tiistai 3. maaliskuuta 2015

Uusia lastenkirjoja: Ruben ja Ella


Netta Walldénin kirja Ruben ja kadonneet karaatit on jatkoa Ruben-kirjojen sarjalle. Ruben-sarjassa on aiemmin ilmestynyt kolme kirjaa. Tässä sarjan neljännessä kirjassa timanttivaras Vili Pii saa vihiä Saarnilaakson pikkukaupungin tehottomasta poliisivoimista. Hän saapuu Saarnilaaksoon varastamaan timantteja. Käynnistyy tapahtumien ketju, jossa on kimurantteja juonenkäänteitä, omistajaansa vaihtavia jalokiviä ja hauskaa tilannekomiikkaa. Vauhdikkaassa ajojahdissa hyörivät poliisivoimat, nokkela Ruben sekä tapahtumat salaperäisesti yhteen sitova rouva Mallamud.

Kirja on kepeä ja vähän jännittävä muutaman illan iltasatukirja. Kirja on vauhdikas eikä turhan pitkä. Tykkäsimme kaikki kirjasta. Olen lukenut pojille myös aiemmat Ruben - sarjan kirjat ja nekin ovat olleet tykättyjä. Sarjan edellinen osa Ruben ja ratikkaralli sai Anni Polva - palkinnon (2013). Palkinto jaetaan parhaalle lasten sarjakirjalle.



Timo Parvelan Ella-kirjasarja täyttää jo 20-vuotta. Tämä uusin kirja Ella ja kaverit lapsenvahteina vie kirjan päähenkilöt lastenhoidon haasteisiin. Ellan ja kavereitten oma opettaja ja opettajan vaimo lähtevät romanttiselle kylpylälomalle. Kaikki on huolellisesti valmisteltu, kotiin jääville lapsille ja koirille on järjestetty vahti. Paitsi sattumusten kautta käykin niin, että Ella ja kaverit lopulta päätyvät lapsenvahdeiksi lomailevien opettajien luullessa homman olevan ammattilaisten käsissä.

Kirjassa on tuttuun Ella-kirjojen tyyliin absurdeja tilanteita, huumoria ja sekoilua. Kirja oli hauska sekä minulle lukijana että pojille kuuntelijoina. Ella - kirjat ovat koululaishuumoria, joissa on napakkaa sanailua ja hersyvää ajan hermoilla olevaa hauskuutta.

Timo Parvela on hyvin tuottelias kirjailija. Ella-kirjoja on ilmestynyt jo 20-vuoden ajan. Vuosien varrella Ella ja kaverit ovat kuitenkin vuosien varrella säilyneet suunnilleen saman ikäisinä. Ellan synttärivuoden päätapahtuma järjestetään tiistaina 29.9. Helsingin musiikkitalolla. Ellan kunniaksi lastenmusiikkiorkesteri Loiskis tuo näyttämölle erityisesti juhlavuoteen laaditun Ella-musikaalin. Musikaali soveltuu erityisesti 2-3-luokkalaisille. Olen omien lasteni kanssa lukenut kaikki Ellat, olemme käyneet katsomassa myös Ellaa teatterissa, musikaalissa ja leffassa. Vieläkin Ella kiehtoo 3- ja 5-luokkalaisia poikia.

Onko teillä luettu Ruben- ja / tai Ella-kirjoja?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat aina!