lauantai 12. huhtikuuta 2014

Lapsimessuilla


Olimme Lapsimessuilla ties kuinka monetta vuotta peräkkäin. Tänä(kin) vuonna voitin messuille liput koko perheelle. Peräti kolmessa eri arvonnassa arpaonni suosi minua. Tämä on jo jonkinlainen perinne, sillä olimme jo neljättä vuotta peräkkäin messuilla arvonnasta voitetuille lipuilla. Ja ties kuinka monetta vuotta toistui sama kuvio. Minä kiertelin kaikessa rauhassa lapsimessut läpi miehen ja poikien viihtyessä pienoismallipuolella. Messuilla minua kiinnostaa erityisesti kaikki uutuudet, sekä lastenvaatteiden, kirjojen, lasten kulttuurin että kaiken muunkin saralla. Lapsimessuihin on kivasti yhdistetty myös muita messutapahtumia, kädentaitoja, lähiruokaa, eläimiä. Meidän elämässä eivät kestovaipat, kantoliinat, vaunut ja turvakaukalot ole enää ajankohtaisia ja siksi on kivaa että messuilla on muutakin tarjontaa kuin vain (pikku)lapsiperheille suunnattuja messuosastoja. Minulla on tapana kiertää kaukaa suuret ständit kuten kertakäyttövaippafirmat samoin kuin lastenruokafirmat. En ota jokaista tarjottua ilmaisnäytettä ja esitettä, vaan harkitusti niitäkin. Messuilta olen aikaisempina vuosina etsinyt (ja myös löytänyt) laadukkaita puuleluja- ja pelejä, äly- ja logiikkapelejä ja aina olen tsekannut myös esim. Villervallan vaatetarjoukset. Tänä vuonna ei ollut mitään erityisempää ostettavaa mielessä ja aika maltillisten ostosten kanssa saavuimme kotiin.

Mieleen jäi messuilta esim. Mainio - lastenvaatteet (niitä en kyllä ostanut), Lapsille.comin pisteessä olleet ihanat puulelut ja Janodin teemapakkaukset (erityisesti ihastuin sirkusteemapakkaukseen...voi kun pojat olisivat pienempiä, sen olisin ostanut taatusti) ja Kids Design Block - alueella olleet lastenvaatteet, kortit ja julisteet. Katselin pitkään ihanaa tuubihuivia (en muista enää valmistajaa), mutten tällä kertaa raaskinut sitä ostaa. Kokeilimme laatikkopyöriä. Jos pojat olisivat pienempiä, niin sellainen meille taatusti tulisi. Meillä oli monta vuotta käytössä pyörän peräkärry, joka oli kyllä sekin tosi hyvä. Tanskan reissulla näimme kaksi kesää sitten tosi paljon pyöräilijöitä ja laatikkopyöriä, voi kun tuo trendi yleistyisi Suomeenkin. Kädentaitomessujen puolelta mieleeni jäi esim. Näpertelytaivaan pisteessä olleet trikookuteesta tehdyt virpojan korit, Papresin paperit ja erilaiset kierrätysmateriaaleista tehdyt vaatteet ja pehmolelut.


Kuluttajana olen aika harkitseva emmekä lähde mukaan jokaiseen muotitrendiin esim. lasten lelujen suhteen. Pyrin aina miettimään tarpeet ja sen mukaan ostan. Toki joskus mukaan tarttuu heräteostoksia, mutta niitäkin lähinnä vain kirppareilta. Pidän persoonallisista, pienistä yrityksistä ja mieluummin ostan ekologista ja eettistä kuin massatuotettua.

Mitä sitten messuilta ostin? Ostin itselleni Me & I:n trikoocaprit (ja voi kun on ihanaa taas mahtua S-koon vaatteisiin), esikoiselle ebben paidan (kympillä, oli reilussa alessa Little Copenhagenin messupisteessä), muutaman Polkka Jamin kortin ja kuopuksen huoneeseen värikkään sirkusjulisteen Nordic Collectionin pisteestä. Outlet-osaston puolelta löysin Rosebudin pisteestä Tahdonvoima -kirjan, jonka sain tosi edukkaasti, vitosella. Tuota kirjaa olen etsiskellyt viime syksystä lähtien, mutten ole raaskinut sitä täyteen hintaan ostaa. Ja nyt sain sen noin halvalla! Siinäpä ne ostokset olivatkin.

Ammatillisessa mielessä tsekkasin esim. Ensi- ja turvakotien liiton pisteen. Vauva itkee - sivusto oli minulle ennestään tuntematon. Messuilla on vuodesta toiseen raskaanaolevilla ja pienten vauvojen vanhemmille suunnattuja luentoja ja tietoiskuja. Olisipa kiva, jos siellä olisi aina jotain luentoja myös isompien lasten vanhemmille. Vaikkapa lasten tunnetaidoista tai empaattisesta kasvatuksesta. Tai muksuopista. Se olisi ehkä liikaa toivottu, että olisi luentoja vaikkapa tietoisesta vanhemmuudesta tai mindfulness harjoituksista lasten kanssa. Mutta voihan sitä toivoa.

Muutama ärsyttävä asia jäi lapsimessuilta mieleen. Kuten nyt vaikka se, että siellä jaettiin banaaneja. Ja tietty niitä banaaninkuoria sitten oli pitkin lattioita. Ja minua ärsyttää ajatella, että ne roskikseenkin päätyneet banaaninkuoret ovat sitten sekajätteen joukossa. Vai olikohan siellä jossakin biojätepisteitä, itse en huomannut. Ja messuilla myytiin hattaroita. Sinänsä kivaa, mutta tahmainen hattara on aikamoinen pommi väentungoksessa.

Pienoismallipuolella oli tosi hienoja legorakennelmia. Vähän tuli mieleen Legolandin pienoiskaupungit.


Mukava päivä. Jalat kävelemisestä muussina palasimme kotiin. Kotona avasimme grillikauden, olipa niin hyvää halloumia ja herkkusieniä. Nam!

2 kommenttia:

  1. Me aioimme tänään Lapsimessuille, koska sain töistä ilmaiset liputkin, mutta messut jäivät sittenkin väliin... Nimittäin olimme aamulla Espoonlahdella katsomassa jääkiekkoa kannustamassa savolaista joukkuetta. ;) 11-vuotiaan kummipoikani joukkue vielä voitti katsomamme pelin. Jäähallilla meni kauan ja sitten kävimme vielä syömässä ja kello lähestyi puoli kolmea. (En muuten juurikaan katso jääkiekkoa, tämä oli minulle uusi kokemus.)

    Meillä eskarilainen kuopukseni olisi niin halunnut nähdä pienoismalleja ja tokaluokkalainen tyttäreni taas lemmikkieläimiä, mutta messuillaan joku toinen kerta.

    Halloumi on ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, jääkiekko on minullekin aika vieras laji. Lapsimessut ovat ihan kiva tapahtuma ja onneksi siellä on muutakin kuin vain lapsimessut. Meidän pojat ovat viihtyneet tosi hyvin pienoismallipuolella jo vuosien ajan.

      Halloumi on tosi hyvää ja grilliruoka ylipäänsä maistuu ihanalta talvitauon jälkeen.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!