perjantai 14. lokakuuta 2016

Ajatuksia kolmanteen yrittäjyysvuoteen



Yritykseni Kasvun Taika täytti elokuun puolivälissä kaksi vuotta. Itse ajattelin etukäteen ennen yrityksen perustamista, että käytän kaksi vuotta aikaa yrityksen brändäämiseen, omaan lisäkouluttautumisen ja yrittäjyyden opiskeluun. Näin olen tehnytkin. Toinen vuosi oli jo monella tapaa hyvä, kurssit ja luennot keräsivät osallistujia ja myös taloudellisesti vuosi oli ihan hyvä.

Mietin viime keväänä paljon, mitä haluan elämältä ja yritystoiminnaltani jatkossa. Päätin, että lähden nostamaan yritystoimintaani uudelle tasolle eli kehittämään verkkopohjaisia valmennuksia. Tämä on ollut tavoitteeni jo yritystoiminnan alusta alkaen, mutta milloin oma aikaansaamattomuus, milloin omat uskomukset ("en minä mitään verkkokursseja osaa tehdä") ja milloin kiire muiden töideni kanssa ovat estäneet tämän prosessin etenemistä. Kesällä päätin, että loman jälkeen alan tosissani luoda verkkokursseja. Kävin läpi uskomuksiani ja työstin pelkojani. Onko minusta siihen? Onko minulla annettavaa toisille? Miten verkkovalmennusten tekniikka hoituu? Millaisia haluan verkkovalmennuksistani tulevan?


Käytin elokuun siihen, että kirjoitin valmiiksi Lasten Tunnetaito-ohjaajaopintojeni päättötyön ja tein kaksi verkkovalmennusta niin pitkälle kuin ehdin ja kolmannesta verkkovalmennuksesta oli demoryhmä, jonka kanssa testasin erään uudenlaisen verkkovalmennuksen toteutusta. Tästä demoryhmästä on tulossa opinnäytetyö, jota eräs sosionomiopiskelija viimeistelee tällä hetkellä. Ensimmäinen verkkovalmennukseni "Voimavaroja vanhemmuuteen" on nyt ohi ja sain siitä hyvää palautetta. Se valmennus alkaa seuraavan kerran tammikuussa. Toivon saavani toisen verkkovalmennukseni myyntiin loka-marraskuun vaihteessa. Ja sen kolmannen sitten kun siitä tehtävä opinnäytetyö on valmis ja olen saanut kuulla demoryhmään osallistuneiden palautteet valmennuksesta. Ideoita on vielä ainakin kahteen muuhunkin verkkopohjaiseen valmennukseen.

Tarkoitus on verkkovalmennusten kautta tavoittaa uusia asiakkaita ympäri Suomea ja pystyä tarjoamaan palveluitani laajemmin kuin vain pelkästään pääkaupunkiseudulle.

Toinen iso asia verkkovalmennusten lisäksi tähän kolmanteen yrittäjyysvuoteen on se, että yhteistyökumppanini Ipanainen on saamassa uudet ja isommat tilat ensi vuoden alkupuolella. Ipanaiselle tulee myös erillinen kurssitila. Tänä syksynä Ipanaisella ei ole kurssitarjontaa tilan ahtauden takia. Aiemmin olen pitänyt Ipanaisella uniluentoja ja mindfulness-kursseja. Nämä varmasti jatkuvat ja toivon, että pääsen pitämään ensi kevätkaudella ensimmäisen lasten tunnetaitoryhmäni Ipanaisen tiloissa. Ideoita on monenlaiseen kurssi- ja luentotoimintaan.


Loppukeväästä liityin Yhdessäonnistujat digiyhteisöön, joka kautta olen saanut kuukausittaista koulutusta yrittäjyyteen liittyen (teemoina on tähän mennessä ollut esimerkiksi "Verkosta virtaa bisnekseen", "Yrittäjä ja hyvinvointi" ja "Tehoa talouteen"). Lisäksi olen ollut mukana pienimuotoisissa yrittäjätapaamisissa Yhdessäonnistujien tiimoilta. Tuntuu, että yrittäjyydessä on vielä monia asioita, joista olen aika pihalla. Markkinointia ja myyvää kirjoittamista on otettava haltuun vielä enemmän.

Kaikkiaan olen tyytyväinen siihen, että olen kahdessa vuodessa saanut vietyä yritystoimintaani siihen suuntaan, mikä on ollut alkuperäinen ajatukseni. Olen yrittäjyyteni aikana valmistunut ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi, mindfulness-ohjaajaksi ja Lasten Tunnetaito-ohjaajaksi. Lisäksi olen käynyt lukuisan määrän erilaisia lyhytkursseja. Kahdessa vuodessa olen saanut luotua konseptin, jossa pääsen käyttämään hyvin monipuolisesti ammattitaitoani ja olen saanut tavata satoja perheitä kursseillani ja luennoillani. Fiilis on hyvä. Olkoon tämä kolmas vuosi kasvun vuosi. Yritystoimintani laajenee verkkovalmennuksiin ja sitä kautta pääsen palvelemaan koko Suomea.

ps. valokuvissa on inspiraatiokortteja, jotka ovat aivan uunituoreet ja jotka sain blogini kautta esittelykappaleiksi. Sain myös toisen pinkan arvontakappaleeksi eli ihan pian on blogissani alkamassa ihana arvonta!

8 kommenttia:

  1. Onnea synttärien johdosta.Nuo verkkokurssit voivat olla hyvä lisä yrityksellesi.Olet kehittänyt koko ajan yritystäsi,on tärkeää tehdä sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minäkin ajattelen, että verkkokurssit ovat hyvä lisä yritykselleni ja ne ovat nykyaikaa. Olen pitänyt tosi tärkeänä sitä, että kehitän yritystoimintaa koko ajan eteenpäin. Näin teen varmaan jatkossakin. Vierivä kivi ei sammaloidu.

      Poista
  2. Hyvä Heli!
    Onnea kolmannelle vuodelle ja toivottavasti kurssisi tavoittavat paljon vanhempia!

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon! Hyvältä kuulostaa ja vaikuttaa! Inspiraatiolla eteenpäin! Teet tärkeää työtä! Tuija

    VastaaPoista
  4. Huippua Heli! On ollut ilo seurata etenemistäsi! Mahtavaa kolmatta vuotta ja menestystä verkkokursseille!! ♥

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina!