Hetkessä: Kissakahvila Helkatti

Ystäväni ovat useamman kerran maininneet käyneensä kissakahvilassa. Mietimme poikien kanssa puuhaa viikonlopulle ja kissakahvila tuli mieleeni. Kuopuksella on kova kissakuume ja ajattelin, että sepä olisi kiva retkikohde.

Kissakahvila Helkatti on aivan Helsingin keskustan tuntumassa, osoitteessa Fredrikinkatu 55. Kissakahvilaan suositellaan ajanvaraamista, minäkin varasin netin kautta minulle ja lapsille sinne paikat edellisenä iltana. Sisäänpääsymaksu (kissanhoitomaksu) on 5 euroa ja sen päälle tietenkin tulee kahvilaostokset. Kahvilassa voi olla 1.5 tuntia.

Kissakahvilassa toimitaan eläinten ehdoilla. Ulko-ovi avataan jokaiselle tulijalle erikseen, ettei kissat pääse livahtamaan ulos. Pois lähtiessä toimitaan samalla tavoin. Kengät jätetään eteiseen. Kissakahvilassa on ns. normaaleja kahvilapöytiä ja lisäksi on kissoille erilaisia kiipeilytasoja, riippumattoja, putkia ja leluja. Olihan se hauskaa, kun kissoja vilisi välillä joka puolella ja niitä myös kirjaimellisesti hyppi pöydillä. Erityisesti Pete oli kiinnostunut tulemaan katsomaan pöytiin, kun siellä syötiin. Pete on kuulemma ollut laihdutuskuurilla. Kovin hän näytti kiinnostuneelta ruuasta, mutta kahvilan herkkuja ei saa antaa kissoille. Kissakahvila Helkatin kissat asuvat kahvilassa pysyvästi. Yöt ne viettävät keskenään.

Kahvilaan mennessämme moni kissa oli hereillä ja vilisti pitkin kahvilaa, mutta vähitellen kissat rauhoittuivat levolle, kuka mihinkin paikkaan. Osa katonrajaan pitkospuun päälle, osa riippumattoon, osa ikkunalaudalle. Nukkuvia kissoja ei saa häiritä.

Tarjoiluina Helkatissa on erilaista pientä ja isompaa suolaista ja makeaa purtavaa. Tilaukset otetaan pöydistä ja kahvilassa on myös pöytiintarjoilu. Olimme poikien kanssa puhuneet, että otamme vain pienet tarjoilut, sillä olimme myöhemmin menossa vielä pizzalle. Minä söin saaristolaisleivän vuohenjuustolla ja paholaisen hillolla ja pojat tilasivat jäätelöannokset.

Jos kissat kiinnostavat, niin tämä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka! Tampereella on Suomen toinen kissakahvila ja Tallinnasta löytyy myös. Meillä on suunnitteilla kesälomamatka Pietariin ja selailemeni nettisivujen perusteella myös siellä on kissakahvila.

Oletko sinä käynyt Helkatissa tai muissa kissakahviloissa? Mitä olet pitänyt?

Mitä sä rageet?

"Mitä sä rageet" kysyy kuopuksemme minulta ja mieheltä lähes päivittäin. Vaikka ei me edes rageta. Vaan sanotaan hänelle asioita. Murrosikä on pamahtanut hänelle päälle, aikaisemmin kuin esikoiselle. Vaikka itse olen tunne- ja vuorovaikutustaitojen ammattilainen, tämä vaihe tuntuu sellaiselta, johon tarvitsen tukea. Siksi tuntui kivalta saada kirja "Mitä sä rageet. #tunteita sikanolosta sairaan siistiin" arvostelukappaleeksi.

"Mitä sä rageet" on nuorille ja varhaisnuorille suunnattu kirja tunnetaidoista ja niiden opettelusta. Kirja antaa tietoa tunteista ja niiden tarkoituksesta. Lisäksi kirjasta saa vinkkejä, miten tunteiden kanssa kannattaa toimia. Silloin kun ymmärtää tunteita, voi tehdä parhaita mahdollisia valintoja ja rakentaa itselleen sujuvaa arkea. Kirja on selkeä ja hyvä tietopakkaus tunteista. Kun sain kirjan käteeni, se vaikutti paksulta, mutta se oli tosi nopea lukea. Selkeän tekstin ja kivojen harjoitusten lisäksi pidin kirjan kuvituksesta.

Minulla itselläni on kaksi kohderyhmään kuuluvaa poikaa, mutta he eivät nyt ainakaan heti lämmenneet kirjan lukemiselle (esikoinen totesi ykskantaan "en lue, ei kiinnosta" ja kuopus totesi "äitiii, taasko jotain sun tunnetaito- ja mindfulnessjuttuja"). Toivon, että he kuitenkin tarttuvat kirjaan jossakin vaiheessa kesälomaansa. Tai sitten tämä luetaan heille iltasaduksi. "Nyt ei luetakaan mitään seikkailutarinaa tai fantasiaa vaan tarina omista tunteista ja matkasta omaan itseen, sikasiistii!"

Kirja avaa hyvin tunteita, tunteiden takana olevia tarpeita ja antaa keinoja tunteiden säätelyyn. Myös kirjassa mukana olevat harjoitukset ovat hyviä ja aion hyödyntää niitä omissa tunnetaitoryhmissäni.

Kirjassa tulee esille hyvin myös omien ajatusten merkitys - miten omilla ajatuksilla voi kohottaa tai lytätä itseä. Erityisesti pidin kirjassa monta kertaa toistuneesta ajatuksesta, että jokainen on arvokas sellaisenaan eikä ole pienempi eikä suurempi kuin muut vaan tasaveroinen. Voi kun joku olisi sanonut minulle näin nuorena - silloin tunsin olevani tosi paljon huonompi ja pienempi kuin muut. Itse asiassa tunsin olevani huonompi kuin muut tosi pitkään, pitkälle aikuisikään asti.

Luulen, että itse olisin tykännyt nuorena lukea tämän kirjan. Olisin saanut siitä taatusti voimaa itselleni. Koska omia poikiani en ole vielä saanut kirjaa lukemaan enkä näin ole saanut kirjan kohderyhmän kommentteja kirjasta, niin tässä vaiheessa voin lämpimästi suositella kirjaa kaikille nuorten vanhemmille ja nuorten kanssa työtä tekeville. Ja ylipäänsä kaikille, jotka haluavat oppia lisää tunteista ja itsestään.

* Kirja saatu arvostelukappaleeksi kustantajalta (Lasten Keskus). Kirjassa on 207 sivua ja sen on kirjoittanut Anne-Mari Jääskinen, joka oli kouluttajana Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksessa, josta valmistuin syyskuussa. Kuvituksen on tehnyt Sanna Pelliccioni.

Tykkää blogistani myös facebookissa!

Hetkessä: Voiko tärinällä päästä eroon stressistä?

Oletko sinä kuullut TRE-stressinpurkuliikkeistä? Minä kuulin ensimmäistä kertaa tästä aiheesta noin vuosi sitten, kun ystäväni kertoi, että hän käyttää tärinää päästäkseen eroon stressistä ja jumeista kehossaan. Kuvittelin mielessäni, että menetelmässä seisotaan ja tärisytellään ja ravistellaan niin kuin koirat tekevät märkinä.

Minulla oli mahdollisuus päästä reilu viikko sitten kokeilemaan ystäväni kanssa TRE-aloituskurssia*. Kurssi kesti 2.5 tuntia ja sisälsi sekä teoriaa että stressinpurkuliikkeitä.

TRE:n on kehittänyt David Perceli, joka on stressin- ja traumanhoidon asiantuntija. Hän on työskennellyt maailmalla konflikti- ja luonnonkatastrofialueilla opettaen TRE-menetelmää stressin- ja trauman hoidon välineenä. TRE perustuu ihmisen biologiseen ja neurologiseen kykyyn palautua traumoista ja stressaavista tilanteista (keho parantaa itse itsensä). TRE tulee sanoista tension & trauma releasing exercises. TRE tarkoittaa niitä alkuliikkeitä ja -syvävenytyksiä, joiden avulla on mahdollista aktivoida kehoon spontaani neurogeeninen lihasvärinä. TRE:tä säännöllisesti harjoittamalla voimme purkaa erilaisia stressejä kehomielestä. Keho ”säilöö” myös vanhoja stressaavia ja traumaattisia muistoja, jotka tyypillisesti jäävät kehoon erilaisiksi lihasjännityksiksi.

Kurssin alussa oli pieni teoriaosuus. Teoriaosuuden jälkeen pääsimme kokeilemaan stressinpurkuliikkeitä. Teimme lämmittelyliikesarjan, joka on saanut vaikutteita joogasta, taijista ja muiden itämaisten taistelulajien kokemusmaailmastaja viisaudesta. Näiden liikkeiden tarkoitus oli saada aikaiseksi vähän "rasitusta" kehoon, jotta tärinä on helpompi saada alkuun. Varsinainen tärinävaihe tehtiin lattialla selällään maaten. Jalat olivat timanttiasennossa sivuilla ja siitä lähdetiin lantionnostolla hakemaan tärinää. Olin yllättynyt, kuinka nopeasti tärinä lähti liikkeelle. Eka tärisyttelyvaihe kesti noin 20 minuuttia ja sen jälkeen oli pieni välipala ja teoriaosuus. Tämän jälkeen aloitimme vielä omatoimisesti uuden tärinäosuuden. Kurssin lopussa keskustelimme vielä tuntemuksistamme.

Itse koin tosi mielenkiintoiseksi kurssin teoriaosuuden. Luonnossa olevat nisäkkäät tärisevät luonnostaan traumaattisen tilanteen jälkeen. Me ihmiset kiellämme sen: kehomme haluaa vapautua, mutta mieli estää. Vapina on merkki aivoille siitä, ettei vaaraa enää ole ja hälytystila on ohi.

Tärinä sai aikaan kehoni rentoutumista ja myös mieleni rauhoittui. Itselleni tuli olo, että olisin tärinän jälkeen kaivannut muutamaa mindfulness-harjoitusta. Olikin hauskaa, kun huomasin, että kurssin ohjaaja Tiia järjestää myös TRE ja mindfulness-kursseja. Kurssi oli kiinnostava ja innostuin menetelmästä, mutta huomaan, ettei minun kotioloissa tule itsenäisesti toteutettua harjoitteita. Tarvitsisin selvästi jatkokurssin, jotta TRE jäisi omaan arkeeni.

Näin ystäväni kirjoittaa TRE-kurssikokemuksestaan:

"Menetelmänä kiinnostava ja yksinkertaisuudessaan tehokas. Menetelmällä tunnuttiin pääsevän suoraan asiaan, eli kehoon kertyneiden jännitysten "kehon panssareiden" ja stressin purkamiseen.

Olin yllättynyt siitä, miten helposti tärinä alkoi kehossa / jaloissa syntyä. Kokemus oli lämmin ja miellyttävä. Aluksin tärinä tuntui kevyemmältä, perhosen siipien lepattelulta ja voimistui sitten kauttaaltaan. Tärinän etenemisen ja voimistumisen syklisyyttä oli kiinnostava tunnustella ja havainnoida. Jossain vaiheessa huomasin tärinän kirvoittavan spontaaneja pieniä naurunpurkauksia, kun tärisevät jalat herättivät mielikuvia esim. putputtavasta moottorista tms.

Olen tärisytellyt kurssin jälkeen myös kotona ja saanut tärinän helposti käyntiin ilman alkuveryttelyjä. Olen aloittanut lantionnostolla ja sitten siirtynyt "timanttiasentoon", ja tärinä on syntynyt helposti. Uskon, että menetelmä jää minulla päivittäiseen käyttöön. Myös jatkokurssi kiinnostaa".

Onko TRE-harjoitukset sinulle tuttuja?

* kurssi saatu ilmaiseksi minulle ja ystävälleni blogiyhteistyönä. Kurssi oli Hellä Mieli - tilassa Pikku Huopalahdessa. Itse ohjaan samassa tilassa ensi syksynä Lasten Tunnetaitoryhmiä ja tunnetyöpajoja.

Seuraavista Hellä Mielen TRE-kursseista löytyy tietoa tästä linkistä. 

Hetkessä: Lempeä katse - näyttelyssä

Kulttuurikeskus Caisassa Kaisaniemessä on vielä muutaman päivän ajan mahdollista nähdä Lempeä katse IV - voimauttavia valokuvia - näyttely. Lempeä katse on Miina Savolaisen ja voimauttavan valokuvan Aalto-yliopistosta valmistuneiden jatko-opiskelijoiden koskettava ja syvästi inhimillinen päättötyönäyttely.

Voimauttava valokuva on Miina Savolaisen kehittämä, palkittu menetelmä, jossa valokuvaa käytetään itsetuntemuksen ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen vahvistamiseen. Menetelmää käytetään ammatillisena työvälineenä sosiaali-, terveys- ja opetusaloilla sekä työyhteisöjen kehittämisessä.

Voimauttava valokuva perustuu arvostavaan katseeseen ja dialogisuuteen. Menetelmässä kuvaajan tulee kuunnella, miten hänen kuvaamansa ihminen haluaa tulla nähdyksi.

Näyttelyssä oli sekä valokuvia että tarinoita valokuvaprosessin taka. Osa tarinoista kosketti monella tapaa. Tarinoista tuli esiin niin lastensuojelu, äitiyden haasteet kuin se, mitä koulukiusaaminen voi aiheuttaa nuoren mielelle. 

Itse mietin paljon näyttelyn jälkeen lempeä katse - teemaa. Näyttely sai pohtimaan omaa itseä ja omaa lempeää katsetta. Kuinka katson itseäni peilistä? Kuinka suhtaudun itseeni ja omaa kuvaani? Olen viime vuosina opetellut lempeää suhtautumista omaan itseeni. Koen, että olen tällä hetkellä hyvin lempeä ja armollinen itselleni. Muttamuttamutta....tämä ei tunnu pätevän omaan ulkonäköön ja omiin kuviin. Kuinka tyypillistä minun onkaan sanoa: "Näytän ihan hirveältä tuossa kuvassa!" "Näytän kamalalta. Älä vaan laita tuota mihinkään". Tai aamulla katsoa peiliin ja todeta, että tänäänkin näytän kulahtaneelta. Kuinkahan sen lempeän katseen voisi suunnata myös omiin kuviin ja omaan ulkonäköön?

Näyttelyyn ehtii vielä muutaman päivän ajan, se on viimeistä päivää torstaina 15.6. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Suosittelut!

Alkukesän kuulumisia

Eilen lauloimme Suvivirttä koulussa ja nyt ovat pojat lomilla. Ensimmäistä kertaa ikinä en itkenyt kevätjuhlissa. Kuopuksen kevätjuhlan teemaksi oli valittu satumaailma ja Muumi- ja Nalle Puh - laulut eivät herkistäneet minua tällä kertaa. Ensi vuonna sitten luultavasti itkenkin taas ihan kunnolla, kun alakoulu on meidän perheeltämme ohi ja on kuopuksen viimeinen kevätjuhla lintukotokoulussamme. Hän onkin siitä harvinaisessa tilanteessa, että sama luokanopettaja on ollut hänellä koko alakoulun ajan.

Esikoinen sai tänä(kin) vuonna stipendejä. Nyt matikasta ja toisena stipendinä tsempparistipendin hyvän luokkahengen luomisesta ja kiusaamisen vastaisesta toiminnasta. Minua jännitti viime syksynä ihan mielettömän paljon esikoisen yläkoulun aloitus. Pelotti, että häntä tullaan kiusaamaan koulussa. Hyvin hän tuntuu solahtaneen uuteen kouluun.
 

Itselläkin suurin työrupeama on ohi ja jäljellä on muutama ohjattava ryhmä ja paljon seuraavien verkkokurssien valmistelutyötä ennen kesälomaa. Tämä on se vaihe, mitä olen odottanut. Että voin keskittyä kehittämis- ja suunnittelutyöhön lähes keskeytyksettä.

Toukokuu oli työntäyteinen ja lisäksi toukokuutamme määritteli pitkälti keittiöremontti. Uuni saatiin kuluneella viikolla vihdoinkin paikoilleen (siinä oli sähköongelmia ja sähkömies joutui käymään parikin kertaa ihmettelemässä ennen kuin ongelma saatiin ratkaistua). Tänään aion paistaa raparperipiirakkaa ja testata uutta uunia. Lupaan laittaa kuvia uudesta keittiöstämme pian. Edelleenkin liesituulettimessamme lukee väärin päin Upo eikä reklamaatioon ole vastattu. Mutta jotenkin tuohonkin persoonalliseen liesituulettimeen on jo tottunut.

Minulla olisi paljon mielenkiintoista postattavaa. Olin pari viikkoa sitten kiireettömässä aamupäivässä, jossa pääsin itse tekemään mindfulness-harjoituksia ja kuulemaan uudesta tunteisiin ja mindfulnessiin painottuvasta lautapelistä. Perjantaina pääsin blogini kautta TRE-stressinpurkumenetelmä-kurssille. Lisäksi minulla on aika monta arvostelukappaletta luettuna ja tekstit kirjoittamisen alla.

Meidän kesälomamme on vielä täysin suunnittelematta....remontti ja iso työmäärä ovat tehneet sen, ettei ole ollut aikaa miettiä, mitä haluamme lomalla tehdä. Tänään on ehkä aikaa miettiä sitäkin asiaa.

Mukavaa kesäkuuta!

Onko sinullakin huijarisyndrooma?

Havahduin alkuvuodesta huijarisyndroomaan. Sain isompia työkeikkoja luennoimaan ja pitämään kursseja. Toki olin iloinen näistä mahdollisuuksista, mutta samalla mieleeni heräsi tunne huijaamisesta. "Osaanko minä tämän asian? Mut on palkattu pitämään tämä kurssi, joten kurssin ostaja siis ajattelee, että mä osaan tän homman. Mutta entä jos kurssin aikana joku huomaakin, että mähän vaan huijaan. Esitän osaavani tän homman". Kun kirjoitin näistä kummallisista ajatuksistani erääseen suljettuun fb-ryhmään, siellä lähes kaikki tunnistivat itsessään saman ilmiön. Kyse on huijarisyndroomasta. Totesin, että tämä on asia, johon mun pitää perehtyä enemmän. Ilokseni sain arvostelukappaleeksi Tiina Ekmanin kirjan "Huijarisyndrooma - miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä)".

Huijarisyndrooma on sellainen tapa ajatella, jossa ihminen ei usko, että on osaava ja pätevä. Ihminen ajattelee, että hän on täysin epäpätevä ja jotenkin vaan onnistuu huijaamaan muita uskomaan, että on hyvä. Huijarius on samaa juurta ja sukua kuin perfektionismi, itsekriittisyys, vaativuus itseä kohtaan ja suorittamispakko. Näiden kaikkien taustalla on epävarmuus itsestä, minuudestaan ja kelpaamisestaan sellaisena kuin on. Täytyy todeta, että tutulta kuulostaa. Perfektionismi, itsekriittisyys, epävarmuus itsestä.

Huijarisyndroomasta voi opetella eroon tai ainakin sen kanssa voi oppia siedettävään yhteiseloon. Ensimmäinen ja tärkein askel on oivaltaa, että kyseessä on ajatustapa, ei aukoton totuus. Itsensä tunteminen ja kielteisten ajattelutapojen muuttaminen vie aikaa. Luultavasti huijarisyndrooma-ajattelumalli on omaksuttu jo omassa lapsuudessa. Omaa sisäistä puhettaan kannattaa kuunnella: haukutko ja soimaatko itseäsi jatkuvasti? Et puhu muillekaan niin, miksi siis itsellesi?

Itse pidin kirjassa siitä, että siinä oli tosi paljon erilaisia tapoja, joilla voi lähteä työstämään omaa huijarisyndroomaa. Näitä tapoja ovat esimerkiksi itsen äärelle pysähtyminen, omien toimintatapojen tarkastelu ja sen pohtiminen, millä tavalla ne palvelevat tällä hetkellä elämässä, oman arvokkaan elämän  miettiminen, myötätunto itseä ja toisia kohtaan ja kiitollisuuden harjoittaminen. Kirjassa on paljon hyviä harjoituksia, esim. kiitollisuuteen, hyväksynnän harjoitteluun ja ajattelun eriyttämiseen liittyen.

Mitä kuuluu minun huijarisyndroomalleni? Tunne huijariudesta pienenee koko ajan. Olen jo vuosien ajan käsitellyt omaa sisäistä puhettani itselleni lempeämpään suuntaan. Olen tunnistanut, että huijarisyndrooma juontaa juurensa lapsuudestani. Saamani hyvä palaute kursseista ja luennoista auttaa koko ajan enemmän uskomaan, että olen hyvä ja osaan tämän oikeasti. Joskus niin hetkinä, kun epäilen omaa ammattitaitoani, saatan kaivaa esille jostakin kurssista saamani hyvän palautteen. Tsemppaan itseäni omilla ajatuksillani. "Puhun" niiden ajatusten päälle, jotka alkavat epäillä omaa ammattitaitoani ja omaa itseäni. Yksi voimabiisini on ollut Mikko Harjun "Sinä riität", jonka sanat ei ihan osu omaan elämäntilanteeseen muuten, mutta kertosäkeistö on loistava. Minä riitän, olen kaunis, olen täydellinen näin.

Minua helpotti paljon myös se, kun kirjoitin asiasta sinne fb-ryhmään ja siellä moni muukin kertoi ajattelevansa samoin kuin minä. En ole ainut. Muutkin tuntevat näin. Jopa ne, jotka ovat nimekkäitä kouluttajia ja kirjoittavat kirjoja, myös heillä käy nämä huijariajatukset mielessä. Olen ylipäänsä huomannut sen, että kun asiasta puhuu ja sen nostaa esille, asia alkaa pienentyä ja normalisoitua omassa mielessä. Monesti myös hävettäville asioille käy näin. Olen nyt esim. ihan tietoisesti julkaissut sellaisia fb-päivityksiä, jotka ovat herättäneet minussa pientä häpeän tunnetta (mitähän nyt kaikki minusta ajattelee), mutta näin siedätän itseäni sille, että elämässä voi olla rosoisia puolia ja niistä voi myös kertoa muille. "Mitähän toisetkin/naapuritkin ajattelee" on ollut se toimintatapa, jonka olen oppinut ja kaikki vähänkin hävettävät asiat on pitänyt lakaista maton alle.

Huijarisyndrooma - kirjan lukeminen avasi minulle enemmän huijasiryndroomateemaa ja oivalsin, että olen ollut oikealla tiellä tehdessäni esim. mindfulness-, myötätunto- ja kiitollisuusharjoituksia.Erityisen paljon olen käyttänyt kirjassa olevaa ajatusta siitä, että huijariajatuksia voi kuunnella rauhassa ja rennossa olotilassa ja sanoa itselleen, ettei tilanteessa ole mitään vaarallista. "Tämä on huijariajattelua, se ei ole objektiivinen totuus".

Onko sinulla huijarisyndrooma? Mitä ajatuksia blogitekstini herätti sinussa?

ps. Seuraatko blogiani jo facebookissa?

Työn imu

Minulla on ollut viime aikoina paljon töitä. Paljon mielekkäitä töitä. Olen ollut onnekas. Olen saanut hyödyntää yrittäjyydessä kaikkea osaamistani. Olen kouluttanut Mindfulness lapsille - kursseja, ohjannut yhden neljän kerran Mindfulnessia vanhemmille - kurssin, luennoinut pienten lasten uniasioista ja tunnetaidoista. Olen ohjannut satuhierontatuokioita ja lasten liikunnallisia ryhmiä. Ja ohjasin myös viiden kerran Lasten Tunnetaitoryhmän.

Välillä on tuntunut, että nyt mennään aika äärirajoilla. Enempää en jaksaisi, mutta juuri nämä työt jaksan. Minulla on ollut valtava flow ja työn imu.

Työn imu tarkoittaa myönteistä tunne- ja motivaatiotilaa työssä. Sitä kokeva työntekijä lähtee aamulla  yleensä mielellään töihin, kokee työnsä mielekkääksi ja nauttii siitä. Työn imuun kuuluu kolme hyvinvoinnin ulottuvuutta: tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen. Tärkeä osa työn imua on kokemus siitä, että työ on mielekästä. Tuntuu, että tänä keväänä olen löytänyt työn imun, sillä olen saanut tehdä sellaisia töitä, jotka koen hyvin mielekkääksi itselleni. Viime syksynä tein päätöksen, että lopetan iltatyöt liikuntaryhmien osalta. Ja tämä oli hyvä päätös. Kun kalenteriin tuli väljyyttä, sain heti uutta elämään. Sain yhteydenoton Ceestolta ja olen kouluttanut tänä keväänä Mindfulness lapsille - kursseja, jotka ovat ihan unelmatyötä itselleni. Kun uskalsin luopua jostakin, elämä toi heti uutta tilalle.

Pienen väsymyksen hetkillä olen tsempannut itseäni. Minä riitän. Olen hyvä. Olen ihana. Annan valoni loistaa. Toivon, että se, että nautin työstäni, välittyy myös ulospäin.

Minulla on vähenemässä ohjaustyöt todella radikaalisti ensi viikon jälkeen ja menen vähitellen kohti kesälomaa. Uusia projekteja on vireillä ja kunhan kalenteriin tulee väljyyttä, alan edistää niitä.

Eilen illalla ajattelin, että pidän nyt reteesti neljän päivän vapaan ja vasta maanantaina teen seuraavan kerran töitä. Mutta enpä sitten ihan malttanutkaan. Aamulla kirjoitin yritykseni blogiin kolme blogitekstiä valmiiksi odottamaan julkaisemista. Mutta en soimaa itseäni siitä, etten malttanutkaan pitää täyttä vapaapäivää. On ihanaa, kun saa tehdä niitä asioita, mitä rakastaa, mitkä osaa hyvin ja mitkä kokee mielekkääksi!

(kuvissa on Papellian kortteja, jotka ostin pari viikkoa sitten myyjäisistä)