torstai 11. syyskuuta 2014

Tom Hodgkinson: Joutilaat vanhemmat


Kirjan "Joutilaat vanhemmat" mottona on: "Jätä lapsi rauhaan". Kun vanhemmat lakkaavat ostamasta lapsilleen kalliita ja turhia leluja, kustantamasta heille valmiiksi ohjelmoituja huvituksia ja jättävät itsekin puuhastelun vähemmälle, tuloksena on itseensä luottavia ja itsenäisiä lapsia. Samalla käy myös niin onnellisesti, että vanhemmat saavat lojua aamuisin sängyssä paljon pidempään kuin ennen. Sekä aikuisten että lasten on hyvä oppia elämään laiskotellen, sillä lopulta aika on tärkeämpää kuin raha. Kirjassa korostetaan myös sosiaalisuutta ja yhteisöllisyyttä - toiset ihmiset ovat tärkeitä sekä lapsille että vanhemmille. Vanhemmuus ei ole elämän taakka vaan ilo.

Joutilaan vanhemman manifestin mukaan vanhemmuus ei merkitse raatamista. Joutilas vanhempi lupaa jättää lapsensa rauhaan. Joutilas vanhempi pärjää vähällä rahalla. Hän makaa sängyssä mahdollisimman pitkään. Iloinen sekasorto on parempi kuin synkeä siisteys. Joutilas vanhempi välttää muovileluja, tietokoneita, telkkaria, huvipuistoja ja ohjattua harrastuksia. Joutilas vanhempi on siis myös ekologinen vanhempi, hän pelastaa maapallon. Hän ei osta muovileluja eikä hän kuskaa lapsia illasta toiseen harrastuksiin. Näiden sijaan joutilas vanhempi osallistaa lapsensa kodinhommiin, vie heidät metsään ja tekee lelut yhdessä lapsen kanssa vaikkapa kepeistä tai pahvista ja ilmastointiteipistä. Joutilas vanhempi iloitsee elämästään ja toimii näin esimerkkinä lapsilleen ilosta ja rentoudesta. Joutilas vanhempi ei kuitenkaan ole hälläväliä vanhempi, vaan hän asettaa myös rajoja ja pitää yllä jonkinlaisia rutiineja. Joutilas vanhempi ei jätä lasta viihdelaitteiden äärelle vaan on käytettävissä ja läsnä lapsilleen. Joutilas vanhemmuus on elämäntapa. Itse ajattelen, että joutilas vanhemmuus on downshiftaamista. Kirja on puolustuspuhe kiireettömyydelle, vähemmällä rahamäärälle, pitkille unille, elämästä nauttimiselle ja sydämellä kasvattamiselle.

Kaikesta en ole Hodginsonin kanssa samaa mieltä (esim. alkoholimyönteisyys - minusta pieni hiprakka ei ole suositeltava asia lasten iltatoimia tehdessä enkä muutenkaan suosittele joka iltaista oluen kittaamista), mutta kaikkiaan teos herätti paljon ajatuksia. En todellakaan itse ole ollut aina joutilas vanhempi ja siksi teos kirpaisikin välillä paljon. Välillä elämä ja äitiys on mennyt puurtamiseksi minulle, onneksi rennommalla vaihteella ollaan menty jo pitkään aikaa. Harrastusrumbaan emme ole missään vaiheessa lähteneet mukaan ja meillä pojat hoitavat esim. viikottaisen imuroinnin (keräävät sillä peliaikaa wiihin).  Vähemmällä rahamäärällä ollaan jo eletty vuosia. Telkkari ei ole meillä koskaan ollut isossa osassa, kovin pienikin se on massiivisiin taulutelkkareihin verrattuna.

Kirja Joutilaat vanhemmat on pohdiskeleva, viihdyttävä ja vähän provosoivakin kirja lapsuudesta ja vanhemmuudesta. Kirja on yksinkertaisemman ja rennomman elämän puolustuspuhe. Teos muistuttaa vanhempia siitä, että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeä asia. Hodgkinson kritisoi kulutusyhteiskuntaa ja teksti on välillä aika radikaaliakin. Tämä kirja eroaa monista kasvatusoppaista. Kaikki ajatukset eivät ihastuttaneet, osa särähti pahasti, mutta moni myös osui ja upposi. Lue itse ja muodosta oma mielipiteesi!

Tom Hodgkinson on kirjoittanut myös kirjat Joutilaisuuden ylistys ja Vapauden ylistys, täytyy nekin lukaista jossakin vaiheessa. Tämä lukemani kirja oli kirjaston kappale, mutta innostuin tästä kirjasta sen verran paljon, että hankin sen omaksi huuto.netin kautta.

8 kommenttia:

  1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta kirjalta ja varmasti on sitä hyvää asiaakin, mutta luulen, että itse provosoituisin monesta jutusta :D Just noista mitä itsekkin kirjoitit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa on tosi paljon hyviä pointteja, rentoutta ja sydämellä elämistä. Mutta sitten myös jotain sellaista, mitä en itse allekirjoita. Mutta enemmän oli niitä asioita, jotka ovat hyviä ja ajatuksia tuovia kuin provosoivaa.

      Poista
  2. Mä tunnistan itseni tuosta, olen siis joutilas vanhempi! Tosin, olen lievästi alkoholivastainen eikä lapseni näe äitiään edes hiprakassa ennenkuin ikää on paaaaaaljon enemmän, enkä ole ehkä kaikkein egologisin, mutta kiireettömyys, yhdessä vietetty aika, rentous on ne mun avainsanoja äitinä, eikä raha todellakaan ole ensisijalla, eikä edes toisella, tai kolmannella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä uskon, että se on lapsille lahja, että sulle kiireettömyys, rentous ja yhdessä vietetty aika on tärkeitä. Ja mun mielestä alkoholivastaisuus on vain ja ainoastaan hyvä asia.

      Poista
  3. Tuosta tulee jotenkin mieleen oma lapsuuteni 80-luvulla. Oli aika joutilasta. Äitini oli kotiäiti eikä minulla ollut ennen kouluikää mitään kodin ulkopuolisia harrastuksia tai päivähoitoa. Mökillä leikittiin ulkona jousipyssyjen kanssa ja kuljettiin paljon metsissä. Kotona luettiin kirjoja. Tavallaan yritän tavoitella samaa omien lasteni kanssa, vaikka tiedän etten tässä ajassa pääse samanlaiseen lopputulokseen. Enkä oikeastaan edes halua. Mutta hyviä ajatuksia nämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että aika moni meistä tämän päivän vanhemmista on elänyt aika joutilaan lapsuuden. Niin minäkin. Aika on nyt toinen eikä ihan samaan pääse, mutta itselläni on ainakin yritystä kohti joutilaisuutta ja kiireettömyyden arvostamista. Ja sen, ettei elämän tarvitse olla koko ajan niin ohjattua.

      Poista
  4. Itse olen aivan samaa mieltä, että lapset tarvitsevat vähemmän valmiiksi tehtyjä juttuja ja enemmän mahdollisuuksia tehdä ja kokeilla itse. Tuo ajatus, että elämä lasten kanssa ei ole työleiri vaan ihanaa joutilasta yhdessä olo, on minusta aivan ihastuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ihastunut aivan samaan ajatukseen: Elämän lasten kanssa ei tarvitse olla työleiriä vaan rentoa ja joutilasta yhdessä oloa. Wau!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!