perjantai 27. maaliskuuta 2015

Earth hour kutsuu kynttiläillalliselle


Taas on aika antaa valomerkki ilmaston puolesta. WWF Suomi järjestää Earth Hourin  28.3.2015 kello 20.30–21.30 teemalla maailman suurin kynttiläillallinen.

Ruuan osuus ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä on viidennes. Eläinperäisten raaka-aineiden tuotanto kuluttaa vesivaroja ja tuottavaa maatalousmaata. Se myös aiheuttaa ilmastovaikutuksia useimmiten vähintään kaksinkertaisesti verrattuna kasviperäisten raaka-aineiden tuotantoon. Yhden sianlihakilon tuottamiseen tarvitaan noin neljä kiloa viljaa, jolla voitaisiin eläinten sijaan ruokkia ihmisiä. 




Vastuulliset ruokavalinnat ovat pieniä tekoja, joilla on suuri vaikutus. Jokainen voi pienentää ruokansa ilmastovaikutuksia korvaamalla osan lihasta kasviksilla, vähentämällä ruokahävikin määrää ja suosimalla vastuullisesti tuotettuja elintarvikkeita.

Toivon, että mahdollisimman moni teistä sammuttaa lauantaina 28.3. kello 20.30 valot sekä sosiaalisen median, ja nauttii Earth Hourin aikana ekologisesta ruoasta ja läheistensä seurasta. Annetaan hengähdystauko sekä maapallolle että itsellemme. Meillä sammutetaan valot ja some. Kasvisruokaa meillä syödään aina ja muutenkin eletään mahdollisimman ekologisesti: käytämme pääasiassa julkisia kulkuneuvoja, lajittelemme kaikki jätteet (ja sekajätettä meiltä tulee tosi vähän), kierrätämme, harkitsemme tarkkaan uudet ostokset ja vältämme lentomatkailua. Koska näemme ettei näin voi jatkua. Nykyinen elämänmeno johtaa siihen, että lapsenlapsillamme ei ole samanlaista monimuotoista luontoa kuin meillä nyt on. Tarvitaan jokaisen isoja ja pienempiä tekoja ympäristömme hyväksi.


#earthhour #sammutasome

2 kommenttia:

  1. Tuli sammutettua some ja valot, mutta myös minä sammuin. Rankan viikon jälkeen uni tuli jo 20.30 jälkeen kun makasin lapsen vieressä ja juttelimme, mitä Earth Hour tarkoittaa. Mutta voisihan tätä kokeilla uudestaankin ihan oman perheen kesken. Muulloinkin kun "oikeana" päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle kävi ihan samoin! Ajattelin, että makoilen hetken sängyssä ja teen vaikka mindfulness harjoituksen. Ja nukahdin. Mutta sainpa hyvät yöunet ja nyt on olo pirteä.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!