keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kun jemmari kohtasi KonMarin (sis. arvonnan)


Minä myönnän olleeni aikamoinen jemmari. Olen keräillyt kaikenlaista tavaraa ja säilönyt monia asioita vuosikausia ajatuksella "jos näitä vielä joskus tarvitaan". Muistan, kun tyhjensimme lapsuudenkotiani vuosia sitten ja siellä oli ullakko täynnä ties mitä koriste-esineitä, maljakoita, muovipusseja ja muovirasioita. Silloin mietin, että omat tavarat on järjestettävä vuosien saatossa niin, ettei kenenkään tarvitse läpikäydä minun pakastusrasiavarastojani. Olenkin viime vuosina myynyt ahkerasti tavaraa kirppareilla ja myös lahjoittanut tavaroita ja vaatteita kierrätyskeskukseen ja eri keräyksiin. Samalla olen vähentänyt huomattavasti kulutustani ja ostelen aika harvoin ja pyrin ostamaan vain tarpeeseen. Olen täysin luopunut halpavaatemyymälöiden trikoovaatteiden ostamisesta, koska ne nyppyyntyvät heti. Mieluummin ostan vähän kalliimpaa ja laadukkaampaa, mutta pitempään kestävää. Mutta silti. Kyllä meillä niitä jemmakätköjä on. Jopa sellaisia, ettei viitsisi avata koko kaappia ja laatikkoa, koska tietää sen läpikäymisen olevan niin iso urakka.

Sain KonMari.Siivouksen elämänmullistava taika - kirjan jo kuukausia sitten arvostelukappaleeksi, en kuitenkaan ole ehtinyt lukea sitä kuin vasta nyt. KonMari on ollut julkisuudessa paljon, tuskin kukaan on voinut välttyä kuulemasta tästä metodista. KonMari on japanilaisen järjestäjägurun Marie Kondon kehittämä siivousmenetelmä.


KonMarin olennaiset piirteet voi tiivistää kahteen seikkaan: tavarasta luovutaan fiilispohjalta. Kysymys "tuottaako tämä tavara minulle iloa vai ei?" voi auttaa monet päästämään irti kaappeihin kertyneistä tavaroista ja vaatteista. Toiseksi menetelmä on hyvin kokonaisvaltainen. Siinä missä monissa muissa oppaissa neuvotaan hitaaseen etenemiseen, KonMarissa suositellaan siivouksen tekemistä kertarysäyksellä. Kodin kaaoksen kimppuun käydään oikeassa järjestyksessä. Kaiken A ja O on taito heittää tavaraa pois. Sen jälkeen koti järjestetään kerralla, täydellisen perusteellisesti ja yhtäjaksoisesti.

Marie Kondo lupaa, että menetelmää noudattamalla koti ei enää palaa koskaan epäjärjestykseen. Kirjassa kerrotaan myös, miten järisyttäviä vaikutuksia menetelmän omaksumisella on ollut ihmisten elämään. Siivouksen elämänmullistava taika lisää rohkeutta minimoida elämästä negatiivisia asioita. Järjestys ja turhasta roinasta luopuminen tuovat energiaa,  joka parantaa elämänlaatua.


Mitä minä, entisenä jemmarina, ajattelen tästä kirjasta ja metodista? Kirja on selkeä ja varmasti motivoi monia ihmisiä aloittamaan kotonaan jonkinlaista siivousprojektia. Minäkin olen tämän kesän aikana siivonnut vaatekaappini tavallista reilummalla kädellä. Samoin kävin läpi lasten vanhat kouluvihkot, kirjat ja piirustukset ja suurin osa lähti kierrätyslaatikoihin. Siivosin työpöytäni, paljon tavaraa lähti kierrätykseen ja  järjestelin kaikki paperit mappeihin ja kansioihin ja se toi paljon selkeyttä. Seuraavaksi olisi edessä kirjojen läpikäynti (kirjahyllyni pursuaa kirjoja ja siellä on myös tosi monta lukematonta kirjaa - auts). Myös keittiössä olevat ruokaohjepinot minun olisi tarkoitus käydä läpi. Minulla on valtava määrä kaupoista napattuja ilmaisia ruokaohjelehtiä. Katsonko minä niistä ruokaohjeita? Tosi harvoin. Ja niitä lehtisiä on monta laatikollista.

KonMarissa minua häiritsee se, ettei kirjassa mainita, mihin  ne pois heitettävät tavarat laitetaan? Kirjassa käytetään useamman kerran termiä "tavarat heitetään menemään". Ei kai vaan kaatopaikalle? Meiltä lähti kierrätyskeskukseen (joka toki on paljon parempi vaihtoehto kuin työntää kamaa sekajätteeseen) monta kassillista vaatetta ja tavaraa ja itselleni tuli vähän olo, että nyt siirrän jonkun toisen vastuulle omia vanhoja vaatteitani ja muita tavaroita.Toki kirppisharrastajana tiedän myös sen, että toisen romu voi olla toisen aarre.

Minusta ei ole niin kokonaisvaltaiseen siivoamiseen ja tavaroiden karsimiseen, mihin KonMari kannustaa. Ja minä haluan alentaa vaatteitani kotivaatteiksi (tämä on siis menetelmän mukaan kiellettyä). Minä nautin siitä, että saan kulkea iltaisin lököverkkareissa. Erityisesti tarvitsen näitä kulahtaneita verkkareita silloin, kun teen pihahommia.


Kirja sai minut inspiroitumaan kodin tavaroiden perusteellisempaan läpikäymiseen, vaikka marittajaa minusta ei tulekaan. Tuntuu, että nyt minulla on intoa tarttua myös sellaisiin "arkeologisiin kätköihin", joihin ei ole vuosiin edes huvittanut tarttua, koska on tiennyt projektin aikaa vieväksi. Olen nauttinut paljon lisääntyneestä tilasta kodissamme. Voin myöntää kurkkivani usein vaatehuoneeseen, koska siellä on nyt tilaa hyllyissä. Ne eivät ole enää tupaten täynnä. Kiitos KonMari innostuksesta.

Koska itselläni on kirjoja yllin kyllin ja seuraavaksi minun pitäisi käydä läpi tupaten täynnä olevat kirjahyllyni ja miettiä, mitä haluan pitää itselläni ja mitkä kirjat laitan eteenpäin, päätin arpoa tämän kirjan blogini lukijoitten kesken. Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijat ja lukijaksi liittyvät (blogger - liity sivupalkista, bloglovin, blogipolku, facebook).  Arvonta alkaa nyt  ja päättyy ma 1.8. klo 21. Kaikille on tasapuolisesti yksi arpa. Kerro kommentissa, mitä kautta luet blogiani.

Onnea arvontaan!


27 kommenttia:

  1. Mahtava päivitys! Olen itse seurannut Facebookin Konmari Suomi - ryhmää muutaman kuukauden ja pikkuhiljaa käynyt läpi tavaravuorta. Rakastan kirppareilla käymistä ja löytöjen tekemistä. Vuosien varrella kuitenkin tavaraa on kertynyt... Kuinka ilahduttavaa onkaan löytää vaatekaapista nopeasti tarvittavat vaatteet raivaamisen jälkeen! Urakka jatkuu, mutta kirja on lukematta koska olen kirjaston jonossa, viimeksi kuin tarkistin sijalla noin 650/1000 😌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kirja on edelleenkin noin suosittu kirjastossa! Selkeästi suomalaiset kaipaavat innoittajaa siivousprojektin käynnistämiseen / edistämiseen. Minä en ole tuota fb-ryhmää seurannut.

      Minä olen myös aina rakastanut kirppareilla käymistä ja kyllähän sitä tavaraa on kerääntynyt. Onneksi olen viime aikoina osannut päästää siitä myös irti. Mutta täysin minimalistista en kodistamme halua. Tykkään runsaudesta ja värikkyydestä sisustuksessa. Ja vanhoista tavaroista.

      Onnea arvontaan!

      Poista
  2. Hei, osallistun, kiitos! Isosiskoni sanoi luettuaan kirjan, että ennen kaikkea opus on hyvä kuva ajastamme ja länsimaisesta yhteiskunnasta. Meillä on tavaraa niin rutosti, että sitä varten tarvitaan karsimisopas. Uteliaana esineorientoituneena hamsterina siis mukaan onnea koettamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo, mitä siskosi sanoi on niin totta. Tavaraa on monilla todella paljon ja lisää haalitaan koko ajan. Sitten on olemassa oppaita ja ammattilaisia (ammattijärjestäjät), joiden avulla karsitaan tavaramäärää.

      Onnea arvontaan!

      Poista
  3. Kirja on jo pitkään kiinnostanut. Mukana Blogger-lukijana.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  4. Facebookin kautta seuraan ja tämä kiinnostaa. Hamstraukseen on parasta lääkettä se, kun tuskailee turhasta tavarasta täyttyneitä hyllyjä ja kaappeja...
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mä en halua osallistua arvontaan, vaan tulin kommentoimaan muuta - ai koti ei koskaan palaa epäjärjestykseen?!? Onko tuolla kirjailijalla lapsia? 😂 olen miettinyt ihan samaa kuin aiemmin kommentoineen sisko. Aika surullista, että tällaiselle kirjalle on selkeä tilaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kirjailijalla ei ole lapsia. Minulle jäi käsitys, että hän asuu täysin yksin ja silloin on tietenkin aika lailla helpompi ylläpitää järjestystä.

      KonMari kirja on tosi suosittu, siihen on kirjastossa hurjasti varauksia ja kirjakaupoissa jatkuvasti myydyimpien kirjojen joukossa. Tilausta siis on. Jatko-osa kirjasta on tulossa ensi syksynä.

      Poista
  6. Tulin kertomaan, että kirjoitin nyt postauksen Peurungan kylpylästä. Samalla Osallistun arvontaan. Muun muassa Bloglovinissa seuraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan!

      Käyn lukemassa Peurunka-postauksesi, kiva kun kirjoitit kylpyläreissustanne.

      Poista
  7. Minä en ole tutustunut KonMariin, en ole ehtinyt, koska olen niin ahkerasti järjestänyt huushollia! :D :D Koko vauvavuosi on mennyt siihen, että olen luopunut tavaroista, koska tarvitsen tilaa enkä ole vuosiin kyennyt järjestämään oikein mitään, koska elämä on ollut aikamoista pyöritystä. Nyt projekti on loppusuoralla ja nyt on vuorossa tietokoneen tiedostojen siivous ja varmuuskopiointi. Sitten on se vaativin eli kuvien läpikäyminen ja teettäminen :) Toisaalta on palkitsevaa järjestää kaikkea, mutta toisaalta itseäni on välillä ihan ärsyttänyt, kun mielelläni tekisin jotain muutakin. Nyt huusholli on pysynyt kyllä järjestyksessä, mutta aina joitain pinoja johonkin kertyy :D

    Luen blogiasi Bloggerin lukulistan kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, hienoa kun olet ahkerasti järjestänyt kotianne. Ja vielä vauvavuonna.

      Onnea arvontaan!

      Poista
  8. Facebookista bongattu blogi ��

    VastaaPoista
  9. Osallistun ��! Kirja varauksessa kirjastosta, ja hieman jo rojuja sillä silmällä katselen. Mukavaa kesänjatkoa Heli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! Mukavaa kesänjatkoa teillekin!

      Minulle tuli nyt pieni raivausuupumus, tökkii koko raivaaminen. On pidettävä pieni luova tauko ja sitten taas jatkettava. Tavaraa kyllä riittää....

      Poista
  10. Minullakin kirja lukematta ja haluaisin päästää sisäisen skeptikkoni sanan ääreen. Facebookin kautta seuraan blogiasi.

    VastaaPoista
  11. Bloglovinin kautta seuraan, mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Josko nyt onnistaisi kommentointi ja oikeaan paikkaan. Kylläpä osasit hyvän kirjan laittaa arvontaan ja juuri nyt kun olen "siivoamassa" muutenkin elämääni kaikesta vanhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuli oikeaan paikkaan kommentti. Onnea arvontaan! Kuulostaisi juuri hyvältä hetkeltä voittaa KonMari!

      Poista
  13. Hei!
    Osallistun, koska muutto on pian edessä ja tarvitsen apua kaappien selvittelyyn. Kirjasta voisi olla apua. Hyvin mielenkiintoinen teksti. Kiitos, Heli! :-)
    T. Reeta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! Ai, te olette muuttamassa. Silloin yleensä tuleekin käytyä kunnolla kaapit läpi ja raivattua tavaraa pois.

      Poista
  14. Facen kautta luen (Bloggaajat-ryhmä). :) Toi olisi niin mun kirja! :) minimexicanos@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvonta on blogini lukijoille eli jos et vielä ole blogini fb-tykkääjä, niin tule mukaani, niin voit osallistua. Onnea arvontaan!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!