lauantai 11. kesäkuuta 2016

Villiinny villivihanneksiin. Elinvoimaa ja energiaa luonnosta (+ arvonta)


Juuri kun kävin hortakurssin ja innostuin kokeilemaan villivihanneksia, huomasin, että Kirjapajalta on tullut tänä keväänä uudistettu painos Raija Kivimetsän kirjasta "Villiinny villivihanneksiin. Elinvoimaa ja energiaa luonnosta". Olen iloinen, kun sain kirjan sekä arvostelu- että arvontakappaleeksi.

Villiinny villivihanneksiin esittelee parhaimmat villivihannekset ja opastaa hortoilun iloon ja kasvien löytämiseen, keräämiseen ja valmistamiseen. Kirjassa on lisäksi paljon villivihannesreseptejä, jotka houkuttelevat käyttämään luonnon antimia monipuolisesti.


Kirjassa kerrotaan ensin aivoista, luonnosta ja hortaliikunnasta. Siitä, miten istuva elämäntyyli, kaupungistuminen, liika digilaiteaika ja roskaruoka ovat yleistyneet. Aika pysäyttävää oli lukea tämä kohta kirjasta: "Vuonna 1999 tietokoneen ongelmakäyttäjänä pidettiin henkilöä, joka käyttää tietokonetta 27 tuntia viikossa. Kyseisellä ruutuajalla kun on selkeä riski sairastua ahdistukseen ja masennukseen. Tänä päivänä valtaosa lasketaan tuohon ongelmakäyttäjien kategoriaan. Monella ongelmakäytön tuntimäärä täyttyy jo muutamassa päivässä".

Hortoilu on vastapainoa digitalisoitumiselle ja istuvalle elämäntyylille. Luonto kutsuu liikkumaan ja elpymään. Hortaa keräämällä ja syömällä jokainen tekee kestävän valinnan maapallon ja oman hyvinvointinsa puolesta.


Kirjassa käsitellään myös lasten luontosuhdetta. Nykylapsista moni jää luontoyhteydestä paitsi. Ulkona ja metsässä ei leikitä kuten ennen ja arjessa suurta osaa näyttää ohjatut harrastukset ja sitten toisaalta älypuhelimet. Kirjasta saa vinkkejä, miten yhdessä voi lähteä hortoilemaan. Lasten luontosuhdetta voi vahvistaa hortahahmojen avulla. Kirjassa on kivat Heli Pukin piirtämät hortahahmot ja lyhyet hauskat esittelyt kustakin hahmosta.

Kirjasta saa tietoa villivihannesten keräämisestä ja niiden hyödyistä. Kirjasta saa säilöntävinkkejä ja tietoa esim. villivihannesten pakastamisesta  ja kuivaamisesta. Lisäksi kirjassa esitellään 12 helppoa ja herkullista villivihannesta. Esiteltyjen villivihannesten joukossa ovat esimerkiksi maitohorsma, nokkonen, poimulehti, puna-apila ja voikukka.


Kirjan lopussa on villivihannesreseptejä  esim. nokkos-feta-bataattipiiraaseen, kesäiseen vuohenputkisalaattiin ja voikukka-ketunleipäpestoon. Kirja on perusteellinen ja innostava opas hortoilun maailmaan. Suosittelen!

Sain kirjasta myös arvontakappaleen ja nyt alkaakin blogissani kirja-arvonta.
Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijat ja lukijaksi liittyvät (blogger - liity sivupalkista, bloglovin, blogipolku, facebook).  Arvonta alkaa nyt ja päättyy ke 22.6. klo 21. Kaikille on tasapuolisesti yksi arpa. Kerro kommentissa, mitä kautta luet blogiani ja onko sinulla kokemusta villivihannesten käytöstä.

Arpaonnea!

30 kommenttia:

  1. Ehdottomasti mukana! Facen ja bloglovinin kautta seuraan. Villivihanneksia en ole itse juurikaan hyödyntänyt, vaikka mielessä on useasti ollut. Tämä kirja olisi ihan huippu!

    VastaaPoista
  2. Bloggerista seuraan ja on kokemusta villivihanneksista. Tosin ihan perusjutuista vaan eli nokkosesta, ketunleivistä, vuohenputkesta jne.

    VastaaPoista
  3. Tämä olisi juuri tarpeen :)Bloggerin kautta seuraan :)

    VastaaPoista
  4. Arvonnassa mukana! villikasvikset eivät ole oikein tuttuja itselle. Omassa puutahrassa on kyllä kasvamassa taas kaikkea kivaa..Luen ihan oman blogin sivupalkin kautta sun päivitykset. Ja mulla on myös tänään alkanut blogiarvonta, käy osallistumassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! Täytyykin tsekata sinun blogisi arvonta.

      Poista
  5. Kirja näyttää inspiroivalle. Itse olen valmistanut nokkosta.
    Bloggerin, bloglovinin ja fb:n kautta seurailen.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Bloglovinin kautta luen :) Lapsena tuli mummin kanssa kerättyä villiyrttejä- ja vihanneksia. Olisi kiva herätellä vanha harrastus henkiin ja tutustuttaa miehenikin sen maailmaan!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana yhdellä arvalla, luen fb:n kautta. Ei ole kokemusta villivihannesten käytöstä, mutta olisi kiva saada asiasta enemmän tietoa ja ehkä innostua enemmänkin :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  8. Fb näin tän..ja pitää ehdottomasti tutustua paremmin.. oon ollu kauan kiinnostunut villivihanneksista ja muutenki luontoon liittyvistä joten opiskelen luonnonvaratuottajaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! Luonnonvaratuottajan opinnot kuulostavat kiinnostavilta.

      Poista
  9. Mukana arvonnassa, luen Bloggerin kautta.
    En ole vielä kokeillut villivihanneksia, tietoa tarvitsisi lisää aiheesta. Kirja vaikuttaa kiinnostavalta :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Uusi lukija täällä, facebookin kautta eksyin :) Villivihanneksista vähäistä kokemusta tältä ja viime kesältä. Tiedon ja reseptien puute kyllä vähän rajoittaa käyttöä, joten tälläinen kirja olis varmaan just se mitä tarvisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! Minullakin tiedon ja reseptien puute on aikaisemmin rajoittanut villivihannesten käyttöä, mutta tuo kirja tarjoaa kyllä paljon apuja noihin molempiin.

      Poista
  11. Seuraan bloggerin kautta :)

    En ole ikinä käyttänyt villivihanneksia, joten ehkä olisi aika opetella :)

    jonnarawr@hotmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! Minäkin olen tässä vähitellen opetellut, kuinka hyödyntää luonnon omia antimia ruuanlaitossa. Siihen tuo kirja antaa paljon vinkkejä.

      Poista
  12. Bloglovinista menen justiinsa hetimmiten sun blogin etsimään :) mielenkiintoselta vaikuttaa kirja. Just katselin tänään pihalla, että uusi sato vuohenputkea ja poimulehteä ois tarjolla :)

    VastaaPoista
  13. Bloggerista seuraan. Muiden tekemiä ruokia olen maistellut, itse en ole osannut kokkailla villiyrteistä.

    VastaaPoista
  14. Meinas mennä tämä arvonta ohi! Seuraan bloggerin kautta ja käytän kyllä joitakin villivihanneksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan ja hyvä kun huomasit arvonnan, vielä ehdit osallistua.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!