maanantai 8. syyskuuta 2014

Myönteisiä keinoja kasvatukseen


 
Uhkailu, kiristys ja lahjonta kuulostavat epäeettisiltä, mutta silti niitä tulee kasvatuksessa käytettyä. Miksi? Mistä vaihtoehtoja?
 
Perheen arjessa on lukemattomia tilanteita ja tapahtumia, joissa perheenjäsenten väliset vuorovaikutuksen kehät syntyvät, vahvistuvat ja seuraavat toinen toistaan. Kun kaikkien tarpeet otetaan huomioon, perheessä voidaan paremmin. Kaikki lapset haluavat olla vanhemmilleen rakkaita ja hyväksyttyjä. Lapset hakevat sinnikkäästi myönteistä yhteyttä vanhempiinsa ja muihin läheisiin aikuisiin. On tärkeää, että he saavat aikuisilta yrityksistään rohkaisevaa ja myönteistä palautetta....näinhän sen pitäisi olla. Mutta kun itseä väsyttää, on univelkaa ja lapset huutavat ja räyhäävät. Hyvät käytännöt ja todellisuus eivät aina kohtaa. Ja sitten sitä tulee uhkailtua, kiristettyä ja lahjottua. Joskus se toimii, useimmiten ei, mutta jälkikäteen tulee monesti mietittyä, että olikohan tämä nyt ihan järkevää ja viisasta.

Uhkailua, kiristystä ja lahjontaa käytetään useimmiten tilanteessa, jossa vanhempi tuntee, että muut keinot on jo käytetty ja oma tunnemyrsky on päässyt valloilleen. Monia vanhempia on itseäänkin kasvatettu niiden avulla ja siksi toimintatapa tulee selkäytimestä. Todennäköisyyttä siihen, että vanhempi onnistuu kiireessä, väsyneenä ja suuttuneena kaivamaan itsestään jonkun muun kuin sen selkäytimestä kumpuavan toimintatavan lisää se, että asiaa on ennalta mietitty. Kasvatuksen ongelmatilanteissa on ominaista toistuvuus. Kun tunnistaa sen, milloin ongelmia lapsen kanssa tulee ja milloin omat hermot tyypillisesti kiristyvät, voi rauhoituttuaan miettiä, miten seuraavilla kerroilla voisi toimia viisaammin. Se vaatii toki työtä, mutta eipä helppoa ole sekään, että toimii toistuvasti tavalla, johon ei tunne voivansa olla tyytyväinen ja joka aiheuttaa pahan mielen sekä itselle että lapselle.

Myönteisiä keinoja kasvatukseen – kurssi on kehitetty juuri tähän. Kasvatustilanteiden myönteisten keinojen pohtimiseen.

Syksyn aikana ohjaan kurssin Järvenpään Opistossa ja Helsingin Aikuisopistossa. Järvenpäässä neljän illan kokonaisuutena, Helsingissä kolmen illan kokonaisuutena. Tästä kurssista olisi tarkoitus ajan mittaan kehitellä myös jonkinlainen nettiversio kauempana asuville, keillä ei ole mahdollisuus päästä livekursseille mukaan. Ja tänne blogiini on myös tulossa tekstejä aiheesta. Miten voin toimia niissä tilanteissa, jolloin tekisi mieli kiristää, uhkailla, lahjoa tai lykätä lapsi jäähylle.

Kuulostaako uhkailu, kiristäminen ja lahjominen tutulta? Mitä muita keinoja olette löytäneet kasvatukseen? Mikä on oma ohjenuorasi lasten kasvatuksessa?

14 kommenttia:

  1. Kuulostaa. Kyllähän se oman esimerkin voima on suurin kasvatuksessa, mutta kukaan ei pysty täydellisyyteen ja mielestäni tärkeä taito onkin tämän hyväksyminen ja se että lapsi oppii myös että "joskus palaa pinna" ja osataan pyytää anteeksi niin aikuiset kuin lapsetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, kukaan ei pysty täydellisyyteen eikä ole tarkoituskaan. Lasten on tärkeä nähdä, että vanhemmat ovat ihmisiä eivätkä robotteja. Pyydetään anteeksi, seuraavalla kerralla on mahdollisuus toimia taas toisin. Se on tärkeää.

      Poista
  2. voi miten vaikeita kysymyksiä sulla viikon alkuun :)
    Kuulostaa tutulta ja on käytetty, tunnustan. Mitä keinoja..hmm.Kunkin mukulan kohdalla omat keinonsa, mikä käy naapurin tai ystävän lapselle, omalle esikoiselle tai keskimmäiselle, ei välttämättä toimi kuopukselle. Mukulan mukaan on menty.

    Ohjenuoraa, sellaista selkeää, muille jaettavaa, en koe keksineeni. Se, millä meillä on päästy 21 vuotta eteenpäin on perusasiat. Oikean ja väärän erottaminen, elämän kunnioitus kaikissa muodoissaan, itsenäisyys,itseluottamus, persoonallisuuten kannustaminen, se että lapsi ymmärtää syy- ja seuraus ajattelun.

    Ja huumori. Voi tavaton miten paljon sitä pitäisi olla reppuun laitettavaksi, unohtamatta tietenkään rakkautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen huomannut, että eri lasten kohdalla toimii eri keinot. Teidän perheen kohdalla perusasiat kuulostavat hyviltä! Ja huumori on tosi tärkeää. Ja se rakkaus on kaikkein tärkein!

      Poista
  3. Voi, toivottavasti tulisi paljon porukkaa ja nämäkin aiheet saisivat enemmän näkyvyyttä. Olisi niin tarpeellista, että tällaisista asioista puhuttaisiin jopa jo ennen vanhemmaksi tulemista. Tai heti pian synnytysvalmennuksen jälkeen järjestettäisiin kurssja "vanhemmaksi kasvamisen valmennus" tjsp. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon, että kursseille saataisiin porukkaa, nyt on vielä paljon vapaita paikkoja. Paljon tarvittaisiin "vanhemmuuskoulutusta", itse olen sitä mieltä, ettei se maalaisjärki ihan kaikkia auta vaan tarvitaan ihan tietoa ja eri näkökulmia.

      Poista
    2. Nimenomaan. Ja siis niitä vaihtoehtoja. Kaikilla ne lapsuudenkodista saadut opit eivät ole parhaita mahdollisia - tai edes hyviä. :) Mutta sitten toisaalta moni sanoo, ettei niistä sen kirompaan ksva "katso nyt minuakin". Kasvatuksesta keskusteleminen koetaan herkästi arvostelemiseksi.

      Poista
    3. Niinpä. Ainakaan itse en ole saanut omilta vanhemmiltani parasta mahdollista mallia vanhemmuuteen. Luulen, että se oli aika lailla ajan mukaista ettei tunteista puhuttu, ne piti sulloa sisälle, piti olla kiltti ja reipas. En ole ihan täysin kieroon kasvanut, mutta kyllä vaan aika paljon olen nyt aikuisena joutunut / saanut työstää itseäni. Ja tiedän, että erittäin monella muulla on tämä sama kokemus. Kokemus siitä, että haluaisi tehdä eri tavoin kuin omat vanhemmat, mutta miten sitten toimia?

      Poista
    4. Tuo kommentti oli kuin omasta suustani. :) En minäkään pidä itseäni kovin pahasti kieroon kasvaneena, mutta aika paljon olen saanut työstää ajatuksia ja itseäni. Ja aika paljon olen koitttanut lukea ja etsiä vaihtoehtoja, kun on vain on ollut ajatus että samoin ei halua tehdä,. parempiakin tapoja on oltava.

      Poista
    5. Minäkin olen lukenut valtavasti, käynyt koulutuksissa ja pohtinut, pohtinut ja pohtinut. Parempia tapoja todellakin on kuin lykätä lapsi omaan huoneeseen pohtimaan tekojaan tai räyhääminen lapselle.Ja nykyään on paljon enemmän tietoa esim. tunnekasvatuksen merkityksestä kuin mitä aiemmin on ollut. Ei aikaisemmin puhuttu tunteista tai neuvottu lapselle miten tullaan toimeen vaikeiden tunteiden kanssa. Siksi se juuri meille vanhemmille on hankalaa - kun omassa lapsuudessa ei ole ollut hyvää mallia, ei ole helppoa toimia toisin. Mutta mahdollista se on!

      Poista
  4. Erittäin ajankohtainen aihe meillä, syvä huokaus! Kaikki mainitsemasi keinot ovat olleet käytössä, tosin vain puoliteholla, kun vasta kaksivuotiaan kanssa ei niitä vielä täysin edes voi toteuttaa... Olen jotenkin ajatellut, että noitakin voisi käyttää myönteisesti. Siis esim. lahjonta: kun käyttäydyt ihmisiksi ja tottelet kun kielletään, niin sitten voidaan tehdä yhdessä jotain kivaa. Tai jos tottelet, etkä heitä ruokaa tahallasi lattialle, voit saada hyvää jälkiruokaa... En kyllä tiedä, onko tuo edes ollenkaan positiivista :D

    Meillä on keinot tosi vähissä välillä, kun kaksivuotias on kyllä yleensä aivan ihana, hurmaava ja leikkisä tapaus, mutta sille päälle sattuessaan ei usko mitään kieltoja. Siis kerta kaikkiaan mitään. Eikä ole kuulevinaankaan mitään kieltoja tai komentoja. Johonkin pisteeseen asti onnistuu aina ajatusten kääntäminen muualle, mutta ei loputtomiin, ja huutamaan sorrutaan vähän väliä :( Inhoan sitä, mutta on tosiaan erittäin kovapäinen tapaus tämä meidän oikukas otus... Sen olen kyllä huomannut, että niin kauan kuin hän saa jakamattoman huomion, meillä on paljon kivempaa ja leppoisampaa yhdessä, mutta minkäs teet, kun on huomioitava pikkuveljeä myös. Se onneksi helpottaa tilannetta, että pikkuveli on aika leppoisa tapaus, sitten oltaisiinkin ihan helisemässä, jos hän vaatisi ihan yhtä paljon huomiota kuin isoveljensä aikoinaan. Ja nyt ;)

    Olisi kyllä aika tervetulleita nuo kurssinne opit!!! Laitan korvan taakse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän tilanne kuulostaa haastavalta. Ja muistan itsekin sen ajan, kun oli parivuotias isoveikka ja pikkuveli. Kyllä sitä oli useinkin tilanteessa, jossa omat kasvatuskeinot eivät olleet ehkä niitä parhaita. Mutta niistäkin tilanteista selvittiin, opittiin ja lähdettiin miettimään toisenlaisia toimintatapoja. Mun on tarkoitus kirjoitella näistä keinoista enemmänkin mun blogiini jatkossa. Monesti auttaa esim. "älänkääntö". Sen sijaan, että sanon: "Älä juokse", sanonkin "Kävele rauhallisesti". Olen ensi viikonloppuna menossa Toimiva perhe - ohjaajakoulutukseen ja sen kautta tulee myös paljon hyviä ajatuksia, joita voin avata syksyn mittaan täällä blogissani myös.

      Tsemppiä arkeen!

      Poista
  5. On tuttuja, ja on käytetty. En tosi aina näe niitä huonoina, tapa on avainasia, ja rauhallisuus ja se että linja pitää. Esimerkiksi viisivuotiaalle ruokapöydässä on mun mielestä ihan ok sanoa, että ruokaa täytyy syödä (ei välttämättä loppuun mutta syödä kuitenkin selvästi) tai ei tule jälkiruokaa. Kunhan siitä pidetään kiinni, koska muuten lapsi oppii senkin ettei tuollaisella ole mitään merkitystä. Sitten on eri asia jos aletaan kiristämään ja uhkailemaan esim. hellyyden rajaamisella, tai muulla lapsen perustarpeisiin kuuluvilla asioilla.

    Lahjontaan suhtaudun tiukasti, ennemminkin puhun palkitsemisesta. Eli en harrasta "jos teet tämän jutun niin saat tämän jutun" -periaatetta, vaan palkitsen lapsen sitten jälkikäteen hyvästä toiminnasta tilanteen mukaan, ei ennalta sovitusti.

    Mutta hyviä asioita kursseillasi jokatapauksessa, toivottavasti tuovat kasvatuksen ongelmiin apuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin pidän kiinni esim. siitä, että eturuokaa pitää syödä ennen kuin saa jälkkärin. Enkä näe tätä esim. kiristämisenä vaan järkevänä tapana toimia.

      Minäkin toivon, että ihmiset saavat kurssini kautta uusia ajatuksia ja toimintatapoja. Niitä huonoja toimintatapojakin (esim. huutaminen, lapsen nolaaminen, jatkuva mäkättäminen ja lapsen mollaaminen) kun on monilla käytössä.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!