tiistai 25. maaliskuuta 2014

Lapsista


Meillä on kaksi poikaa. He ovat ihania poikia. Molemmat ovat opettaneet minulle paljon. Esikoisen kanssa vauva- aika tuntui hyvin haastavalta hänen herkkyytensä ja vatsavaivojensa takia. Itkua riitti. Sekä pojalla että välillä myös äidillä. Välillä mietin, että uskallanko edes ajatella toista lasta, jos hänenkin kanssaan tulee olemaan yhtä rankka vauvavuosi. Meille kuitenkin syntyi toinen poika reilun kahden vuoden ikäerolla esikoiseen. Silloin tuntui, että hänen syntymänsä kirkasti koko maailman. Voi sitä rakkauden määrää. Miten paljon rakastinkaan häntä ja miten paljon kuopuksen syntymä lisäsi rakkautta myös esikoiseen.

Kuopus oli hyvin rauhallinen vauva. Merkilliseltä tuntuikin rauhallisen vauvavuoden jälkeen miten vilkas taapero hänestä tuli. Ja vilkas leikki-ikäinen. Ja nyt koululaisena hän on varsinainen energiapakkaus.  Koulussa hän kyllä jaksaa istua ja olla oikein koululaisen mallikappale. Kotona hän mielellään nousisi ainakin kerran kesken ruokailun juoksukierrokselle.

Nyt 10-vuotiaana esikoinen on lukutoukka ja matikkanero. Opettaja antaa hänelle koulussa lisätehtäviksi lukiotasoisia matikan tehtäviä. Ja esikoinen osaa ratkaista niitä. Hän on siis tullut isäänsä, sillä minulle teettää ongelmia laskea paljonko on vaikkapa 17+8. Olen tulĺut siihen tulokseen, että aivoistani puuttuu joku loogisen ja matemaattisen päättelyn alue kokonaan. Esikoinen viihtyy itsekseen, hän lukee tietokirjoja, akkareita, Kapteeni Kalsareita, Salamavaras-sarjaa, Harry Pottereita. Hän osaa ohjelmoida ja hänellä on oma kotisivu. Siellä lukee, että maailman paras paikka on oma koti. Esikoinen tykkää tehdä käsitöitä, hän osaa virkata ja neuloa.

Kuopus on 8-vuotias. Hän touhottaa koko ajan. Siis ihan koko ajan. Häntä ei juurikaan kiinnosta lukeminen. Hän olisi aivan koukussa nettipeleihin ja you tubeen, mutta tiukoilla rajoilla netin ja telkkarin katselu pidetään kurissa. Kuopus tykkää piirtää. Hän käy kuvataidekoulussa ja sirkuskoulussa. Jotain kuopuksen liikunnallisesta lahjakkuudesta kertonee se, että hän alle 2 - vuotiaana oppi ajamaan kolmipyöräisellä ja seuraavana kesänä, noin 2 v 9kk:n iässä hän oppi ajamaan ilman apupyöriä. Kuopus tykkää rakennella legoilla ja geomageilla. Tällä hetkellä häntä kiinnostaa erityisesti Star Wars legot ja kirjat.


Ennen omia lapsia kuvittelin vanhemmuuden olevan paljon yksinkertaisempaa kuin se itse asiassa on. Ajattelin etten ikinä hermostu lapsiini tai ajattele heistä ikäviä ajatuksia. En tajunnut, miten paljon väsymystä lasten syntymän myötä tulee elämään ja miten paljon univelka vaikuttaa siihen, miten jaksan olla empaattinen vanhempi. Enkä etukäteen tajunnut sitä, kuinka paljon omien lasten kanssa tunteet ovat pelissä.

Vanhemmuus on ehdottomasti hienoin asia minun elämässäni. Usein ajattelen, että miten onnekas olenkaan, kun olen saanut kaksi noin ihanaa poikaa. Ja hetken päästä ajatus saattaa jo muuttua, että kuinka raivostuttavia nuo lapset ovatkaan.....mutta sellaistahan elämä on. Minä olen inhimillinen ihminen, lapset ovat inhimillisiä ihmisiä ja ihmissuhteeseen kuuluvat erilaiset tunteet.

(Karikatyyrikuva on muisto Tanskan matkaltamme kesältä 2012. Karikatyyrin piirsi katutaiteilija Kööpenhaminassa)

4 kommenttia:

  1. Hienoa pohdintaa. Meillä on saman ikäiset lapset, sinulta vain puuttuu tuo iltatähti vielä. ;) Vanhemmuus on upeaa, kamalaa, opettavaista. Se pistää asiat ja ajatukset aivan uuteen mittakaavaan ja järjestykseen. Lasten kanssa elämä on harvoin seesteistä tasaista liplatusta, useimmiten iloista myrskyä! ;)

    VastaaPoista
  2. Taina, meille ei taida sitä iltatähteä enää tulla. Jossain vaiheessa kyllä hieman haaveilin kolmosesta, mutta mies on aina ollut sitä mieltä että kaksi riittää. Meillä asiaan vaikuttaa myös se ettei meillä ole verkostoa lähimaillakaan ja välillä kahdenkin kanssa on ollut rankkoja vaiheita, esim. esikoisen korvatulehduskierteen takia. Ja nyt minäkin olen jo nelikymppinen.

    Kiva kun käyt kommentoimassa blogiani!

    VastaaPoista
  3. Kirjoitit Heli ihanasti pojista ja äitiydestä. Niin samanlaisia tunteita. Niin upeaa, että uskaltaa "sanoa" ääneen kaikki tunteet. Aina ei tarvitse olla aurinkoinen äiti. Joskus tuntuu, että on suurempi taakka olla ihan normaali ihminen ja äiti, kun työtausta on mikä on. Tieto lisää tuskaa. En voikaan olla kuin ihminen. Meillä esikoinen eksyi katsomaan jotain supernanny ohjelmaa. Ja voi AU! Sieltäpä kipeää totuutta tuli. Onneksi sama lapsi on sitä mieltä, että olemme maailman parhaat vanhemmat. Lapset ovat anteeksiantavaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. unna, se on totta, että tieto lisää tuskaa. Omien lasten kanssa joutuu kohtaamaan kipeitä asioita itsestään ja kasvattajuudestaan. Mietin jonkin aikaa "uskallanko" julkaista tuon kirjoituksen. Monesti kun täällä blogimaailmassa on vain niitä kauniita ja positiivisia kirjoituksia. Mutta kaikki tunteet kuuluvat elämään. Ja tiedän että jokainen vanhempi kokee myös hyvin monenlaisia tunteita. Omien lasten kanssa ainakin oma tunneskaala on laajentunut molempiin suuntiin.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!