torstai 21. toukokuuta 2015

Liebster Award - haaste



Sain Kiljusen Herrasväki - blogista haasteen. Liebster Award - haasteen avulla pyritään saamaan näkyvyyttä blogeille, joilla on alle 1000 lukijaa. Ideana on vastata yhteentoista annettuun kysymykseen sekä keksiä itse 11 kysymystä seuraaville haastettaville. Lopuksi haaste laitetaan eteenpäin yhdelletoista bloggaajalle.

1. Mistä blogisi nimi tulee?

Blogini nimi Taikasaappaat viittaa siihen elämänvaiheeseen, kun aloitin bloggaamisen. Tiesin, että olen irtisanoutumassa vakituisesta työsuhteesta ja hyppäämässä "tyhjän päälle". Oli olo, että tarvitsen jalkaani taikasaappaat, jotka kuljettavat minua polullani eteenpäin.


2. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?


Olin haaveillut blogin kirjoittamisesta jo pari-kolme vuotta ennen kuin aloitin bloggaamisen. Esteet aloittamiselle olivat sekä henkisiä että teknistä taitamattomuutta. En halunnut silloisessa työssäni jakaa itsestäni ulospäin asioita, jotka olisivat asiakkaiden luettavissa. Enkä uskonut osaavani myöskään teknisesti bloggaamista ja kaikkea siihen liittyvää (esim. julkaisukelpoisten valokuvien ottamista). Maaliskuussa 2014 lopulta kirjoitin ekan postauksen blogiini. Päätin, että koska olen muutenkin ottamassa isoja askeleita elämässäni, aloitan samalla myös bloggaamisen.

3. Haaveammattisi lapsena ja mikä sinusta tuli?


Haaveilin, että minusta tulee liikunnanopettaja. Aika lähelle sitä pääsin. Koulutukseltani olen kyllä sosionomi, toimintaterapeutti ja ratkaisukeskeinen valmentaja, mutta lasten liikunnan ohjaamista olen tehnyt parikymmentä vuotta ja tällä hetkellä se on osa työtäni.

4. Kallein aarteesi?


Kliseisesti perheeni. Mies ja lapset. Tavaran tasolla en osaa sanoa. Ehkä kihla- ja vihkisormukset, jotka ovat ainoat korut, joita käytän.


5. Lempipaikkasi kotona?

Sänky, jossa makoilen, rentoudun, luen kirjoja ja nukun. Tai olohuoneessa oleva nojatuoli, jossa monesti istun ajattelemassa asioita tai lukemassa. Joskus vain katselen ulos.

6. Mitä teet aamulla ensimmäisenä?

Käyn vessassa. Juon vitamiiniporejuoman ja keväisin otan samalla myös allergialääkkeen. Aamupalan syön useimmiten vasta pari tuntia heräämisen jälkeen.

7. Onko sinulla omituisia tapoja? Mitä?

Luultavasti on. Nyt ei vaan tule mieleen mitään.

8. Viimeksi lukemasi kirja?

Olen koko alkuvuoden lukenut joko elämäntaito-oppaita tai ammattikirjallisuutta. Viimeksi luin Elizabeth Pantleyn kirjan "The no-cry sleep solution for toddlers and preschoolers. Gentle ways to stop bedtime battles and improve your childs's sleep". Olen päättänyt, että pian alkava kesä on kaunokirjallisuuden aikaa.


9. Mitä teet, kun olet yksin kotona?

Soitan musiikkia kovalla. Tanssin musiikin tahdissa ja laulan. Monesti myös siivoan, koska tykkään siivota silloin kun sitä saa tehdä kaikessa rauhassa. Ja sen jälkeen kun olen siivonnut soittaen samalla musiikkia kovalla, kuuntelen mindfulness-meditaatioita. Luen lehtiä lattialla ja syön samalla (ja tätähän eivät tietenkään lapset saa koskaan tehdä....).

10. Mikä on tärkeintä, mitä olet oppinut vanhemmiltasi?


Sen mitä lupaat, sen teet. Lisäksi työnteon etiikkaa. Työt pitää tehdä hyvin. Läheisistä pidetään huolta, aina ollaan valmiita auttamaan.

11. Mitä toivot tulevalta kesältä?


Lomaa ja rentoutta. Kulunut vuosi yrittäjänä on ollut aikamoinen, olen ollut niin paljon uusien asioiden äärellä ja joutunut väkisinkin opettelemaan paljon uutta. Aivot ovat olleet välillä kovilla. Kesältä toivon kivaa perheaikaa, mutta myös omaa rauhallista aikaa. Kivoja pieniä reissuja lähiseudulle ja myös vähän kauemmaksi. Kiireettömiä hetkiä.


Minun 11 kysymystäni ovat:

1. Mikä on parasta bloggaamisessa?
2. Miten bloggaaminen vaikuttaa arkeesi?
3. Millaisia blogeja luet itse mieluiten?
4. Mistä saat ideasi blogisi postauksiin?
5. Millaista elämänvaihetta elit kymmenen vuotta sitten?
6. Missä haluaisit nähdä itsesi viiden vuoden päästä?
7. Mikä on paras muistosi lapsuudestasi?
8. Mitkä ovat parhaat keinosi poistaa stressiä?
9. Mitkä ovat vahvuutesi?
10. Millaisia kirjoja luet mieluiten?
11. Mikä on paras asia elämässäsi juuri nyt?


Minä laitan haasteen eteenpäin viiteen blogiin. Olen huomannut, että tämä haaste on liikkunut blogistaniassa jonkin aikaa, mutten ole varma, onko haaste käynyt näissä blogeissa:

Kasvun ilo!
Pihin naisen elämää
Pikku Kepponen 
Elsa-Aalia
Löytöjen taika

Haasteen saa toki napata mukaansa kaikki ne, joita houkuttaa vastata kysymyksiini.

8 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta! Minä otan haasteen vastaan ja vastailen kysymyksiisi ehkäpä jo ensi viikolla. Minäkin muuten nautin siivoamisesta, kun sitä saa tehdä yksin ja soittaa musiikkia kovaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, että otat haasteen vastaan. Mukavaa päästä lukemaan sun vastauksia kysymyksiini.

      Siivoaminen musa kovalla on tosi kivaa!

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoista lukea vastauksesi! Kiva, että lähdit mukaan haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oli ihan kiva kirjoitella vastauksia ja keksiä myös uusia kysymyksiä.

      Poista
  3. Kiitos kivasta haasteesta, otan sen mieluusti vastaan! :) Olinkin täällä jo eilen tätä postaustasi lukemassa, mutta tuli tavanomainen lapsiperheen keskeytys enkä päässyt loppuun asti. Minullakin tapana syödä aamupala vasta pari tuntia heräämiseni jälkeen. Olen tuntenut siitä vähän morkkista, kun aina puhutaan aamupalan tärkeydestä päivän aloittamisen suhteen mutta jos homma toimii näinkin, niin kaikki on varmaan ok. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun otat haasteen vastaan! Minäkin aina mietin lausetta "aamupala on päivän tärkein ateria", minulla kun on myös päiviä, että se jää väliin kokonaan. En vaan pysty syömään aamulla.

      Poista
  4. Kiitos haasteesta, kivat kysymylset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos kysymykset tuntuvat kivoilta. Käytin kyllä jonkin aikaa niiden miettimiseen.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!