lauantai 19. elokuuta 2017

Kolmas vuosi yrittäjänä


Yritykseni Kasvun Taika täyttää tänään kolme vuotta. Kolme vuotta sitten oli liiketoimintasuunnitelma tehty, saatu starttirahapäätös ja perustettu yritys. Aloitettu tulevan suunnittelu. Näin jälkikäteen ajatellen olin kyllä onnellisen pihalla kaikesta. Intoa oli, mutta tietoa ja taitoa aika lailla vähemmän. Siihen yrittäjyyteen liittyen nimittäin.

Nyt kun yrityksen kolmas vuosi tuli täyteen, on jo jotain yrittäjyystaitojakin hallussa. Olen tämän kolmannen vuoden aikana panostanut aika lailla siihen, että olen opiskellut esimerkiksi markkinointia, myyvää kirjoittamista ja miten lanseerata uusia tuotteita. Sen olen todellakin näinä kolmena vuonna oppinut, ettei riitä, että on hyvä tuote tai palvelu. Asiakkaan pitää ensin löytää tuote. Ja kun tuote on löydetty, se pitää osata myös myydä asiakkaille. Pitää osata kertoa tuotteen tai palvelun hyödyistä. Opiskeltavaa yrittäjyystaidoissa vielä riittää ja pitäisi myös vielä viedä käytäntöön moni sellainen asia, jonka olen teorian tasolla ymmärtänyt, mutta jota en ole vielä saanut vietyä käytäntöön.

Kolmas vuosi yrittäjänä on ollut monella tapaa hyvä. Olen tehnyt useamman verkkovalmennuksen (Voimavaroja vanhemmuuteen, Myrskyn sydän - kuinka pysyä rauhallisena lapsen saadessa raivarit ja Yökukkujasta nukkujaksi - tukea unikoulun toteuttamiseen). Nyt kesän aikana olen valmistellut kahta seuraavaa verkkovalmennusta. Näistä toisen lanseeraus on tulossa ihan pian, toisen sitten loppuvuodesta. On ollut ilo huomata, että moni vanhempi haluaa satsata omaan vanhemmuuteensa ja kehittää omia vanhemmuustaitojaan verkkovalmennusten (ja myös luentojen ja kurssien) kautta.


Viime syksynä valmistuin Lasten Tunnetaito-ohjaajaksi ja keväällä pidin ensimmäiset tunnetaitokurssini lapsille. Tänä syksynä näitä lasten tunnetaitoryhmiä ja tunnetyöpajoja on tulossa enemmän. Kolmannen yrittäjyysvuoteni aikana aloitin yhteistyön Ceeston kanssa ja ohjaan Ceestolle Mindfulness lapsille - kursseja.

Uuden kännykän myötä vein Kasvun Taian viime vuoden lopulla myös instarammiin ja kesällä sain perustettua sähköpostilistan ja tehtyä Viisi vinkkiä tasapainoiseen vanhemmuuteen - ilmaisoppaan. Ihan pian sähköpostilistalaiset tulevat saamaan itselleen ilmaisen"Myönteisiä keinoja kasvatukseen" - miniverkkovalmennuksen.

Olen ohjannut ryhmiä, luennoinut, tehnyt kotikäyntejä, ollut läppärin ääressä vastaamassa meileihin ja verkkovalmennuslaisten kysymyksiin. Olen lukenut kirjoja, opiskellut lisää. On ollut suuria hetkiä, on ollut surkeita hetkiä. Olen kasvanut taas valtavasti ihmisenä ja myös yrittäjänä tämän vuoden aikana.


Ainut asia, mikä minua harmittaa on se, etten päässyt siihen taloudelliseen tulokseen, mitä kolmantena vuonna tavoittelin. Ei minun tulos huono ollut, olen saanut nostettua palkkaa joka kuukausi, mutta tavoitteeni oli korkeammalla. Kun tästä kirjanpitäjälleni viestittelin hän vastasi, että hänen mielestään minulla on mennyt loistavasti, myös taloudellisesti. Silti neljännen vuoden selkeänä tavoitteena on nostaa taloudellista tulosta.

Luin jostakin, että 80 % yrittäjistä lopettaa ensimmäisen kolmen vuoden aikana. Minulla on nyt kolme vuotta takana, hyvät yhteistyökumppanit löydetty ja olen saanut luotua loistavia tuotteita. Erityisen ylpeä olen Villipedon naamarit - tunnetyöpajasta, joka on täysin minun luomani, oma tuotteeni ja näihin tunnetyöpajoihin tullaan tosi kaukaa. Olen luonut jotain sellaista, mikä koetaan niin tarpeelliseksi omalle perheelle, että Helsingissä olevaan tunnin työpajaan tullaan Lahdesta ja Riihimäeltä asti. Ja voin jo nyt sanoa, että mun tänä syksynä lanseerattavat verkkovalmennukset ovat huikean hyvät. Vielä muutama vuosi sitten olisin vähätellyt itseäni, että "eihän nää nyt mitään, nää on vaan tällaisia". Nyt huomaan, että itseluottamukseni on kasvanut valtavasti ja osaan antaa arvoa myös omalle osaamiselleni ja tekemiselleni.

Tästä jatketaan. Nokka kohti neljättä yrittäjyysvuotta. Neljäntenä yrittäjyysvuonna aion lisätä tunnetaitoryhmien ja mindfulness-kurssien osuutta liiketoiminnassani. Satsaan verkkovalmennusten markkinointiin enemmän. Jatkan yrittäjyystaitojen opiskelua. Ja toivon, että vuoden päästä olen siinä taloudellisessa tavoitteessa, minkä tälle vuodelle asetan.

10 kommenttia:

  1. Tarmoa puhkuva kirjoitus :) Ja kaikkea hyvää neljänteen yrittäjävuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, olen tarmoa täynnä aloittamassa neljättä yrittäjyysvuottani.

      Poista
  2. Onnea kolmivuotiaalle!
    Minusta sinä olet kehittänyt hienosti yritystäsi ja sille uusia myytäviä tuotteita. Toivottavasti neljäs vuosi tuo mukaan myös tavoitellemasi tulotason.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on totta, että olen kehittänyt tosi paljon yritykselleni tuotteita. Nyt kun saan nämä kaksi tekeillä olevaa verkkovalmennusta valmiiksi, en hetkeen tee uusia tuotteita vaan keskityn olemassa olevien markkinointiin. Uskon, että neljäs vuosi tulee olemaan taloudellisesti hyvä.

      Poista
  3. Loistavaa! Ihailen sinnikkyyttäsi ja luovuuttasi! Toivon sinulle isoja loikkia Taikasaappaissa! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanat kuvat! Onnea ja menestystä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kampaajakäynnin jälkeen on helppo olla kuvattavana.

      Poista
  5. Onnea neljänteen vuoteen yrittäjänä! Pitääkin liittyä sähköpostilistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen tulemaan mukaan sähköpostilistalle, lähettelen hyödyllisiä vinkkejä vanhemmuuteen liittyen ja torstaina on alkamassa neliosainen ilmaisvalmennus.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!