Kiasma, Päivälehden museo ja Iso kiltti jätti

Olemme viettäneet Viron reissun jälkeistä aikaa kotosalla ja pieniä retkiä tehden. Kuopus huitelee aamusta iltaan kavereidensa kanssa ja häntä hädin tuskin näkee. Esikoinen sen sijaan on kotosalla koko ajan.

Olen käyttänyt sadepäivinä aikaa kaappien läpikäymiseen ja nyt on tehty eräs iäisyysprojekti. Eli kävin läpi lasten koulukirjat, vihkot ja kuvistyöt monen vuoden ajalta ja otin talteen muutaman jutun ja loput on viety kierrätyspisteisiin. Tulipa kaappeihin tilaa! Myös omia lehtivarastojani olen pienentänyt aika lailla.

Tiistaina vietin esikoisen kanssa äiti-poika-päivää Helsingissä. Kävimme ensin syömässä sushia, sitten suuntasimme Päivälehden museoon ja sieltä Kiasmaan. Matkalla söimme pehmikset.

Päivälehden museossa on Somecity-näyttely, joka on aika pieni ja vaatimaton. Odotin siltä näyttelyltä enemmän. Sen näyttelyn läpikäyminen ei vienyt pitkään, mutta itse Päivälehden museo on kokenut uudistumisen ja siellä vietimme aikaa sitten pidempään.  Ukkoskuurokin ehti olla juuri tuon museovisiittimme ajan.

Päivälehden museosta suuntasimme Kiasmaan, jossa on nyt kaksikin lapsiperheille sopivaa näyttelyä: Ernesto Neto ja Choi Jeong Hwa. Paikalla oli paljon pikkulapsiperheitä. Moniin teoksiin sai koskea ja yksi huone oli varattu kokonaan rakentelupaikaksi, jossa pienillä "atomeilla" sai rakennella.

Esikoinen, teini 13 v, ihmetteli, missä ovat ne teokset, joissa on maisema- tai henkilökuvia. Olemme käyneet aikaisemminkin Kiasmassa ja puhuneet nykytaiteesta, mutta enemmän hän tuntuu mieltävän taiteeksi sen perinteisen tyylilajin eli maisemat ja henkilöpotretit.

Kiasmassa nyt olevia näyttelyjä voin suositella lapsiperheille. Esikoinen on jo sen verran teinii, ettei hän siellä innostunut leikkimään, mutta monet pienemmät lapset näyttivät olevan innokkaana touhuamassa nykytaiteen parissa.

 

Tänään kävimme katsomassa leffateatterissa Ison kiltin jätin ja se on hyvä elokuva. Olen lukenut sen pojille iltasaduksi jo vuosia sitten ja näin juoni ei ollut enää muistissani. Elokuva on aika jännittävä, hauska ja myös supersympaattinen. Pidimme! Poksutuhnut ja perskurkkanat naurattavat edelleen.

Mansikat saimme pakastettua tiistaina ja olen myös päässyt kesäkirjoissani vauhtiin. Nyt luen Liane Moriartyn kirjaa "Mustat valkeat valheet" ja kirja on koukuttanut minut ihan täysin. Innostuin kirjasta niin paljon, että laitoin samantien kirjastoon varaukseen kirjailijan pari muutakin teosta.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!