tiistai 7. maaliskuuta 2017

Kirjaesittely ja arvonta: Tenavat tasapainoon. Näin autat lasta säätelemään vireyttä ja kuormitusta


Moni vanhempi ja lasten kanssa työskentelevä miettii, miten tukea lapsen kykyä rauhoittua ja miten auttaa lasta säätelemään tunteitaan. Mistä löytää tietoa näistä asioista? Mistä löytää konkreetteja keinoja? Näitä olen myös itse miettinyt sekä vanhempana että ammattilaisena.

Lapsi oppii käyttäytymisensä säätelyä vain sopivasti kuormittuneena. Miellämme lapsen helposti huonokäytöksiseksi, jos hänen käyttäytymisensä ei mielestämme sovi tilanteeseen. Esimerkiksi sukujuhlissa energiaa pursuvaa ja liikkeeseen pyrkivää lasta pidetään usein kurittomana. Näennäisesti huonossa käyttäytymisessä on kuitenkin kyse oman kuormituksen säätelystä. Lapsi säätelee omaa stressiään liikkeen avulla. Jos säätelyyn ei ole mahdollisuutta tai sen tarve sivuutetaan, kuormitus kasvaa liian suureksi. Kuormitus ei ole itsessään huono asia. Oleellista on tasapaino, jota voi tavoitella säätelemällä kuormituksen lisäksi vireyttä ja tunteita sekä vahvistamalla sisäistä rauhoittumisjärjestelmää. Näitäkin keinoja voi oppia jo lapsena.

Kirja "Tenavat tasapainoon. Näin autat lasta säätelemään vireyttä ja kuormitusta" antaa keinoja lapsen vireystilan, kuormituksen ja tunteiden säätelyn sekä sisäisen rauhoittumisjärjestelmän vahvistamiseen. Lisäksi kirjassa on perustietoa vireyden ja kuormituksen taustalla olevista tekijöistä. Kirjan keinoissa yhdistellään mindfulnessia, toimintaterapiaa ja sensorisen integraation terapiaa. Kirjan kirjoittaja Merja Tompuri on toimintaterapeutti.

Koska hyvinvoiva aikuinen vahvistaa lapsen hyvinvointia, kirjassa on kiinnitetty huomiota myös aikuisten tasapainon tukemiseen. Kirjassa on runsaasti erilaisia tehtävä- ja lomakepohjia sekä aikuisen käyttöön että lapsen kanssa tehtäväksi. Aikuinen pystyy arvioimaan esimerkiksi oman arjen tasapainoa lomakkeen kysymysten avulla ja lapsen kanssa pystyy miettimään vaikkapa omia ikäviä tunteita ja ilon aurinkoa.

Kirjassa on paljon harjoituksia ja tarinoita, joita on helppo hyödyntää lapsen kanssa. Harjoitukset ovat konkreettisia ja lapsen maailmaan vietyjä. Itse pidin paljon erityisesti näkökulman vaihtamiseen ja kiukun tunteen käsittelyyn liittyvistä harjoituksista. Mieleeni jäi erityisesti tunnepommi-harjoitus. Kuinka kuvaavaa: Tunnepommi. Mikä sen voi sytyttää? Kuinka pitkä pommin sytytyslanka on? Mitä tapahtuu, jos pommi räjähtää? Miten räjähdys vaikuttaa ympäristöön ja toisiin ihmisiin? Pidin myös uhka- ja puolustusjärjestelmän toimintaan liittyvästä teoriaosuudesta ja harjoituksista. Tarina Manteli-koirasta kuvaa hyvin lapsentasoisesti sitä, mitä stressireaktiossa tapahtuu ja mikä tarkoitus stressireaktion heräämisellä on.

Sain kirjasta ajatuksia ja myös ihan konkreettisia harjoituksia niin lasten tunnetaito- kuin mindfulness-ryhmiinkin. Kirja sopii mielestäni hyvin erityisesti lasten kanssa työskenteleville (päiväkotien, kerhojen, alakoulun henkilökunta), terapeuteille (fysioterapeutit, toimintaterapeutit, puheterapeutit), mindfulness-ohjaajille, lasten tunnetaito-ohjaajille yms. Lisäksi kirja sopii vanhemmille, jotka etsivät keinoja lapsen tunteiden säätelyn ja rauhoittamisjärjestelmän tukemiseen.

Sain kirjan arvostelukappaleeksi PS-kustannukselta. Sain kirjaan alennuskoodin, jolla saa - 25 %:n alennuksen normaalihinnasta (normaalihinta on 45 euroa, ostamalla kirjan alennuslinkin kautta se maksaa 34 euroa). Alennuksen saa ostamalla kirjan tämän linkin kautta.

Lisäksi sain kirjasta yhden arvontakappaleen.  Arvontaan voivat osallistua kaikki blogini lukijat ja lukijaksi liittyvät (blogger - liity sivupalkista, bloglovinfacebook).  Arvonta alkaa nyt ja päättyy to 16.3. klo 21. Kaikille on tasapuolisesti yksi arpa. Kerro kommentissa, mitä kautta luet blogiani.

Onnea arvontaan!

18 kommenttia:

  1. Onpa oivan kuuloinen kirja. Luulenpa, että olisi varsin hyödyllinen meilläkin. Arvontaan siis osallistun ja Facebookin kautta seuraillen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että teille olisi paljon iloa kirjasta. Onnea arvontaan!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen kirja, ehdottomasti mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Tämä olisi nyt niin ajankohtainen kirja. Koko perhe käy kierroksilla muuton takia. Bloglovinissa ainakin seuraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea ihan arvontaan. Muutto kyllä ihan varmasti vetää kaikki perheenjäsenet kierroksille. Toivottavasti tilanne tasaantuu pian!

      Poista
  4. Miekin luen Facebookin kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! Hetken mietin, että kuka ihmeen Tavallinen Perhe, mutta sitten muistin.

      Poista
  5. Mukana arvonnassa :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Ehdottomasti mukana arvonnassa. Erittäin ajankohtainen kirja ajatellen lapsiryhmien kasvua päiväkodissa ja usein vanhemmuus on epävarmaa. Tasapainoinen aikuinen luo turvallisuutta ja rauhaa ympärilleen. Työntekijöiden tasapaino näkyy lapsiryhmässä. Tunteiden ymmärtäminen ja käsittely ovat usein haasteellisia Facesta seuraan blogia. sari_lukkarila@jippii.fi

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa :) Facebookissa seuraan :)

    VastaaPoista
  8. Vasta nyt löysin blogisi Varhaiskasvatuksen tietopalvelun fb-sivujen kautta. Töissä kovasti olisi käyttöä tuolle kirjalla. Se kiinnostaa kovasti.
    l.hirvilammi@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Bloggerin kautta seuraan. Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina!