sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Alkukesän kuulumisia ja loppukesän suunnitelmia



Keskikesä eli juhannus lähenee. Itselläni on kesäloman alkaminen enää parin päivän päässä. Pojat ovat olleet pari viikkoa kesälomalla koulusta. Esikoisella loppui alakoulu ja se oli minulle kova paikka, kuten jo etukäteen epäilin. Tuntui niin haikealta istua siellä kevätjuhlassa. Itkin heti juhlan alusta alkaen, kun valkokankaalle alettiin heijastaa valokuvia kutosten koulutaipaleesta ekasta syksystä viimeiseen kevääseen asti. Taustalla soi rauhallinen musiikki. Esitysten välissä luettiin kutosluokkalaisten muistoja koulutaipaleen varrelta. Yhteislauluna laulettiin Suvivirsi, Lintu ja juhlan lopussa alakoulutaipaleensa päättävät kutoset saivat ruusut käteensä ja lauloivat vielä Maailman toisella puolen. Myös opettajat lauloivat kauniin laulun Maailma on sun kutosille.

Esikoinen sai ison stipendin (50 euroa) hyvästä koulumenestyksestä koko alakoulun ajalta. Todistuksen keskiarvo oli 9.8. Kymppejä oli siis paljon, ranskasta äikkään ja matikasta musiikkiin ja käsityöhön (joka esikolla oli tekstiilikässä). Luokassa herkistyin vielä opettajan puheeseen, jossa hän totesi, että "on tullut aika luovuttaa lapset lopullisesti uusiin hyviin käsiin". Syksyllä esikko siirtyy sitten yläasteelle. Ei ihan maailman toiselle puolelle, mutta tämän lähiömme toiselle puolelle. Koulumatka pitenee reilusti, alle kilometristä lähes kolmeen kilometriin. Esikoisen alakoululuokka hajoaa kolmeen eri kouluun eikä uudelle luokalle välttämättä tule yhtään tuttua.



Ekat lomaviikot pojat viettivät sirkusleirillä arkipäivät klo 10-14. Olin alun perin ilmoittanut heidät yhdeksi viikoksi leirille, mutta koska heillä oli kivaa leirillä, he halusivat jatkaa vielä toisenkin viikon. Mikäs siinä, mukavaa toimintaa muutama tunti päivässä lapsille. Molemmilla sirkusleireillä oli leiriviikon päätteeksi loppunäytös eli pääsin katsomaan kaksi sirkusleirin näytöstä.

Minä olen kesäkuussa ohjannut taapero- ja vauvasirkuksen ja vauvahieronnan kesäkursseja, pitänyt yhden uniluennon ja tehnyt pari kotikäyntiä. Olen aikatauluttanut alkusyksyn kursseja ja luentoja ja tehnyt tilavarauksia niitä varten.  Olen käynyt hortakurssilla ja hermoratahieronnassa. Koko perheen voimin kävimme katsomassa Pikku prinssi  - elokuvan ja sen jälkeen syömässä ravintolassa. Kävin myös Fazerin tehtaalla retkellä MLL:n paikallisyhdistyksen matkassa.



Tulevalla viikolla käväisen poikien kanssa synnyinseudullani Mikkelissä, mies tekee töitä vielä tulevan viikon eli saa viettää sitten laatuaikaa itsensä kanssa kotosalla. Tulemme juhannusaattoiltana takaisin kotiin. Moni tekee varmaan juuri toisin päin, lähtee juhannusaattona pois pääkaupunkiseudulta kohti Savoa.

Miehen loman alettua suunnitelmat ovat vielä monella tapaa auki. Tämän kesän ulkomaanmatkamme suuntautuu Viroon (Tallinnaan ja Haapsaluun). Emme lennä joka vuosi ekologisista syistä ja koska viime kesänä kävimme Berliinissä lentäen, on nyt lähimatkan vuoro. Mietimme ensin Riikaa, mutta päädyimme sitten vielä lähempiin kohteisiin. Jossain vaiheessa heinäkuuta käymme varmaan Mikkelissä uudelleen, koko perheen voimin. Tampereella olemme käyneet perinteisesti melkeinpä joka kesä. Itse toivon saavani myös pari päivää ihan vain itselleni eli toivon, että mies keksii jonkun retki- tai kyläilykohteen poikien kanssa ja minä saan olla rauhassa kotosalla parin päivän ajan. Ehkä käymme myös Kotkassa entisten naapureidemme luona.


Molemmilla pojilla on synttärit kesällä, esikoinen täyttää 13 v tulevalla viikolla eli 23.6. Meidän perheessä on siis pian teini. Kuopus täyttää 11 v elokuun alussa, 4.8. Meillä on kymmeneen ikävuoteen asti juhlittu synttäreitä isosti, nyt sitten enää vain oman perheen voimin ja lasten toiveiden mukaiset päivät vietetään synttäripäivänä. Nyt olemme Mikkelissä esikoisen 13 v syntymäpäivänä, joten synttärikakkuna tullee olemaan perinteinen kermakakku, jonka äitini tekee. Minä en ole mikään kakkumestari ja olenkin suosinut jäätelökakkuja.

Itselläni on niskahartiaseutu aivan jumissa. Olen istunut viime päivinä harvinaisen paljon tietokoneen ääressä, kun olen tehnyt tilavarauksia ensi syksylle, naputellut kursseja ja luentoja facebookiin, verkkokauppaani ja nettisivuilleni. Täytyy myöntää, että turhan usein tulee avattua tietokone tarkistaakseni taas meiliä tai facea. Nyt onkin haasteena se, miten olen lomallani mahdollisimman vähän tietokoneen ääressä. Kun avaan meilin, näen saman tien yritysmeilit. Kun menen facebookiin, sieltähän on nähtävillä myös yrityksen fb-sivu jne.

Miten teidän alkukesä on mennyt ja millaisia kesäsuunnitelmia teillä on?

4 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea teidän kuulumisia! Meillä pojat olivat ekan viikon Mikkelissä jaliskoulussa serkkujen luona. Tämä toka viikko on mennyt kotona osittain mahatautia sairastaen. Juhannuksena alkaa miehellä viikon loma ja suuntaamme Pärnuun. Meidänkään perhe ei lennä tänä kesänä. Tosin ei pelkästään ekologisista syistä. Mukavaa kesää ja lomaa teille. Ps. Minäkin kyynelehdin hieman kuin luin lapsesi ala-asteen lopetuksessa, vaikka ei edes tunneta. Hieno todistus! Meillä alkaa syksyllä 3 ja 4 luokka sekä eskari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oli kiva kirjoittaa kuulumispostaus. Ja nämä ovat arvokkaita postauksia, kun joskus parin-kolmen vuoden päästä taas palaa muistoihin. Ei näitä asioita muuten niin tarkasti muistaisi.

      Vatsatauti ei kuulosta kivalta. Meilläkin alkaa miehen loma juhannukselta. Pärnussa kävimme muutama kesä sitten, se on kiva paikka ja muistelen, että teilläkin on sieltä jo aiempaa kokemusta.

      Se on jännä, miten blogitutuista tulee läheisiä ja sitä eläytyy toisen elämään. Vaikkei olekaan koskaan tavannut.

      Esikoisen toditus on hieno, mutta koska itselläni on suorittajataustaa, niin minulla on pieni huoli siitä, miten esikoinen vähän myös "piiskaa" itseään koulumenestykseen. Hänestä ysi on huono numero, vaikka me kuinka yritämme koko ajan vakuuttaa, se on ihan riittävä. Ja seiska ja kasikin ovat riittävän hyvin. Hän on kympin poika ilman että todistus on täynnä niitä kymppejä.

      Mukavaa kesää ja lomaa teillekin!

      Poista
  2. Haapsalu on varmasti jännittävä kohde. Voi kun pääsisi taas Viroon matkailemaan! Kotitaloni vieressä on muuten sirkuskoulu. Isoista ikkunoista näkee taitavia temppuilijoita. Oma kesämatkani suuntautunee Turkuun keskiaikamarkkinoille. Turku on minulle vieraampi paikka kuin esim. Tampere, joten näkemistä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen koko tämän päivän tutkaillut Haapsalun ja Tallinnan kohteita netistä. Haapsalu näyttää ihanalta!

      Sirkuskoululaiset ovat kyllä taitavia temppuilijoita. Meidän kuopus on ollut jo aika monta vuotta sirkuskoulussa ja ollaan käyty katsomassa monta taidokasta joulu- ja kevätnäytöstä.

      Kävimme Turussa kaksi kesää sitten ja se oli kiva reissu. Meillä asuu Tampereella tuttavaperhe ja käymme heillä melkeinpä joka kesä.

      Mukavaa kesää!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!