tiistai 25. elokuuta 2015

Iloa ja voimaa pilateksesta

 
Kävin pari vuotta sitten pilates-tunneilla yhden syksyn ajan. Muistan ajatelleeni kahden ekan tunnin aikana, että mikä tässä nyt on oikein ideana. Miksi ihmiset kohkaa tästä, kun eihän tämä tunnu missään eikä ole millään tavalla tehokasta. Kolmannella kerralla tajusin, että olin tehnyt liikkeet väärin. Liikkeisiin alkoi tulla tehoa, kun opin tekemään ne oikein.

Tunnit olivat mukavia ja lempeitä. Erityisesti mieleeni jäi pilates-pallon kanssa tehdyt harjoitteet. Sen kurssin jälkeen pilatesta ei ole ollut lähialueillamme enkä ole saanut mahdutettua kursseja omiin aikatauluihini. Laitepilatesta pääsin kokeilemaan reilu viikko sitten Vipeltävän Siilin ohjaajien teemapäivässä. Siitä on tulossa oma blogipostaus lähipäivinä.


Olen iloinen, että minulla on blogiyhteistyön kautta mahdollisuus aloittaa Iloa ja voimaa pilateksesta - verkkokurssi, joka on alkamassa 1.9. Kurssin ohjaajana on Ilona Kauppinen, joka on ohjannut pilates-tunteja yli 15 vuoden ajan. Iloa ja voimaa pilateksesta - verkkokurssiin kuuluu 30 minuutin mittainen pilates-video kerran viikossa yhteensä kuuden viikon ajan. Kurssisivulla on nyt nähtävissä "näin helpotat jäykkää niskaa"- video. Ja onpa muuten tosi tehokas liike, suosittelen kokeilemaan!

Itse pidän verkkokurssien ajatuksesta, kurssin voi suorittaa sinä päivänä ja siihen kellonaikaan kuin se itselle sopii. Minulla yrittäjänä on varsin vaihtelevat työpäivät ja on vaikea sitoutua tiettyyn kellonaikaan oleviin harrastusryhmiin. Siksi tällainen verkkokurssi sopii minulle aivan loistavasti.  Toisaalta mietin, miten minun tulee tehtyä harjoitukset, kun kukaan ei ole seuraamassa treeniä. Muistissa on nimittäin ne kerrat, kun televisiosta on tullut ohjattua jumppaa ja olenkin vain maannut jumppapatjan päällä ja katsonut, kun tädit telkassa jumppaavat. Tulen kirjoittamaan kokemuksia tästä Iloa ja voimaa pilateksesta - verkkokurssista myös tänne blogiini, kunhan kurssi pääsee käyntiin ja pääsen treenaamisen makuun.

Onko pilates sinulle tuttua? Mitä itse ajattelet verkkokurssista liikunnan harrastamisen suhteen?

ps. jos tämä verkkokurssi kiinnostaa, niin nyt on vielä muutaman päivän ajan mahdollisuus saada kurssi - 40 % alennuksella. Alennuksen saa ennen 1.9. tehdyistä tilauksista.

9 kommenttia:

  1. En ole ikinä kokeillut pilatesta. Työpaikalla alkaisi maksullinen pilates-kurssi ja taas mietin, että pitäisikö lähteä kokeilemaan kuitenkin. Mieli siis tekisi. Polvieni liikkuvuus on nykyisin selvästi normaalia suppeampi, joten olen sen takia jättänyt pilateksen väliin.

    Minä olen aivan varma, että minulla jäisi verkkoliikuntakurssi tekemättä. Minulle kävisi juuri niin kuin sinulle, kun sorruit katselemaan jumppamatolta tv-jumppaa :) Jään silti kiinnostuneena odottelemaan kokemuksiasi verkkokurssista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin vähän jänskättää, miten käy tämän verkkokurssin kanssa. Luulen, että aloitan sen innolla, mutta hieman mietityttää, miten käy jos alkuinnostus alkaa hiipua. Toivon tietenkin että niin ei käy, mutta toisaalta tunnen itseni aika hyvin. Lupaan kirjoittaa kokemuksistani rehellisesti.

      Poista
  2. Kiinnostava postaus taas, kiitos! Minäkin olen kokeillut pilatesta sen maagisen kaksi kertaa, enkä oikein päässyt siitä jyvälle, mutta tänä kesänä juttelimme tyttöni kanssa, että aloittaisimme sen yhdessä uudestaan. Se tekisi hyvää molempien keskivartalolle ja liikkuvuudelle.
    Verkkokurssi vaatii jotenkin niin paljon itsekuria... Minulla oli esim. Yoogaiaan joku alennusjäsenyys mutta käytin sitä vain kerran :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkin varmaa hauskaa aloittaa yhdessä tytön kanssa pilates. Minulle tosiaan kaksi ekaa kertaa eivät vielä avanneet pilatesta vaan mietin, onpa tämä tosi tehotonta eikä tunnu missään. Siinä vaiheessa muutenkin elin vaihetta, että liikunnan piti tuntua ja olla tehokasta.

      Minullakin on kerran olla Yoogaian ilmaisjäsenyys ehkä viikon verran, mutta se kaatui jo teknisiin ongelmiin enkä jaksanut alkaa niitä selvitellä enkä siis katsonut yhtään videota. Tämä kurssi ei ainakaan kaadu tekniikkaan, mutta siihen itsekuriin se voi kaatua....

      Poista
    2. Niin ja lisään vielä sen, että toki lähden kurssille sillä ajatuksella, että teen viikottaiset harjoitteet. Ja olen armollinen itselleni, jos joku viikko ei löydykään aikaa, sitten teen seuraavalla viikolla kaksi harjoitetta. Tiedän, että kiireisenä viikkona voi olla haaste löytää se aika, kun kukaan ei ole puuskuttamassa niskaan ja ohjaamassa treeniä, mutta toisaalta tiedostan, että pilates on hyvää treeniä minulle ja se tekee hyvää keholleni ja ihan oman itseni vuoksi olisi hyvä saada treenit tehtyä.

      Poista
  3. Muistan itsekin ensimmäisen pilatestunnin. Aika meni siinä, kun mietti hengittääkö ja tekeekö liikkeet oikein. Kun sai hommasta kiinni, jo alkoi tuntua lihaksissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on aivan samanlainen kokemus. Kolmannella kerralla oli jo ihan toisenlainen fiilis ja pilates alkoi tuntua tehokkaalta.

      Tervetuloa blogini lukijaksi!

      Poista
  4. Pilatesta olen muutaman kerran kokeillut ja todennut sen erittäin haastavaksi ja vaikeaksi, mutta myös erittäin mukavaksi liikunnaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilates tuntui minustakin alussa haastavalta ja vaikealtakin, mutta mukavaa se tosiaan on. Lempeää ja rauhallista.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!