sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Viikkokatsaus


Takana on aikamoinen viikko. Tuntuu, että kaikki tämän kevään ekstrat ajoittuivat menneeseen viikkoon. Tiistaina alkoi mindfulness intensiivikurssini, keskiviikkona olin Juha Tapion konsertissa ja perjantaina olin ystäväni kanssa teatterissa katsomassa Carnagen. Juha Tapio oli mahtava. Jotain hyötyä oli minun edessä olleesta laitapaikasta. Juha Tapio kosketti kättäni. Iik. Olin ihan fiiliksissä konsertin jälkeen. Juha Tapio kosketti siis monella tapaa, sekä fyysisesti että henkisesti.

Carnage oli ihan hauska. Odotin että se olisi ollut tosi hauska kuten monet ovat kehuneet. Esitys käynnistyy siitä, että 11-vuotias Olli on lyönyt luokkakaveriaan Urhoa puistossa. Vanhemmat  kokoontuvat selvittämään asiaa sivistyneesti kakun ja kahvin äärelle. Kohtelias tapaaminen muuttuu, varsinkin siinä vaiheessa kun viski tulee kuvioihin mukaan. Esitteessä todettiin, että "Toimii! Varsinainen naurupommi ja ihmisluonteen kuvaus". Näyttelijänsuoritukset olivat hyviä, välillä nauratti mutten ulvonut naurusta kuten esittelytekstin luettuani ajattelin. Ehkä minulla on vain erilainen huumorintaju kuin muilla? Olen miettinyt tätä pitkään, varsinkin silloin kun olin naurujoogassa ja lähes kaikki muut nauroivat katketakseen paitsi minä. Kivaa oli nähdä ystävääni, joka tuli Salosta saakka katsomaan esitystä kanssani.

Torstaina ja perjantaina jatkuivat minun opintoni, opiskelen Ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Käsittelimme tällä koulutusjaksolla hyvän valmennustilanteen luomista, arvostavaa haastattelua, teimme valmennusharjoituksia ja katsoimme demovideoita. Päässä surisee taas paljon ajatuksia, kuten aina antoisan koulutusjakson jälkeen. Nämä opinnot jatkuvat vielä lähes vuoden, joten monta koulutuspäivää on vielä edessä.


Muutama asia ensi syksyn suhteen on loksahtanut paikoilleen. Haluaisin jo kertoa enemmän, mutta vielä en uskalla. Muutoksia joka tapauksessa on tulossa minun elämääni. Paljonkin. Nämä muutokset tuntuvat hyviltä ja olen onnellinen siitä, että niin moni asia on lähtenyt menemään eteenpäin. Tällä hetkellä vain tuntuu että nyt on aika monta rautaa tulessa samalla kertaa. Sellaiset 100 ja 1.


Pihalla ei kevät vielä ole paljoa edennyt. Sipulikasveja nousee vähitellen mullan seasta esiin. Selailen innoissani puutarhalehtiä ja kasvikuvastoja, mitähän uutta sitä tulevana kesänä istuttaisi puutarhaan.


Kaiken kiireen keskellä muistin, että tänään tuli kuluneeksi kaksi vuotta isäni kuolemasta.  Kuolinilmoituksessa olleen muistolauseen sanoin:
 "Kaiken kauniin elämässä kun sydämeen tallentaa,
 niin voimaa jokaisena päivänä muistoista ammentaa".
Isä, terveiset sinne taivaaseen. Meille kuuluu hyvää. Ikävä on ja harmittaa että sait olla pappa niin lyhyen aikaa pojille. Lapsenlapset olivat niin tärkeitä sinulle. Halit sinulle, olit rakas isä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat aina!