torstai 20. lokakuuta 2016

Renessanssi.Nyt!


Olin mukana Kansallismuseon bloggaajapäivässä, jossa pääsimme tutustumaan Renessanssi.Nyt - näyttelyyn esittelykierroksen avulla. Kierroksen lopussa saimme kuulla Kansallismuseon yleisötapahtumista ja samalla saimme pientä purtavaa. Saimme mukaan taideteoksista kertovan kirjan, joka olikin kiva lisä. Esittelykierros oli antoisa ja oli mielenkiintoista kuulla taustaa taideteoksista ja niiden symboliikasta, mutta harmittavan vähän asioita jäi mieleeni hyvästä esittelystä huolimatta.

Kansallismuseo-rakennus avattiin yleisölle vuonna 1916. Kansallismuseo juhlistaa 100. juhlavuottaan Italian renessanssitaiteen näyttelyllä. Renessanssi.Nyt! - Rafaelista Tizianiin tuo Helsinkiin renessanssin ajan tunnetuimpien italiaisten mestareiden teoksia.


Renessanssi.Nyt! - näyttely tuo mukanaan italialaisen renessanssin mestariteoksia Suomeen ensimmäistä kertaa ja antaa mahdollisuuden tutustua myös niihin Pohjois-Italian maisemiin, joihin esillä olevat mestariteokset kytkeytyvät. Esillä on esimerkiksi Rafaelin, Tizianin, Lorenzo Lotton ja Tintoretton maalauksia.

Renessanssi näkyy maalaustaiteessa realistisempana ihmisvartalon ja tilan käsittelynä sekä uudenlaisina kuva-aiheina. Uskonnollisten aiheiden rinnalle nousivat maalliset aiheet kuten kohtaukset antiikin maailmasta, maisemat ja muotokuvat.


Kansallismuseossa on paljon oheistapahtumia näyttelyn ohella. Sunnuntaisin on yleisöopastus näyttelyyn klo 14. Sunnuntaina 30.10. on lasten renessanssi - tapahtumapäivä, jolloin on työpajoja ja opastuksia perheille renessanssin hengessä. Ja Kansallismuseossa on lapsiperheille aivan ihana toiminnallinen Vintti. Vintissä toiminta perustuu kokeiluihin ja kokemiseen ja tehtävät johdattavat myös tutkimusmatkalle museon perusnäyttelyihin. Vintissä voi rakentaa hirsitaloa tai tiiliseinää, kokeilla liukuhihnatyötä tai kutoa Kansallismuseoon pitkää mattoa. Työpaja Vintti on avoinna yleisölle ti-su klo 12-16.


Bloggaajapäivän parasta antia opastetun kierroksen lisäksi oli Pihin naisen elämää - blogin Leilan ja Pikku Kepponen - blogin Rva Kepposen tapaaminen. Tultiinpa sopineeksi, että lähdemme tutustumaan museoihin jatkossakin yhdessä. Tulen siis hankkimaan museokortin itselleni pian.

Renessanssi.Nyt - näyttely on Kansallismuseossa 15.1.2017 saakka. Aikuisen pääsymaksu on 15 euroa (S-etukortilla 14 euroa). Museokortilla sisäänpääsy on 5 euroa.

4 kommenttia:

  1. Oletpa päässyt mielenkiintoiseen tapahtumaan mukaan! Pienen piston tunsin sydämessä. Viime kerrasta museossa on liian pitkä aika. Saati, että olisin lapset vienyt museoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuma oli kiva ja on aina mielenkiintoista kuulla sellaista taustatietoa näyttelystä ja taideteoksista, mitä ei omatoimisilla kierroksilla saa selville. En minäkään ole hirveän paljoa viime aikoina museoissa käynyt, ehkä museokortin hankkiminen muuttaa tilannetta.

      Poista
  2. Nyt lupaan itselleni pyhästi, että käymme lasten kanssa tuolla Vintissä askaroimassa. En ole jotenkin aiemmin hoksannut, miten paljon kiinnostavaa tekemistä siellä onkaan. Oli todella kiva nähdä näyttelykierroksen merkeissä, seuraavaa yhteistä museoretkeä jo odotellen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vintti on kyllä tosi kiva toiminnallinen paikka. Olen käynyt siellä pari vuotta sitten esikoisen kanssa, kun vietimme äiti-poika-päivää.

      Viestittelen tapaamisestamme pian.Viimeistään viikonloppuna, jolloin pääsen kotiin paremman nettiyhteyden äärelle. Nyt olen lasten kanssa Mikkelissä viettämässä syyslomaa ja kännykän nettiyhteys meinaa pätkiä koko ajan.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!