tiistai 30. syyskuuta 2014

Puutarha syyskuussa


Juuri ennen kuin syyskuu vaihtuu lokakuuksi ehdin julkaista muutaman kuvan syyskuisesta pihastamme.


 
Omput on kerätty (ja hillottu ja mehustettu), niitä tuli taas satoja kiloja tänä vuonna. Luumupuut eivät vielä tuottaneet mitään. Pensasmustikoita sain moneen soijajugurttiannokseen. Punajuurista on tehty punajuurilaatikkoa ja porkkanoitakin napsittu omalta kasvimaalta.

En ole kitkenyt pihaa pitkään aikaan. Se on sitten taas keväällä, kun jaksan panostaa puutarhan ulkonäköön. Sain kirjastosta käsiini kirjan "P niin kuin puutarha" ja siellä on hyvä muistisääntö:



Syksyn väriloisto on parhaimmillaan ja sää on nyt ollut kauniin aurinkoinen. Mukavia syyspäiviä!

6 kommenttia:

  1. Välistä kyllä uupuu tuon kitkemisen kanssa, mutta sitten kannattaa vaan jättää osa ens keväälle. Ihanahan se on omasta puutarhasta kerätä satoa ja ihmetellä mitä siellä oikein kasvaakaan. Luumupuu ei ole meillä koskaan tuottanut satoa eikä päärynäpuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aina keväisin hurjan innokas pihan kanssa, säästän kitkemiset sinne. Ellen sitten kitke joululomalla kuten taisin viime vuonna tehdä...

      Meillä on kolme luumupuuta ja toivon, että alkaisivat tuottaa satoa vuoden -parin sisällä.

      Poista
  2. Voi että, mun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja suunnitella tuota meidän pihaa sillä tavalla että siellä kukkisi aina joku. Ei vain ole tietoa tarpeeksi, mutta pitääpä kysellä vinkkejä ja suunnata kirjastoon... Syksyllä värit ovat kyllä upeat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aika pitkäjänteisesti laittanut meidän pihaa. Joka vuosi istutellut jotain uutta. Ja nyt kun 10 vuotta on tässä asuttu alkaa pihamme olla sellainen, että kukkaloistoa on ihan alkukeväästä loppusyksyyn saakka.

      Syksyn värit ovat hienoja, se on totta!

      Poista
  3. Boheemi ja rönsyilevä kuulostaa hyvältä! Minä olen sellainen puutarhuri, että keväällä ja alkukesästä jaksan kitkeä, mutta sitten kaikki saakin kukkia ihan rauhassa. Syystöitä pitäisi kyllä tehdä: kääntää kasvimaa ja istuttaa kukkasipulit ainakin.

    Ihania nämä aurinkoiset syyspäivät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään boheemista ja rönsyilevästä pihasta! Minä myös keväällä ja alkukesästä jaksan kitkeä, mutta syksyllä piha on tosi rönsyilevä. Minä jo jonkin verran kukkasipuleita istutin koulun talkoopäivän jälkituoksinassa. Loput pitää istuttaa lähiviikkoina.

      Minäkin pidän tosi paljon aurinkoisista syyspäivistä!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!