torstai 31. elokuuta 2017

Arki on alkanut


Misse "piirtää" Villipedon naamaria

Minulla yrittäjänä on hiljaista aikaa kesäkuun alkupuolelta elokuun loppupuolelle. Se on aikaa, jolloin ehdin kouluttautua lisää yrittäjyyteen, luoda uusia tuotteita yritykseeni ja tietenkin pitää heinäkuussa lomaa ja tehdä muutenkin lyhyempiä työpäiviä kesä- ja elokuussa.

Kuluneella viikolla arki on pyörähtänyt ihan täysillä käyntiin - olen ohjannut tunnetyöpajoja, aloittanut kaksi lasten tunnetaitoryhmää, kuusi vauva/taapero/nappulatemppuilun kausituntia ja luennoinut vauvojen uniasioista. Siinä sivussa olen valmistellut seuraavan verkkovalmennuksen lanseeraamista - itse verkkovalmennus on jo valmis ja ollut esilukijoilla luettavana.


Ihanat koristellut mokkapalat kodin ja koulun yhteistyöpäivän buffetissa - ja nämä eivät todellakaan ole minun tekemiäni
Lauantaina oli kaikissa Vantaan ala- ja yläkouluissa kodin ja koulun yhteistyöpäivä. Olin alakoulumme yhteistyöpäivässä mukana, vanhempainyhdistyksen talkoolaisena tänäkin vuonna. Haikeana ajattelin, että tämä oli nyt viimeinen kodin ja koulun yhteistyöpäivä alakoululaisen vanhempana, kuopus kun on jo nyt kuudennella luokalla.

Kissanpentumme Misse on minulla "apulaisena" työjutuissa. Nytkin hän tomerana töröttää tulostimen päällä ja seuraa touhujani. Misse on jo niin iso osa meidän perhettämme, että en meinaa muistaa aikaa ennen häntä. Aamuisin hän kehrää ihan mahdottoman paljon, kun heräämme ja silitämme häntä. Sama on iltapäivisin, kun tulen pois töistä. Osaa hän osoittaa mieltäkin. Kun käytin häntä rokotuksessa pari viikkoa sitten, hän ei kehrännyt minulle koko päivänä. Samoin tapahtui sinä päivänä, kun olin ekaa kertaa koko päivän pois kotoa. Muille hän kehräsi, mutta ei minulle. Misse myös hyvin tietää, mistä ruuasta pitää ja mistä ei. Paha ruoka aiheuttaa lattian kuopsutusta eli hän peittää sitä kuten kakkaa.

Arki pyörii ja tuntuu, että välillä se pyörii niin lujaa, että on vaikea pysyä itse mukana siinä kaikessa. Eipä ole juurikaan ollut aikaa kaipaamilleni jooga- ja minduflnesshetkille - vaikka juuri niille olisi tärkeä olla aikaa silloin kun arki on hektistä.

Miten teillä on arki pyörähtänyt käyntiin? Joko teillä on sairastettu ekat syysflunssat, flunssa-aalto tuntuu nyt tainnuttavan ihmisiä petiin?

2 kommenttia:

  1. Ihana Misse <3 Täälläkin arki alkoi, tänään onkin ensimmäinen oikein syksyisen tuntuinen aamu! En kuitenkaan sairasta flunssaa, vaan toivun sappileikkauksesta :O Kovin on massu vielä kipeänä, mutta voiton puolellahan tässä jo ollaan, kun oon jo päässyt kotiin.

    Ihana lukea noista yrittäjyyskuvioista <3 Haaveilen siitä niin kovin itsekin, kunhan vain keksisi, että mitä rupeaisi tekemään, hih :D

    Leppoisaa arjen alkua sinne teille! <3

    www.ainalahellani.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sappikivileikkaus. Pikaista toipumista sinulle!

      Nyt vihdoinkin tuntuu, että yrittäjyydessä palikat ovat loksahtaneet hyvin paikoilleen ja voin jo alkaa karsia, mitä teen ja mitä en tee ja mikä on ammattitaitoni hinta.

      Yrittäjyydestä kirjoitan mielelläni, mutta tuntuu, että aina kun kirjoitan yrittäjyydestä, häviää joko bloggerista tai facebookista 1-3 lukijaa. Tätä en ymmärrä, miksi aina käy niin, mutta näin on.

      Mukavaa ja leppoisaa arkea teillekin!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!