sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Pysäytys



Olen viimeisen parin vuoden aikana ollut useamman kerran tilanteessa, jossa suunnilleen ikäiseni (vähän yli nelikymppinen) tuntemani henkilö on kuollut. Liikenneonnettomuudessa, syöpään tai sairauskohtaukseen. Tänä aamuna mieheni sai tekstiviestin ystävältään. Tämän ystävän veli oli kuollut torstaina sydänkohtaukseen. Minulle tämä veli ei ollut tuttu, mieheni oli nähnyt hänet muutaman kerran, viimeksi alkukesästä, jolloin hän kävi esikoisen kanssa kylässä veljen perheessä. Siellä on suunnilleen samanikäinen lapsi kuin meidän pojat ovat. Tätä tuttavaamme näimme viimeksi juhannuksena, kun olimme grillaamassa hänen luonaan ja hän puhui useaan kertaan veljestään. Mitä kaikkea he tekevät yhdessä ja mitä suunnitelmia heillä oli.

Nämä kuolemantapaukset ovat olleet isoja pysäytyksiä myös itselle, vaikka ihan lähituttavapiiriin näistä kuolleista kukaan ei ole kuulunut. Tänään mietin erityisesti, onhan oma elämäntapamme sellainen, että ei ole riskiä esimerkiksi sydänkohtaukseen. Onko syömämme ruoka terveellistä, onhan elämäntapamme hyvinvoiva. Miten stressin saisi pidettyä minimissä, jotta liika stressi ei altista sairastumiseen.

Ollessani ruokakaupassa aloin itkeä tämän torstaina kuolleen miehen perheen tilannetta. Miltä mahtaa tuntua vaimosta? Entä pojasta, jolla on pian taas alkamassa koulu? Luokkakaverit kertovat matkoistaan kesälomalla, mitä hän kertoo? Isä kuoli. Samalla ajatukset kiisivät jo siihen, että entä jos minun mieheni kuolee ja jäisin yksin poikien kanssa. Varsinkin kun tukiverkkomme on olematon, tämä ajatus on aika musertava. Siinä tuli varmasti myös itkettyä surematonta surua, jota on vielä(kin) jäljellä isäni kuoleman jäljiltä. Siellä kaupassa, hyllyjen välissä. Lopulta hengitin muutaman kerran syvään ja menin kassalle silmät punaisina.

Kyllä se vaan hemmetin pahalta tuntuu, että nelikymppinen ihminen kuolee. Elämässä pitäisi olla vielä paljon vuosia jäljellä ja yht'äkkiä kaikki loppuukin kesken. Olen ihan mielettömän surullinen näiden kaikkien kuolleiden perheiden puolesta. Miten perheen elämä jatkuu, kun isä tai äiti on täysin yllättäen poissa. Vanhan ihmisen kuolema on paljon helpompi ymmärtää, kuin nuoren tai keski-ikäisen.

Pysäytys. Elämäni on hyvää, juuri näin. Minulla on mies, minulla on lapset. Meillä on kissanpentu. Meillä on kaikki hyvin. Tämän kun muistaisi aina, joka päivä, jokaisena hetkenä. Omassa arjessa. Elämä on lahja.

10 kommenttia:

  1. Totta elämä on lahja!muistetaan se joka päivä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että elämä on lahja, meinaa unohtua niin helposti. Liian helposti. Nämä pysäyttävät tapahtumat palauttavat mieleen elämän haurauden ja kiitollisuuden siitä, että itse on terve ja omassa perheessä kaikki on hyvin.

      Poista
  2. Hiljaiseksi vetää, kuten aina jos tuollaisia uutisia tulee. Jotenkin elämän hauraus mietityttää - ja sitten samalla se kiitollisuus siitä, mitä itsellä on.

    ♥ sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän hauraus tuntuu hurjalta, jos sitä alkaa ajatella. Mitä tahansa voi sattua, milloin vaan. Ja välillä sitä miettii, miten sitä voikin itse olla niin onnekas, että on saanut olla terve ja myös lapset ja mies on terveitä ja meillä on kaikki hyvin.

      Mukavaa töiden aloitusviikkoa sinulle!

      Poista
  3. Nuo on aina pysäyttäviä juttuja, kun elämä loppuu "kesken". Se pitäisi tosiaan muistaa, että elämä on lahja ja aikaa on rajatusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä pysäytykset ovat tuntuneet aika hurjilta, kun kyse on omanikäisistä ihmisistä. Ihmisistä, jotka ovat lukiossa tai yläasteella istuneet samassa luokassa kanssani. Tai jotka ovat miehen tuttuja. Ja yht'äkkiä heitä ei enää olekaan.

      Poista
  4. Väkisin sitä turvattomuuden tunteeseen tulee iso särö ja pelko, mitäs jos. Tässä eräs henkilö, johon olen törmännyt blogikuviossa, 40-vuotias, kuoli aivan yllättäen ja asia järkytti syvästi. Tuntuu, että takana on se nuoruus, jolloin ei tälläisiä asioita tarvinut murehtia, vaan pieni pelko on astunut kuvaan. Kunpa saisimme elää ainakin niin, että saamme kaikki lapset aikuisiksi <3

    Sydämellistä uutta viikkoa Heli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se järkyttää aina, jos joku tuttu kuolee liian nuorena. Ja tosiaan, omaan mieleen tulee helposti pelkoa.

      Ihanaa viikkoa sinulle Tiia!

      Poista
  5. <3 Jokaisesta päivästä tulee kyllä olla kiitollinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin totta. Tämän kun muistaisi aina eikä vain silloin kun näitä pysäytyksiä tulee eteen.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!