maanantai 23. tammikuuta 2017

Miten olla stressivapaa ja onnellinen yrittäjä?


Olen viime viikkoina pohtinut paljon stressiä, onnellisuutta ja sitä, kuinka voisi olla stressivapaa yrittäjä. Onnekseni tästäkin aiheesta on kirjoja olemassa. Sain yhtä aikaa kirjastosta lainaan kirjat "Stressivapaa yrittäjä" ja "Elä onnellisemmin. Käytännön opas onnellisuuteen, menestykseen  ja hyvinvointiin". Luin myös Holvin blogista kirjoituksen, jonka Jevgeni Särki on kirjoittanut ja nyökyttelin: Tämän keinon avulla vapaudut uupumuksen ja pitkien päivien ansasta. 

Moni hyvinvointiyrittäjä perustaa yrityksen, koska haluaa tehdä rakastamaansa työtä omannäköisesti, mutta huomaakin pian olevansa pinteessä: jotta rahaa tulee, töitä on tehtävä paljon. Hinnoittelu saattaa mättää. Asiakkaita ei ole tarpeeksi. Markkinointi tuntuu vaikealta.  JP Jakonen kirjoittaa kirjassaan "Stressivapaa yrittäjä" näin: "Muutos haaveilevasta hipistä tulosta tekeväksi yrittäjäksi on ollut minulle haastavampaa kuin kolmen lapsen vanhemmuus, kirjan kirjoittaminen tai pitkä parisuhde. Se on ollut vaikeampaa kuin nuo yhteensä. Se on kysynyt taitoja myymisestä markkinointiin, sosiaalisiin taitoihin, pitkäjänteiseen työhön, oikeiden asioiden löytämiseen, priorisointiin, ajankäytön hallintaan, toimistotöiden hoitamiseen, hinnoitteluun, hintojen nostamiseen, haastavien asiakkaiden kohtaamiseen, epäonnistumisten sietämiseen, onnistumisen hyväksymiseen, talousälyn kehittämiseen ja talouden hallintaan". Jevgeni Särki on sitä mieltä, että monelta yrittäjältä puuttuu nimenomaan näitä yrittäjyystaitoja ja silloin kestää paljon kauemmin esimerkiksi kirjoittaa myyviä tekstejä, hoitaa markkinointia jne ja se uuvuttaa. Olen kyllä samaa mieltä ja siksi olen nyt tietoisesti alkanut käyttää aikaa näiden yrittäjyystaitojen opiskeluun.


JP Jakosen mukaan stressivapaan yrittäjän taktiikat ovat yksinkertaisia ja tehokkaita: Käytä aamusi viisaasti. Herää aikaisin (suositellaan kello kuutta) ja juo vettä, tee aamuvoimistelu, meditaatio ja kirjoita päiväkirjaa. Työpäivän aikana rytmitä työtäsi viisaasti, tee vaikeimmat asiat silloin kun vireystilasi on korkeimmillaan (monilla tämä on heti aamusta), älä seikkaile päivän aikana tennispallon lailla sähköpostista facebookiin ja takaisin. Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Iltapäivän viimeiseksi asiaksi tee ns. helppoja töitä kuten laskunmaksua, meileihin vastaamista jne. Vähennä sometusta. Tee myös työtä, jolla ei ole vielä tarkoitusta eli omaa työtä jalostavaa ja omaa yritystä kehittävää puuhastelua. Pidä työympäristösi siistinä ja järjestyksessä. Työpäivän jälkeen lopeta työt. Älä ole pitkin iltaa netissä selailemassa yrityksen sähköposteja. Irrottaudu täydellisesti. Uppoudu iltaisin johonkin omaan harrastukseen 60-90 minuutiksi, jotta saat laskurisi nollattua. Myös markkinoinnista oli kirjassa hyviä ajatuksia. Myy ennen kaikkea sitä, mitä ihmiset haluavat ostaa. Paketoi palvelusi myyväksi.

Luin myös Emma Seppälän kirjan "Elä onnellisemmin. Käytännön opas onnellisuuteen, menestykseen ja hyvinvointiin". Siinä kirjassa oli tosi paljon samoja asioita kuin Stressivapaa yrittäjä - kirjassa. Käytä työpäiväsi järkevästi, nollaa välillä aivosi meditoimalla ja hengitysharjoituksilla. Aivojen on tärkeä saada täysin vapaata aikaa, siitä syntyy luovuutta ja uutta. Netin selaaminen kuormittaa aivoja, ei rentouta. Jatkuva sähköpostin lukeminen on stressaavaa.


Mitä ajatuksia otan käyttöön näistä kirjoista?

* En ala herätä klo 6, sillä se saa minut vain väsyneeksi ja stressaantuneeksi. Nautin yrittäjänä nimenomaan siitä, ettei mun tarvitse herätä klo 6, kuten palkkatyössäni piti. En myöskään ala juoda päivässä kahta litraa vettä (kuten JP Jakonen ehdotti), sillä silloin "hölskyn" ja joudun ravaamaan vessassa vähän väliä, myös yöllä
* Tehostan ajankäyttöäni. Mietin tarkkaan, mitkä ovat tavoitteeni esim. tälle keväälle ja koko vuodelle, kirjaan nämä tavoitteet kalenteriin ja myös askeleet sitä kohti, että saavutan nämä tavoitteet. Teen entistä enemmän oikeita asioita sen eteen, että tavoitteet toteutuvat. Teen tästä selkeän lukujärjestyksen itselleni. Varaan kalenterista asiaa tärkeiden asioiden tekemiseksi (eikä vain sillä ajatuksella, että teen nämä sitten kun ehdin)
* Kirkastan tavoitteeni tarpeeksi usein, jotta se pysyy mielessäni eikä aikani mene vain kaiken sälän tekemiseen. Mitä tekemällä yritykseni menee kaikkein parhaiten kohti niitä tavoitteita, joita olen asettanut?
* Käytän "taikatuokioni" eli päivän tehokkaimmat työtunnit (jotka minun kohdallani ovat heti aamusta) tavoitteideni edistämiseen ja yrittäjyyden opiskeluun, en meileihin vastaamiseen tai facebookin lukemiseen


* Tsekkaan meilit keskitetysti 2-3 kertaa päivässä, en enää joka kerta kun se kilahtaa (toki silloin kun ohjaan ryhmiä, en ole myöskään koko aikaa niitä tsekkaamassa, mutta toimistopäivinä tuppaa menemään vähän siihen, että olen vähän väliä vilkuilemassa meiliä ja se katkaisee taas yhtäjaksoista keskittymistä muihin asioihin)
* Vähennän "pallottelua" eri somekanavilla - se on stressaavaa aivoille ja vie aikaa liikaa eikä edistä tavoitteitani
*  Kun ajatus jumittaa, en tee väkisin asiaa eteenpäin, vaan teen esim. mindfulness-harjoituksen tai kävelylenkin ja annan aivoilleni näin joutilaisuutta
* Otan haltuun yrittäjyyteen liittyviä taitoja (tämä prosessi on parhaillaan menossa)
* Pyhitän illat ja viikonloput entistä paremmin perheelle, omille harrastuksille, levolle ja ystäville enkä ole vähän väliä vilkuilemassa yrityksen meiliä tai facea.
* Entistä tarkemmin mietin, mikä on minulle tuottavaa työtä ja mikä ei taas sitä ole. Satsaan aikaani enemmän tuohon tuottavaan ja omaan kehittymiseen (vrt. taas se surullisen kuuluisa somen selailu)
* Keskityn toimistopäivinä pitkiä aikoja saman asian syvään tekemiseen ja edistämiseen - välissä pienet tauot. Mutta ainakin kolme tuntia syvällistä työskentelyä esim. markkinoinnin opiskelun tai verkkovalmennuksen edistämiseksi
* Teen mindfulness-harjoituksia myös työpäivän aikana.
* Elämän tasapainotus niin, ettei yrittäjyys vie liian isoa siivua elämästä

Tuossa ydinajatuksia. Sain paljon muitakin ajatuksia kirjoista, mutta kaikki ei mahdu tähän postaukseen. Voin jossain vaiheessa kevättä raportoida, miten menee. Olenko stressivapaa yrittäjä vai syvällä stressin suossa.

2 kommenttia:

  1. Paljon hyviä ajatuksia ja suunnitelmia. Aivan varmasti yrittäjän suurin kompastuskivi on palvelujen hinnoittelu ja asiakkaiden löytäminen. Moni yrittäjä tekeekin niin pitkää päivää, että tuntipalkka jää hyvin pieneksi. Toisaalta myös monelle yrittäjyys on enemmän kuin keino rahoittaa elämä, se on kokonaisvaltainen elämäntapa. Mutta varmasti tekee hyvää miettiä noita asioita vuosittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrittäjällä suurin haaste on tosiaan hinnoittelu ja asiakkaiden löytäminen. Moni tekee pitkää päivää eikä työlle ole laskettavissa paljoakaan palkkaa. Moni tekee työtä jopa huonommalla palkalla kuin saisi työttömänä rahaa.

      Toivon, että itse pysyn nyt näissä suunnitelmissa, jotta saan vietyä yritystäni siihen suuntaan, mihin toivon pääseväni tänä vuonna.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!