perjantai 7. lokakuuta 2016

Parasta juuri nyt: syksyn värit, kirjat ja tv-ohjelmat


Mikä ihana aurinkoinen syksy onkaan tänä vuonna ollut. Tuntuu, että syksy on kauneimmillaan juuri nyt. Väriloisto on huima. Syysauringon ja luonnon väriloiston lisäksi olen nauttinut viime aikoina kirjoista ja telkkariohjelmista.

Olen viimeiset 2.5 vuotta opiskellut ensin palkkatyön ja sitten yrittäjyyden ohessa. Syyskuun alussa sain valmiiksi viimeiset opintoni, kun valmistuin Lasten Tunnetaito-ohjaajaksi. Nyt minulla on vihdoinkin aikaa muillekin kirjoille kuin opiskelukirjoille. Ja kyllä minä olenkin nyt lukenut.


Kesällä löysin Liane Moriartyn kirjat ja sain luettua kaksi kirjaa ("Hyvä aviomies" ja "Mustat valkeat valheet"). Nyt sain kirjastosta uusimman suomennetun teoksen, kirjan "Nainen joka unohti". Senkin hotkaisin ihan hetkessä, kuten hänen aiemmatkin kirjansa. Kesästä asti jonotin kirjastosta uusinta Rei Shimuraa ja sain sen pari viikkoa sitten luettavaksi. Pidin kirjasta paljon. Nyt luen Sami Minkkisen kirjaa "Havaintoja parisuhteesta". Olen seurannut hänen blogiaan ja monet naurut olen nauranut hänen tekstejä lukiessaan.


Kesällä löysin myös Veera Vaahteran hömppäromaanit. Nyt on kaksi taas odottamassa kirjapinossa lukemista. Veera Vaahteran kirjat ovat nopeasti luettavia hyvän mielen kirjoja. Olen lukenut myös muutaman saamani arvostelukappaleen, näistä kirjoista on tulossa pian esittelyt blogiini.

Olen myös innostunut seuraamaan muutamaa sarjaa telkkarista. Maanantaisin katson sarjaa "Ex-onnelliset". Nyt on pian edessä kinkkinen valinta, kun maanantaisin alkaa samanaikaisesti tulla myös "Marja Hintikka Live". Kumman  noista ohjelmista katson livenä ja kumman tallenteena? Tiistaisin olen katsonut ohjelmaa"Ensitreffit alttarilla" ja perjantai-illan iloni on "Vain elämää".



Tänään minulla on varsinainen kulttuuripäivää, sillä olin aamupäivällä Kansallismuseossa bloggaajapäivässä tutustumassa "Renessanssi. Nyt!"- näyttelyyn. Kohta lähden kohti Hesaa ja Kom-teatteria katsomaan esitystä "Pasi was here". Hauskinta tässä aamupäivässä oli se, että näin tuolla Kansallismuseon tapahtumassa Pihin naisen elämää - blogin Leilan ja Pikku Kepponen - blogin Rva Kepposen.

Mistä sinä nautit syksyssä? Mitä kirjoja sinä olet lukenut? Entä mitä seuraat telkkarista? Mukavaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Onnittelut valmistumisen johdosta! :) Tuo Veera Vaahteran Rakkautta, vahingossa on vielä lukematta (tykkäsin tuosta Onnellisesti eksyksissä -kirjasta). Tähän väliin sopisi juuri kevyt lukupala. Pitääpä tehdä kiekka kirjastossa. Oli todella mukava nähdä vihdoin livenä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista. Minä olen lukenut kaksi Veera Vaahteran kirjaa ja ne ovat juuri sopivaa välipalalukemista.

      Oli kyllä mukava nähdä. On hauskaa, kuinka sitä jo "tuntee" toisen, vaikkei ole aikaisemmin nähnytkään livenä.

      Poista
  2. Minulla on pino kirjoja yöpöydällä - on ammattikirjallisuutta, romaania, selfhelppiä jne. Iltaisin luen muutamasta kirjasta aina muutaman sivun :D Enempi aikaa lukemiselle toivoisin. Monta ihanaa vinkkiä sinäkin laitoit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen jo pitkään kaivannut aikaa lukemiselle ja nyt sitä taas on. Nautin siitä. Luen paljon selfhelp-kirjallisuutta ja niitä olen esitellyt myös täällä blogissa.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Enpä olisi huomannutkaan, että Rei Shimura sarjaan on tullut uusi kirja. Sen haluan lukea. Minulla on ollut pitkään huono lukuvire. Ehkä se tästä taas jossain vaiheessa korjaantuu ja lukeminen alkaa kiinnostaa jälleen. Noin yleensä kyllä luen aika paljon.

    Minä olen lukenut Hyvän aviomiehen. Se oli sopivaa lomalukemista, täytyy pitää mielessä, että ensi kesäksi voisin ottaa jonkun toisen kirjan kirjoittajalta. Olen niin laiskistunut kirjojen lainaamisessa ja sallin itselleni yleensä pokkareiden oston vain lentokentältä (=hätätapaus) että lukuvalikoimaa määrittelee aika paljon se, mitä Elisan e-kirjassa on tarjouksessa. Pointsit sinne, että siellä on tosi usein joku kampanja menossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle selvisi alkukesästä, että uusi Rei Shimura on ilmestynyt. Ja siitä alkaen jonotin sitä kirjastosta. Minä olen pitänyt tosi paljon Liane Moriartyn kirjoista, ne koukuttavat lukijan nopeasti.

      Minä olen kirjaston suurkuluttaja. Paljon myös omistan kirjoja. Minulle e-kirjat ovat vielä aika vieras tapa lukea.

      Poista
  4. Piti vielä todeta, että oli kiva nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Oli aika hauska tilanne tajuta, että tuossahan on Rva Kepponen. Ja hassua on tosiaan se, että tavattiin ekan kerran, mutta tiedetään toisistamme ja toistemme elämästä jo aika paljon.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!