lauantai 9. elokuuta 2014

Hyvällä energialla


Minulla on ollut ihan mahtava kesä. Olen saanut olla pitkään lomalla. Olemme tehneet mukavia lomareissuja perheen kanssa. Olemme olleet myös paljon kotosalla. Minulla on ollut mahdollisuus käydä kursseilla. Minulla on nyt ihana mahdollisuus luoda uutta. Alkukesän väsymys ja kehon tukkoisuus on ohitettu. Energiaa virtaa. Hyvää luovaa energiaa. Nyt tavoitteena on tämän energiatason säilyttäminen myös syksyyn ja talveen.

Minulla usein arki lässäyttää energiatasoni aika nopeasti. Elämästä tulee puurtamista ja oravanpyörässä juoksemista. Työ-koti-kauppa-kirjasto-työ-koti jne. Helposti katoaa nautinto elämästä ja elämästä tulee selviytymistä päivästä toiseen. Sama rundi pyörii ja elämän valopilkut kaventuvat mitä pidemmälle loma jää taakse. On aika pysäyttävää huomata, kuinka matalalla energialla sitä usein toimiikaan. Ja kuinka monta vuotta se matala energia on ollut omassa elämässä se pääasiallisin energia. On hetkiä, jolloin energia on huipussa, mutta pääasiallinen moodi on ollut aika matalavireinen. En ole osannut integroida hyvää energiaa arkeeni, se on tullut ulkopuolisten tekijöiden kautta (esim. teatteri- tai leffareissut ystävien kanssa tai joku muu kokemus, joka irrottaa arjesta). Sinänsä nuo ulkopuoliset jututkin ovat tärkeitä, että niitä on arjessa. Ne tuovat iloa, laajentavat elämää ja näkökulmia.  Mutta vielä tärkeämpää on se, miten omassa arjessaan pystyy pitämään energiatason hyvänä. Juuri siinä elämässä, mitä itse elää. Juuri sillä hetkellä, mitä kulloinkin elää.

Nyt olen aivan erilaisessa elämäntilanteessa kuin koskaan aiemmin. Arki ei ole vielä alkanut. Eikä se 7.30-16 arki ala koko syksynä. Nyt teen töitä eri tavoin. Lisäksi mun oma mielentilani on erilainen kuin aiemmin. Nyt otan tavoitteeksi hyvän energiatason säilyttämisen koko syksyn läpi. Elämän tärkeimmäksi asiaksi nostan hyvän energian. Jotta olen itse elävä ja luova.  Jotta olen hyvinvoiva naisena, äitinä, työntekijänä. Jotta kurssini ja asiakastapaamiseni ovat täynnä hyvää energiaa


Minulla hyvään energiaan auttaa kontakti itseeni, kehooni. Siihen taas auttaa esimerkiksi mindfulness, luova tanssi, liikkuminen metsässä.  Olen kirjoittanut itselleni voimakirjeen, jota luen usein. Minä pystyn, minusta on siihen. Tulen etsimään itselleni myös voimabiisin, joka saa energiatasoni helposti nousuun. Minulle voimaa tuo myös eläminen tässä hetkessä, nauttien siitä hetkestä. Kukkivat kukat. Asioiden tekeminen hyvällä energialla. On ihan eri asia siivota hyvällä energialla kuin kyrpä otsassa ja vittuuntuneena.

Tänään lähdemme ostamaan kuopukselle  uutta koulureppua, käymme leffassa ja syömässä. Hyvällä energialla ja rakkaudella. Minulla on hieno perhe ja mahtava elämäntilanne. 

Millä sinun energiatasosi pysyy hyvänä? Onko sinun helppo säilyttää hyvä energiataso elämässäsi?

Mukavaa viikonloppua kaikille!


6 kommenttia:

  1. Ihana juttu!
    Olen just kanssa pyöritellyt mielessäni ajatuksia sisäisestä voimasta, sen löytämisestä ja säilyttämisestä:) Sitten luin sun tekstin ja ajattelin, että miten me voidaan jälleen aika yhtä aikaa miettiä samaa isoa teemaa:)

    Oon kanssa ajatellut, että tärkeintä olisi, että oma arki olisi voimaannuttavaa ja että energiaa ei tarvitsisikaan hakea muualta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauska juttu, että sinä olet myös miettinyt samaa teemaa. Minulle on aika iso oivallus se, että hyvä energiataso voisi elää ja olla omassa arjessa ja elämässä, koko ajan. Jotenkin olen niin tottunut hakemaan sitä ulkoapäin. Nyt sitten uudesta lähtökohdasta. Eläminen sydämestä ja omasta hyvästä energiatasosta käsin.

      Poista
  2. Juurikin eilen mietiskelin miehelleni, että nyt junnaa sellainen vaihe ettei saa mitään aikaiseksi, turhautumista ja muita negatiivisia fiiliksiä. Syynä luultavasti todella sekava koulu/hoitopaikka/harjoittelupaikka/tämän omakustanneopiskeluni rahoittaminen ja kuumuus. Suorastaan jo ikävä innostuksen tunnetta. Mutta eiköhän ensi viikolla helpota jahka uusi arki alkaa rullaamaan, sitä ennen vielä vähän mökkeillään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu niin tutulta nuo turhautumiset, tunteet ettei saa mitään aikaiseksi ja negatiiviset fiilikset. Kelläpä ei niitäkin olisi, ainakin joskus. Niissäkin tilanteissa voi olla myötätuntoinen itselle eikä lähteä itsensä sättimiseen. Minulla on ollut tapana lähteä sättimään itseäni eikä se ainakaan paranna fiilistä. Vaan vie vielä enemmän alaspäin. Eli nyt vaan itsemyötätuntoa kehiin!

      Toivotaan että teidän sekava tilanne helpottaa arkeen paluun myötä!

      Poista
  3. Minulla ei energiataso pysy hyvänä läpi vuoden. Syksyn pimeys ja ankeus vaikuttavat. Joka tammikuu olemme aloittaneet sairasteluputken, joka vaatii veronsa. Yritän syksyllä aktoivoida itseni ulkoilemaan mahdollisimman paljon ja vedän d-vitamiinia urakalla. Yritän kehitellä syksyyn piristäviä juttuja. Hyvällä onnella energia kantaa melkein joululle saakka. Sitten jos tulee kunnon talvi, joka mahdollistaa ulkoilun niin se kyllä auttaa. Muuten olen tuossa talvella aivan nuupahtanut. Jos ei olisi pimeää eikä sairastelua ja saisi vähän ylimääräistä lomaa järjestymään, niin energiataso varmaan kantaisi läpi vuoden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi tutulta. Noin se on meilläkin monena vuonna mennyt. Itse kyllä monesti olen jo aika puhki ennen joulua, joululoma on aina tullut tosi tarpeeseen.

      Toivotaan, että Hetkessä - "projektin" myötä saisit energiatasosi pysymään hyvänä nyt koko vuoden ajan!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!