lauantai 30. elokuuta 2014

Tulevaa


Minulla on blogini luonnoksissa yli 30 tekstin alkua. Tulevia aiheita ovat esimerkiksi

* Muoviton syyskuu
* Ajatuksia NLP - kurssista
* Amigurumeja
* Parhaita kirpparilöytöjä
* Ratkaisukeskeinen itsensä kehittäminen
* Lautapelisuosikkeja
* Puutarhan syyskuu
* Myönteisiä keinoja kasvatukseen - kurssi
* Ajatuksia lasten harrastuksista
* Kokemuksia kaakelimaalista?


Jatkan myös kirjaesittelyjä. Työstön alla ovat ainakin seuraavat kirjat:

* Tom Hodgkinson: Joutilaat vanhemmat
* Anne Karilahti: Vapaaksi! Luo itse oma elämäsi
* Eckhart Tolle- Robert S. Friedman: Miltonin salaisuus. Kertomus läsnäolon voimasta

Lisäksi tulossa on blogini ensimmäinen arvonta. Ja kunhan yritykseni nettisivut ovat valmiit, esittelen myös yritykseni ja palveluni. Olen myös lähiviikkoina menossa pariin teatteriesitykseen, huomenna näen esityksen "Kaikki äitini, kaikki tyttäreni" ja syyskuun loppupuolella menen katsomaan esityksen "Stars Show". Luultavasti noistakin kirjoitan ajatuksia blogiini.

Sisustuspuolella meillä ei ole tulossa mitään uutta syksyn aikana. Paitsi haaveissa olisi maalata keittiön kaakelit kaakelimaalilla. Joulun alla blogissani on varmaan myös enemmän sisustuskuvia, sillä rakastan joulua. Pojille ei ole tehty uusia syysvaatehankintoja, joten lasten vaatteisiin liittyen tuskin tulee mitään blogissani olemaan. Eli blogini jatkaa aika samaa linjaa kuin tähänkin asti. Täältä on turha etsiä alekoodeja Crocseihin. Ja nyt varmaan joku sitten tulee googlen kautta blogiini hakusanalla "alekoodi Crocs"


Onko sinulle luonnoksissa tekstejä? Oletko suunnitellut blogisi syksyä, millaisia tekstejä blogissasi tulee olemaan? Toki itse kirjoitan paljon myös ex tempore - tekstejä. Ne syntyvät yleensä sen hetken fiiliksestä.


8 kommenttia:

  1. Ihania aiheita:)
    En ole toistaiseksi suunnitellut etukäteen, vaan kirjoittelen fiiliksen ja intuition perusteella. Aiheet rakentuvat sen mukaan, mitä juuri sillä hetkellä on mielessä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että aiheet ovat ihania. Minä kirjoitan myös jonkin verran fiiliksen ja intuition mukaan. Sitten on niitä aiheita, jotka nousevat esim. koulutusten kautta ja niitä tekstejä haluan tuoda myös blogiini.

      Poista
  2. Kivoja aiheita.
    Itse en yleensä suunnitele mitään :) Joskus voi käydä niin, että en ehdi naputtelemaan tarpeeksi nopeasti juttuja ja jotain jää varastoon.

    Banneri on vissiin uusi. Se on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä huomasin kesällä, että minulla jäi luonnoksiin sellaisia juttuja, joita en ehtinyt kirjoittaa valmiiksi ja nyt niitä on liian myöhäistä julkaista...

      Banneri on ollut jo pitkään, ehkä toukokuusta alkaen. Piti oikein itsekin kurkata, että onko sinne ilmestynyt jotain ihan uutta. Juuri mies väsäilee yritykselleni logoa ja siinä sitä vasta viilaamista onkin.

      Poista
  3. Naurattaa tuo pienellä fontilla kirjoitettu. Ja hyvä niin! :)

    Minulla on toisinaan suunnitteilla bloggauksia, esimerkiksi ranskalaisin viivoin kirjojen herättämiä ajatuksia, jotten unohda niitä. Ja joskus latailen kuvia ennakkoon.

    Odotan innolla kaakelimaalipostaustasi, koska meidän toisen vessan kaakelit ovat ihan järkyttävät ja mieli tekisi maalata ne. Ja joulujuttuja. Minäkin rakastan joulua ja alan joskus syys-lokakuun taitteessa puolisalaa selailla vanhoja joululehtiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että mun on nyt hyödynnettävä valoisat päivät ja otettava kuvia sekä pihalta että esim. lautapeleistä nyt ennakkoon.

      Kaakelimaalit ovat minulle ihan uusi tuttavuus. Meillä on keittiössä kamalat kaakelit eikä niitä jakseta alkaa vaihtaa. Mutta tarkoituksena olisi kokeilla kaakelimaaleilla maalata ne ja saada sillä tavalla keittiöstä kivemman näköinen. Postailen aiheesta, kunhan asian suhteen jotain tapahtuu.

      Minäkin rakastan joulua ja pian jo varmaan kaivan esille joululehdet ja kirjat.

      Poista
  4. Onpas sinulla paljon tulevia tekstejä :) Itselläni on muutama, mm. menopeli kuin menopeli, ensimmäinen liikuntapainotteinen kuukausi ja kerhoilua. Sitten on vielä sinun haasteesi vastaanotettavana ja kirjoitettavana... Päivät menevät nopskaa tuon 9kk ikäisen vesselin kanssa ettei oikein ehdi varastoon tekstejä kirjoittaa. Melkein heti julkaisen kirjoitukseni.

    "Parhaita kirpparilöytöjä" bloggausta odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on nyt vähän sellainen tilanne, etten ehdi kirjoittaa niin paljon ja hyvin kuin haluaisin kuin tuo yritys vie nyt kuitenkin päähuomioni ja aikani. Kuvia pitäisi ottaa aurinkoisina päivinä jemmaan, esim. juuri noista kirpparilöydöistä.

      Jään odottelemaan sun vastausta haasteeseeni!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!