sunnuntai 5. elokuuta 2018

Hetkessä: Elämäni värit - maalauskurssilla


Olin viime viikonloppuna Elämäni värit - maalauskurssilla ja siellä oli ihanaa! Viikonloppu oli todella virkistävä ja pääsin flow-tilaan. Ilmoittauduin kurssille kesäkuun lopussa ja ajattelin, että olisi kivaa lopettaa loma maalauskurssiin. Mitä lähemmäksi kurssi tuli, sitä epäilevämpi minusta tuli. Olo oli nuutunut helteen takia ja sadattelin mielessä, miksi olin mennyt kurssille ilmoittautumaan.

Onneksi en perunut kurssia. Sen viikonlopun jälkeen kaikki nuutumus hävisi ja olo on ollut energinen.


Kurssi oli Harakan saaressa, joka jo paikkana on kiva ja luovuutta tukeva. Meri, kalliot. Sinä viikonloppuna oli kova tuuli, mikä oli vain ja ainoastaan ihanaa. Vihdoinkin raikasta ilmaa! Vihdoinkin jotain muuta kuin täysin pysähtynyttä hellettä.

Kurssilla maalasimme, maalasimme ja maalasimme. Välillä pysähdyimme katsomaan ja kommentoimaan sekä omia maalauksia että toisten töitä. Söimme eväitä. Ja sitten taas maalasimme.


Kurssilla käytettiin ekologisia akvarellivärejä ja märkämaalaustekniikkaa. Eli alussa paperi kasteltiin märäksi molemmin puolin ja maalaaminen tapahtui märälle paperille. Tärkeintä ei ollut valmis maalaus, vaan se, mitä ihmisessä tapahtui maalaamisen aikana. Ajatuksena oli, ettei tarvitse osata maalata ja olla hyvä kuviksessa.

Märkämaalaustekniikka tekee sen, että värit leviävät eikä kuvaa voi täysin hallita. Olen aikaisemmin tehnyt märkämaalaustekniikalla Lasten Tunnetaito-ohjaajaopinnoissa ja näin tekniikka oli päällisin puolin tuttu.


Teimme erilaisia värikokeiluja kokeillen sekoitella milloin vihreää, milloin ruskeaa, milloin liiloja sävyjä. Tarkoituksena ei ollut maalata maisemia tai muotokuvia, vaan tunnelman mukaan.

Minä olin ihan fiiliksissä! Oli tosi kiva maalailla, Harakan saari oli ihana paikka kurssille ja tuuli oli myös mahtava kaiken helteen keskellä. Minä en ole koskaan ollut hyvä kuviksessa eikä maalaaminen ole minulle se kaikkein tutuin tapa ilmaista itseä. Silti tämä kurssi oli ihana ja voimaannuttava kokemus.

Tämä postaus kuuluu Hetkessä - postaussarjaan. Hetki on itselleni voimavaroja, iloa ja hyvinvointia arkeen tuova juttu.

Seuraa blogiani myös facebookissa!

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta kurssilta! Olisipa mukava osallistua jollekin tuollaiselle. Lasteni koulussa käytetään juurikin tuota märkämaalausta. Kauniita töitä tulee kotiin eskarista lähtien. Nuorempien lasten päiväkoti maalauksesta en tiedä. Lapseni ovat menneet Steineriin vasta eskariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli ihanaa kurssilla!

      Sun lapset taitavat olla Steiner-koulussa. Kurssin ohjaaja käyttikin väreistä nimeä steiner-maalit. Ovat varmasti ihanat maalit myös lasten käyttöön! Lopputulos on niin erilainen kuin tavallisilla vesiväreillä maalatessa.

      Poista
  2. Olen ollut ihan samalla kurssilla jokunen vuosi sitten. Ihana oli maalata! Just se, että voi olla ulkona, iso paperi, eikä tarvitse saada aikaan mitään "mallin mukaista", vaan voi antaa värien vain virrata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että olet käynyt saman kurssin. Kurssin ohjaaja kertoikin järjestäneensä näitä kursseja jo vuosien ajan.

      Jep, juuri tuo oli parasta. Maalata luonnossa, fiiliksen mukaan ilman malleja.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!