keskiviikko 2. elokuuta 2017

Miten säilyttää hyvä yhteys teini-ikäisen kanssa?


Teini-ikä nostaa vanhemmuuden uudelle tasolle, sen olen saanut jo nyt huomata 14 v ja kohta 12 v lasten äitinä. Huomaan, että omassa perheessäni konfliktialttius on lisääntynyt paljon. Erityisesti perheemme kuopus kuohahtelee ihan uudella tavalla verrattuna vaikkapa vuoden takaiseen tilanteeseen.

Sain arvostelukappaleeksi hyvin omaan elämäntilanteeseen sopivan kirjan. Kirja "Peace! - selviytymisopas nuorten vanhemmille" auttaa vanhempaa tunnistamaan omia ja vastapuolen tarpeita sekä ilmaisemaan niitä ymmärrettävällä tavalla. Kirjan luvut ovat sujuvampaa vanhemmuutta, tunteiden säätelyn ja läsnäolon taidot, ilmaise tarkasti, ymmärrä ja validoi, kuuntele ja neuvottele ja muuta konflikti läheisyydeksi.

Itse olen kokenut tärkeimmäksi vanhemmuustaidokseni empatian. Sen, että pystyn löytämään lapsen/nuoren näkökulman tilanteeseen ja suhtautumaan siihen empaattisesti. Kirjassa tästä käytetään termiä validointi. Validoimalla vastapuolta viestität, että hänen ajatuksensa ja tunteensa ovat ymmärrettäviä ja loogisia kyseisessä tilanteessa. Hyviä lauseenaloituksia ovat esimerkiksi: "Tiedän, että susta tuntuu nyt..." tai "Huomaan, että haluat....". Tärkeää on miettiä konfliktin hetkellä, mitä teinini tarvitsee minulta eniten juuri nyt? Tarvitseeko hän läsnäoloa ja aktiivista kuuntelemista? Myötätuntoisia sanoja?

Esimerkkinä validoinnista kirjassa on tilanne, jossa Kaisa jääkin kotiin piirtelemään, kun kaveri Nea on kutsunut hänet syntymäpäiväjuhliinsa. Ei-empaattinen tapa olisi näin: "Yritä nyt ryhdistäytyä! ihme, että joku vielä kutsuu sinut juhliinsa, kun et koskaan niihin lähde. Tuota menoa sinulla ei pian ole enää yhtään ystävää. Nuoren kannalta empaattinen ja validoiva tapa olisi esim. näin: "Sinua varmaan jännittää lähteä juhliin. Et ehkä tunne kaikkia vieraita ja on aina jännittävää tutustua uusiin ihmisiin. Älä vaadi itseäsi olemaan rohkeampi kuin oikeasti olet. Nea tietää ja tuntee sinut hyvin ja toivoo sinut juhliinsa sellaisena kuin olet. Luulen, että sinulla voisi olla hauska ilta, jos lähdet tsekkaamaan millaiset juhlat ovat, vaikka vain hetkeksi. Mutta sinähän sen päätät".


Nostan esille muutaman itseäni puhutelleen ajatuksen kirjasta: Muista omat yksilölliset ja ainutlaatuiset päämääräsi. Mikä sinulle on tärkeää tässä ihmissuhteessa? Se ei varmaankaan ole väittelyiden voittaminen taikka sen osoittaminen, että toinen on väärässä tai syyllinen teidän elämäänne vaikuttavaan ongelmaan. Millaisena sinä haluaisit tämän ihmissuhteen? Ainoastaan rakastava ja ystävällinen suhtautuminen saa aikaan rakastavaa ja ystävällistä suhtautumista. Viestitkö toiselle sellaisia asioita, joita haluat jatkossa saada itse osaksesi?

Kirjassa oli kiva idea myös henkilökohtaiseen kriisikorttiin. Siihen voi koota asioita, jotka saavat itsen rauhoittumaan. Vain rauhallisena pystyy tietoiseen ja järkevään toimintaan, ärtymyksen ja vihan vallassa tulee sanottua sellaisia asioita, jotka eivät edistä suhdetta lapsen kanssa. Keinoja rauhoittumiseen ovat esimerkiksi keskittyminen hengitykseen: Jokaisella sisäänhengityksellä voi keskittyä sanaan "hengitän" ja jokaisella uloshengityksellä sanaan "rentoudun". Tai voi siirtää tarkkaavuuden omaan kehoon: mitä tuntemuksia siellä on? Kiristystä hartioissa, ontto tunne vatsan seudulla tai kylmyyden tunnetta sormissa? Kun saa siirrettyä ajatukset kiukkua kihisevästä päästä omaan kehoon, keho alkaa rauhoittua ja rentoutua.

Teini-ikäisen vanhemman on tärkeä pitää huolta itsestään (tämä sama pätee minkä tahansa ikäisen lapsen vanhempaan). Oma kyky rauhoittua on parempi, mitä paremmin itse voi. Konfliktit syntyvät helpommin kuormituksen ja väsymyksen hetkellä. Kirjassa korostui paljon myös itsemyötätunnon merkitys itsekriittisyyden sijaan.

On myös hyvä muistaa, että nuorten konfliktit ovat tapa irtautua vanhemmasta ja itsenäistyä. Kirjan kirjoittaja Katja Myllyviita muistuttaa, että vanhemmalle on hyvin lohdullinen ajatus: minun kanssani riidellään, koska olen lapselleni tärkeä.

Mutta jotta teini-iästä selviytyisi mahdollisimman vähän riidoin ja hyvän suhteen teiniin säilyttäen, suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille teinien vanhemmille! Olen aiemmin esitellyt blogissani saman kirjailijan teoksen "Tunne tunteesi", josta pidin myös paljon.

Aikaisemmin olen esitellyt myös kirjan Mitä sä rageet. Tunteita sikanolosta sairaan siistiin, joka on esiteineille ja teineille suunnattu kirja (ja myös vanhemmille ja kasvattajille).

* kirja saatu arvostelukappaleeksi kustantajalta (Duodecim)

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen oloinen kirja. Pitänee hankkia tulevien murrosikäisten varalle. Näyttäisi siltä, että esikoinen kasvaa suhteellisen rauhallisesti. Tai sitten tämä on hämäystä ennen big bangia 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin kirjasta. Meillä esikoinen on ollut aika rauhallinen, kuopuksen kanssa on haasteita oikeastaan päivittäin. Itse asiassa toivoisin, että esikoinenkin vähän enemmän panisi vastaan eikä aina olisi niin mukautuvainen kaikkeen.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!