keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Salaisuuksien sateenvarjo


Omat lapset ovat jo teini-iän kynnyksellä, mutta minä kuuntelen edelleen lasten lauluja. Etsin jatkuvasti uusia laadukkaita musiikkeja omille kursseilleni ja vauva- ja taaperoperheiden tunneille. Alkuvuodesta kuulin, että Maria Baric Company on julkaissut ensimmäisen cd-levynsä, jonka nimi on Salaisuuksien sateenvarjo. Kun palasimme hiihtolomamatkaltamme kotiin, tämä cd-levy odotti kirjekuoressa. Sain sen arvostelukappaleeksi.  Ja siitä lähtien tämä cd-levy on soinut päivittäin. Ihastuin siihen heti ensikuuntelulla ja mitä enemmän kuuntelen cd-levyä, sitä enemmän löydän sieltä musiikkeja, joita voin käyttää jatkossa kursseillani.

Salaisuuksien sateenvarjo perustuu samannimiseen, varjoteatterilla ja nukketeatterilla visualisoituun osallistavaan lastenesitykseen, joka sai ensi-iltansa viime vuonna osana Maria Baric Companyn 10 v. juhlavuoden toimintaa ja Teatterimuseon kanssa toteutettua yhteistyötä. Levy antaa esimakua valmisteilla olevalle, myöhemmin julkaistavalle levyyn ja konserttiin / esitykseen liittyvälle kirjalle, joka kokoaa levyn lauluihin liittyvät pedagogiset vinkit ja antaa toimintaohjeita ja monipuolisia virikkeitä esimerkiksi omien pienten esitysten, tarinoiden sekä luovan toiminnan toteuttamiseen eri ikäisten lasten kanssa.


Laulut ovat Maria Baricin säveltämiä ja sovittamia. Maria myös laulaa cd-levyn laulut. Hänen äänensä on helisevän kaunis ja kepeä. Muusikot ovat hyviä, laulujen äänimaailma on kaunis, soittimia on paljon, rytmit ovat vaihtelevia. Cd-levyllä kuullaan esimerkiksi panhuilun, mandoliinin ja patarumpujen sointia. Lauluissa seikkaillaan niin sirkuksen, viidakon, metsän kuin pilvilampaiden maailmassa. Suosikkilauluja on vaikea sanoa, niin moni laulu on hyvä. Mutta jos muutaman suosikin mainitsen, niin ainakin nämä laulut sykähdyttävät minua:"Sirkus saapuu kaupunkiin", "Pilvilampaita, lammaspilviä" ja "Valaan laulu". Nettisivuilta pystyy kuuntelemaan maistiaisen muutamasta cd-levyn laulusta.



Lämpimät suosittelut cd-levylle! Se on huikean hyvä. Jos itselläsi ei ole enää pieniä lapsia, mutta lähipiiristä löytyy kummilapsia tai sukulaisperheiden lapsia, tämä on ihan loistava lahjaidea.

Lastenkulttuuriblogi Pienten taikapiirissä on kirjoitus Salaisuuksien sateenvarjo - konsertista ja sielläkin ollaan ihastuttu cd-levyn musiikkiin.

ps. seuraa blogiani myös facebookissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat aina!