perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!


On aatonaatto. Täällä on eletty jouluviikkoa täysin ilman joulustressiä ja kiirettä. Olen ollut tiistaista alkaen lomalla ja aikaa on ollut niin kiireettömiin kauppakäynteihin kuin kirjojen lukemiseenkin. Tiistaina kävimme katsomassa Talvisirkuksen, keskiviikkona oli kuopuksen joulujuhlat ja eilen meillä kävi esikoisen kummit kylässä. Pojat kävivät eilen hakemassa todistukset koulusta. Eilen laitoimme myös joulukuusen paikoilleen.



Tämän vuoden teemana on vähemmän on enemmän. Lahjoja tulee tosi vähän, pojillakaan ei juuri mitään toiveita ollut. Myös jouluruokia tehdään aiempaa vähemmän, muistissa on vuoden takainen jouluruokaähky. Ainoastaan joulukuusi on yhtä runsaasti koristeltu kuin se on joka vuosi ollut.

Lahjoitin juuri rahaa Pelastakaa Lapset ry:n kautta Syyrian hädässä oleville lapsille. Joka vuosi olen lahjoittanut joulun alla rahaa hyväntekeväisyyteen. Viime vuonna lahjoitin rahaa tukiperhetoimintaan, tänä vuonna Syyrian lapsille.

Hyvää joulua!

4 kommenttia:

  1. Me tuimme kolmea lapsiperhettä sekä paikallisten vähävaraisten lasten harrastusmahdollisuuksia. Valmistin saippuaa, jota olen jaellut tuttavaperheille :D Ruokaähkyn saamme vanhempieni luona ja todennäköisesti lapset saavat siellä myös lahjaähkyn, mutta se isovanhemmille suokoon. Rauhaisaa Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tehty saippua kuulostaa tosi ihanalta lahjalta! Minä olen vuorotellen tukenut sekä kotimaan lapsiperheitä että ulkomaisia kohteita, tänä vuonna sydämeni on Aleppossa.

      Mukavaa joulun aikaa teidän poppoolle!

      Poista
  2. Minä lahjoitan säännöllisesti Pelastakaa Lapset ry:lle ja Punaiselle Ristille, sekä Hope Ry:lle sitten vaatteita / tavaraa. Tälle vuodelle olen ajatellut etsiä jonkun kohteen kuukausilahjoituksille joissa vielä vähemmän varoja menisi organisaation ylläpitoon (viittaan kahteen ensimmäiseen) ja suurempi osa itse avustettaville. Vielä en ole tehnyt ratkaisua mihin.
    Ilahduttavan paljon tänä vuonna olen kuullut että ihmiset ovat lahjoituksia tehneet, joulu on kyllä sitä aikaa jolloin juuri niin kuuluukin toimia jos siihen mahdollisuuksia on.
    Onnellista joulun ajan jatkoa sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toimin kuukausilahjoittajana kahdelle taholle, Greenpeace ja WWF. Tuo on hyvä pointti, että olisi hyvä, jos mahdollisimman suuri osa lahjoituksista menisi avustettaville.

      Minun tosi moni tuttavani on tänä vuonna tehnyt lahjoituksia eri tahoille ja osallistunut joulupata ym. keräyksiin. Ja hyvä niin, monet meistä elää yltäkylläisesti verrattuna esimerkiksi Aleppon lapsiin.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!