sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Muista itsesi!


Tapasin perjantaina omaa ratkaisukeskeistä valmentajaani. Opiskelen ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi ja opintoihini kuuluu sekä harjoitteluvalmennukset että oman valmentajan tapaamiset. Olen tapaamisissa valmentajani kanssa jutellut omasta kehittymisestäni ratkaisukeskeisenä valmentajan.

Nyt perjantaina valmentajani pyysi minua tekemään kirjoitustehtävän voimavaroista. Kirjoitin paperille 25 asiaa, jotka lataavat akkujani. Sen jälkeen sain tehtäväksi miettiä, mitkä noista ovat minulle merkityksellisiä, mitkä miellyttäviä ja mitkä liittyvät hyvään elämään. Tämä olikin jo vähän vaikeampi vaihe.

Merkitykselliset asiat ovat niitä, jotka ovat pelastuslauttoja, kun tapahtuu jotain yllättävää. Ne ovat niitä, jotka auttavat akkua pysymään täydempänä ja jotka ovat tärkeitä muistaa erityisesti silloin, kun elämässä on kiireitä ja paljon asioita menossa. Kuten minulla nyt.

Minulle merkityksellisten asioiden listaan tuli hiljaisuus, lenkkeily, uuden oppiminen, lasten kanssa oleminen, pohdiskelu, ystävät ja nauraminen. Nämä kirjoitan itselleni muistilistaan, jonka laitan jääkaapin oveen. Otsikoksi tulee Muista itsesi! Ja symboliksi sydän. Ne asiat pidän mielessä stressaavina hetkinä. Enkä pelkästään pidä mielessä vaan myös toteutan niitä. Jotta voisin hyvin, olisin itseni puolella. Jotta osoitan rakastavani itseäni ja olevani kaiken hyvän arvoinen. Jotta akkuni pysyy täynnä. Jotta jaksan.

12 kommenttia:

  1. Nyt nappaan idean itselleni, nuo 25 asiaa. :)

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo oli mukava harjoitus, siksi kirjoitinkin siitä blogiini.

      Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen teksti ja harjoitus. Mukavaa ja läheistä tässä on myös se, että joku viikko takaperin tein tuollaisen listan, jossa oli kolmekymmentä voimauttavaa asiaa itselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tärkeää muistutella itselleen voimaannuttavista asioista. Sillä varsinkin kiireessä ne unohtuvat helposti - vaikka nimenomaan silloin ne pitäisi muistaa!

      Poista
  3. Mielenkiintoinen harjoitus, kiva kun jaoit tämän, täytyypä kokeilla joku kerta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Minulla kesti hetken, ennen kuin sain jaoteltua 25 asiaani merkityksellisiin, miellyttäviin ja hyvään elämään liittyviin. Olen tehnyt paljon tuon tyyppisiä harjoituksia, mutta tämä taas avasi jotain uutta.

      Poista
  4. Nuo kyllä kannattaisi itse kukin kirjoittaa ylös, liian harvoin pysähtyy miettimään merkityksellisiä asioita. Noin ne olisi kokoajan näkösällä ja herättäisi itseä aina kun silmät sattuisi lappuun osumaan. Erittäin mielenkiintoinen harjoitus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo on hyvä harjoitus. Ja auttaa pitämään mielessä elämän tärkeät asiat. Ne, joista saa voimaa ja iloa itselleen.

      Poista
  5. Minäkin taidan napata idean itselleni ja kirjoitella ylös ne 25 asiaa :) Varmasti erittäin hyvä harjoitus.

    Onnellisuutta, hyvää oloa ja iloa olen tosin muutoin pyrkinyt vaalimaan ja olen huomannut, että ajattelun kohdistaminen niihin on tuonut todella paljon hyvää oloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että ajattelun kohdistaminen iloon ja myönteiseen lisää hyvinvointia. Ja voimavarat ovat sellainen asia, että niihin kannattaa kohdistaa huomio ennen kuin ne ovat ehtyneet.

      Poista
  6. Varmasti hyvä harjoitus, ja jokaiselle olisi hyvä kirjoittaa niitä ylös. Kummasti sellaiset asiat tuovat voimia kiperiinkin tilanteisiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Kun asiat kirjoittaa ylös, niihin on helpompi kiinnittää huomiota ja muistaa ne stressaavissa tilanteissa.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!