maanantai 31. lokakuuta 2016

Joko joulua saa fiilistellä?



Ensimmäinen joululehti tupsahti postilaatikkoon muutama päivä sitten. Myös ekat jouluglögit on jo juotu. Kauppoihin tulee koko ajan lisää joulutavaraa esille. Saako joulua alkaa jo fiilistellä? Blogiini on tultu tiuhasti heinäkuusta alkaen hakusanalla joulukalenteri. Eli moni muukin miettii jo joulua ja vieläpä paljon aikaisemmin kuin minä.

Minä olen jouluihminen ja rakastan joulua. Rakastan sitä kaikkea joulun valmistelua. Minusta on ihanaa kaivaa esille kaikki Mailegin nisset ja possut ja muut koristeet ja laittaa ne vähitellen paikoilleen.


Täksi jouluksi aion tehdä taas käsityölahjoja. Viime joulun alla olin niin kiireinen yrittäjyyden ja kaksien päällekkäisten opintojen takia, että en ehtinyt tehdä käsitöitä ja myös monet lahjaostokset jäivät aika viime tippaan. Novitan lehdessä olevat pienet kuusenkoristeiksi tarkoitetut joulusukat ovat supersöpöjä. Olen tykännyt virkata kummilapsilleni amugurumeja ja erilaisia leikkiruokia lahjaksi. Kivoja ideoita virkattuihin leikkiruokiin on uudessa Kaikkien aikojen joulu - lehdessä.

Nyt vain pitäisi rämpiä läpi marraskuu, joka minulle on usein vuoden vaikein kuukausi. Pimeys, märkyys ja loska ei anna minulle voimaa, vaan usein hyydyttää.

Joko sinä odotat joulua? Onko marraskuu sinun kuukautesi?

ps. Linkitän pari vanhaa joulupostausta

Ideoita yllätyksiksi kangasjoulukalenteriin
Krääsätön joulu - haaste

10 kommenttia:

  1. Marraskuu ei ole minun kuukauteni, se on pimeä, märkä ja ankea. Pojat sen sijaan tykkäävät siitä, koska silloin on sekä esikoisen että kuopuksen synttärit. Marraskuu meneekin yleensä synttäritohinoissa ja vasta sen jälkeen siirryn jouluvalmisteluihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle marraskuu on samanlainen ankeuden huipuntuma kuukausi. Meillä ei ole edes mitään virkistäviä synttäreitä tms. tuomassa iloa marraskuuhun. Tänä vuonna poikien serkun nimiäiset ovat marraskuun lopulla, josko niistä repisi vähän iloa tämän vuoden marraskuuhun.

      Poista
  2. Saa fiilistellä! Mun tekis mieli kaivaa jo meidän muovikuusikin varastosta ja pykätä pystyyn, mutta ehkä nyt odotan kumminkin että se kuu vaihtuu edes marraskuuksi :D (Vaikka eihän siihen kyllä ole kuin muutama tunti..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minä en ihan vielä joulukuusta halua laittaa, mutta muuten olisi vähitellen kiva laittaa kotia jouluisemmaksi. Ainakin joulutähdet ja pallovalot laitan pian ikkunoihin.

      Poista
  3. Saa! Minäkin aloitin jo. Sama joululehti tuli tännekin ja olen myös kaivanut esiin muutaman joulukirjan. Glögiä tekisi myös mieli ja puhuimmekin, että jos tulevana viikonloppuna.

    Ihanaa, että meitä jouluihmisiä on. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä rakastan joululehtiä. Ja joulukirjoja. Meillä tosiaan glögiä on jo juotu ja onhan se hyvää. Kohta voisi leipoa ekat piparit ja joulutortut.

      Joulu on ihanaa aikaa.

      Poista
  4. Meillä alkaa piakkoin sähköremppa ja sen takia en voi vielä laittaa joulu...kaamosvaloja minnekään. Tekisi kyllä mieli, mutta ihanaa varmasti sitten remontin jälkeen, kun saa huonekalut paikoilleen ja voi alkaa koristella kotia. Yksi päivä tuli hillitön piparinhimo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti remppa on pian ohi ja pääset laittamaan kaamosvaloja esille. Pipareita olisi kiva tehdä, minä tykkään syödä niitä sinihomejuuston kanssa.

      Poista
  5. Saa hehkuttaa. Minä olen kevään lapsi, mutta marraskuukin menee mukavasti joulua jo alustavasti fiilistellen. Tammikuu varmaan se vaikein, inhoan kylmää.
    Itse olen ajatellut antaa lahjaksi tänä vuonna materian sijaan elämyksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään kylmästä pidä, mutta minulle tammikuu on usein ihana "uuden alun" kuukausi. Ja tammikuussa on valoisampaa kuin marraskuussa.

      Elämykset joululahjoina on hyvä ajatus. Materiaa on niin monella niin paljon.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!