edelläkävijöitä etätyössä. Se on ollut meidän perheemme pelastus. Työnantaja on hyötynyt myös, koska viimeiseen lukuvuoteen en ole joutunut olemaan yhtään täyttä päivää poissa työstä sen takia, että lapset sairastavat.

    Työnkuvani muuttuu jälleen ja ilmeisesti joudun siirtymään jokapäiväiseen toimistoelämään. Jos näin käy, niin pitänee hakea tuota osittaista hoitovapaata jälleen. Tai sitten pitää taas siirtää itseni täysin luontaisen rytmini vastaiseen elämään ja yrittää olla joka aamu täydessä toimistotällingissä autonratissa 6:45. Kaamosaikana ne aikaiset aamut ottavat koville :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että erilaiset työaikaratkaisut hyödyttäisivät tosi paljon lapsiperheitä. Suomessa on aika vähän esim. osa-aikaista työtä, mitä käsittääkseni muualla maailmassa tehdään paljon.

      Etätyö on myös meille tuttua, mies on tehnyt tosi paljon töitä etänä. Ja tämä on mahdollistanut sen, että esim. esikoisen hampaiden oikomishoitojen takia (jotka ovat aina keskellä työpäivää) mun ei ole tarvinnut olla kertaakaan pois töistä, vaan mies on hoitanut käynnit etätyöpäivän lomassa. Ja tuli myös mieleeni, että minulla osittainen hoitovapaa vaikutti niin paljon mun jaksamiseen ja terveyteen ettei minulla itselläni ollut yhtään sairaspoissaoloa viimeiseen 1.5 työvuoteen.

      Toivottavasti sinulle löytyy hyvä ratkaisu tulevaisuuden työhaasteisiin!

      Poista
  4. Kuulun tähän samaan kastiin, joka tekee vähemmän töitä ja nauttii enemmän kotona olosta. Tein jo yrittäjänä ollessani 32h virallista työviikkoa (siihen päälle tietysti ne paperityöt, siivoamiset yms.), mutta jaksoin paremmin olla kotona ja nautin tuosta virallisesta työajasta - jaksoin tehdä työt täysillä. Nyt olen siinä onnellisessa asemassa, että kaupan alalla on osa-aikainen työ, eli teen 32h työviikkoa (vuorotyötä). Toisina viikkoina saattaa olla vähemmän tunteja ja toisina enemmän, mutta 6vko:n yhteistuntimäärä on tuo 32h/vko. Toki haaveilen esimies koulutuksesta ja jos joskus tuollaisen pestin saisin niin minulla olisi täydet 38h/vko - toki pääosin aamuvuoroa. Eli se kompensoisi sitten jaksamista kun olisi loppupäivät mahdollisuus olla kotona.

    Sitten kun palaan töihin onkin ihan kiva, että minulla on vuorotyö niin ei pojun tarvitse olla edes joka viikko kokonaisia päiviä hoidossa. Olisi aivan unelmaa, että tekisin 4pvä viikossa pitempiä työpäiviä ja minulla olisi 3 vapaa-päivää. Tämä ei varmastikaan käy työnantajalleni :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo 32 tuntia viikossa töistä kuulostaa tosi hyvältä. Itse olen lähes kaikissa työpaikoissani tehnyt virkatyöaikaa. Ainoastaan yhden kesän tein vuorotyötä, kun olin kehitysvammaisten asuntolassa töissä. Nyt tulevana syksynä mun työt ovatkin sitten varsinaista sillisalaattia, milloin aamupäivällä, milloin illalla, silloin tällöin myös lauantaina.

      Toivon, että työnantajallesi sopii miettimäsi työaikaratkaisu! Aina kannattaa ehdottaa ja kysyä!

      Poista
  5. Hei!
    Hyvä kirjoitus! Itsekään en usko ylettömään materiaan tuhlaamiseen, vaan siihen, että hyvinvointi on jossain muualla. Taloustieteilijöiden nuiva suhtautuminen downshiftaamiseen johtuu kuitenkin vapaamatkustajan ongelmasta: työssäkäyvät ainakin jossain määrin rahoittavat toisten downshiftaamista. Joskus jossain lehdessä haastateltiin downshiftaavana jopa henkilöä, joka kyllä eli mahdollisimman niukasti, mutta rahoitti sen niukan elämänsä yhteiskunnan tuilla. Lievempänä se näkyy siinä, että vähemmän työtä tekevät saavat hyvinvointiyhteiskunnassamme samat palvelut kuin pitkää päivää puurtavat (julkinen terveydenhoito, koulutus jne.)
    Kuten totesitkin, kovin suuri osa ihmisistä kuitenkaan ei ainakaan vielä ole vähentänyt työntekoa. Uskon myös, että omalta osaltaan downshiftaamisen kautta saavutettu parempi hyvinvointi näkyy myös vaikka pienempänä terveydenhoitopalveluiden tarpeena, hyvä te!
    Pointti kuitenkin ehkä oli, että downshiftaamisen kannattajien tulisi hyväksyä se, että koska valtion verotulot downshiftaamisen myötä vähenevät, palveluiden tasoa mahdollisesti joudutaan laskemaan.
    Haha, kylläpä minusta kuoriutui sujuva talouspoliitikko :D
    Aurinkoisia päiviä,
    Marjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän että jotkut hyödyntävät yhteiskunnan tukia siihen, että "downshiftaavat". Siinä on kyse sitten ihan muusta mitä minä itse teen. En usko, että kovinkaan moni on valmis vähentämään työntekoa, ihan jo siitäkin syytä, että esim. asuminen Suomessa on kallista eikä kovinkaan moni ole valmis laskemaan elintasoaan.

      Minä olen viimeksi käyttänyt terveydenhuollon palveluja kolme vuotta sitten kun olin keuhkokuumeessa. Sitä edeltävästä käynti sijoittuneekin sitten äitiysneuvola-aikoihin. Olen tosi terve ja esim. sairastelupoissaoloja minulla on ollut todella vähän. Työterveyshuoltoakaan en kuormittanut koskaan (paitsi työhöntulotarkastuksen verran). Itse asiassa luulen, että terveydenhuoltoa kuormittavat eniten ne, jotka eivät siitä yhtään mitään maksa (eli esim. sosiaalituella elävät). Sekin tulee kyllä yhteiskunnalle kalliiksi, jos ihminen polttaa itsensä loppuun tekemällä paljon töitä. Ja esim. lastenpsykiatrinen hoito se vasta kallista onkin ja siihenkin voidaan päätyä ihan vain siksi ettei vanhemmilla ole ollut aikaa lapsille, he ovat aina priorisoineet työn ja lapsi on jäänyt sivuun ja alkaa reagoida käytöksellään tähän asiaan.

      Heh, minä en kyllä mikään talouspoliitikko ole, mutta tätä asiaa olen kyllä miettinyt paljon useasta eri näkökulmasta.

      Poista
    2. Olin viimeksi blogissa ensi kertaa, löysin nyt onneksi takaisinkin! Hyvä vastaus ja blogi vaikuttaa ajattelevalta, mutta myös sopivan tunnelmalliselta, palaan varmasti jatkossakin :)
      Marjo

      Poista
    3. Tervetuloa jatkossakin! Blogissani on erilaisia tekstejä, välillä ihan kirppislöytöjä tai pihakuvia, välillä sitten taas syvällisempää.

      Poista
  6. Olipas taas hyvää tekstiä. Itse olen ollut kotona 6,5 vuotta, välissä olin myös perhepäivähoitajana mahdollistaakseni tämän. Nyt sivutoimisesti opiskelen kolmen lapsen kanssa luovien... Isoin tsemppi on kyllä kannustava mieheni. Meilläkään ei ole paljoa hoitoapua, tai on, mutta olen huono apua pyytämään. Joskus tuntuu ettei sellaiset joilla sitä on, ymmärrä ettei me nyt vaan päästä aikuisten illanistujaisiin yms noin vain. Itselleni tämä on ollut selkeä valinta, lapset ovat vain hetken pieniä, ja jos taloudellisesti se on suinkin mahdollista miksi en antaisi omaa aikaani heille, enkä missaisi mitään vaihetta heidän kehityksessään. Olen mielestäni ollut mahtavassa asemassa saadessani olla heidän kanssaan. Jokaisella tätä mahdollisuutta ei ole, tai jos on, niin syyt työelämässä oloon ovat sitten heille jotain tärkeitä juttuja tai kenties erilaiset arvot. Meillä näin, toki itselleni toivon töitä löytyväksi jahka valmistun...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpa ollut pitkään kotona! Minä olin karvan alle viisi vuotta. Tosin esikoisen synnyttyä olin ekat puoli vuotta vielä opiskelija ja koko kotiäitiyden ajan tein jumpan ohjaamishommia, jotta sain vähän rahaa ja toisaalta myös sain jotain muuta kotiäitiyden rinnalle.

      Se on kyllä upeaa, jos satsaa lasten pikkulapsiaikaan, sitä ei kyllä kadu koskaan!

      Tsemppiä opiskeluihin!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!