perjantai 28. huhtikuuta 2017

Unelmahommissa


Oletko sinä unelmahommissasi? Mitä kuuluu unelmatyöhösi? Minä olen viimeisenä kolmena vuonna miettinyt paljon unelmatyötäni. Irtisanouduin vakituisesta työsuhteestani kolmisen vuotta sitten. Tein ihan mielekästä työtä, mutta minulla ei ollut siinä työssä enää mahdollisuutta olla osittaisella hoitovapaalla ja tehdä lyhennettyä työviikkoa. Tiesin, etten jaksaisi tehdä sitä työtä täyttä työaikaa. Tai ehkä olisin jaksanut, mutta perhe ja muu elämä olisi kärsinyt paljon. Lisäksi minulla oli sellaista ammattitaitoa, jota en pystynyt hyödyntämään siinä työssäni. Mietin, mikä olisi se monialatyöpaikka, jossa voisin hyödyntää kaikkea ammattitaitoani. Totesin, ettei sellaista työpaikkaa ole. Oli siis luotava työ itse. Perustettava yritys. Se oli iso hyppäys tuntemattomaan.


Luin Hanne Valtarin ja Satu Rämön inspiroivan kirjan "Unelmahommissa". Kirja antaa vinkkejä miten voi suunnitella uran tai työpäivän niin että pääsee poimimaan rusinat työelämän pullasta. Satu ja Hanne kertovat, miten he tekivät loikan unelmatöihin ja miten se voi onnistua muiltakin. Kirja on kirjoitettu avoimesti ja hauskasti. Kirjassa käydään läpi niin unelmaduunin arkea, onnistumisen tunteita kuin vaikeita hetkiäkin. Kirjassa käsitellään myös uupumusta ja sitä, kun unelmatyötä onkin liikaa. Miten ruuhkavuosista voi selvitä hengissä? Kirjassa on haastateltu eri alojen ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet tehdä itselleen oman unelmatyön. Pidin kirjassa siitä, että siinä on avattu myös bloggaamista ammattina. Mitä ammattibloggaamiseen kuuluu? Mistä tulonlähteet muodostuvat? Kirjassa oli tosi hyviä ajatuksia oman työn hinnoitteluun. Tosi harvoin hinnoittelua ja raha-asioita avataan kuten tässä kirjassa on avattu. Monesti hinnoittelu on täysin hyshys-asiaa, josta ei puhuta julkisesti.

Itse pidin kirjassa siitä ajatuksesta, että unelmatyö voi koostua eri palasista. Monilla yrittäjäteemaisilla kursseilla korostetaan tosi paljon sitä, että panosta yhteen osaamiseesi. Rajaa, rajaa ja rajaa. Minulla on kolme vahvaa osaamisen osa-aluetta ja tykkään siitä, että työssäni voin tehdä sitä kaikkea. Kirjan luettuani tuli olo, että voin  ylpeänä tehdä sitä kaikkea eikä minun tarvitse miettiä rajaamista, jos itse koen tekeväni kaikkea tasapainoisesti.


Kirjassa lause "ei ole häviö aloittaa aiottuja tylsemmistä hommista" kolahti. Näin olen itsekin tehnyt. Jotta olen saanut rahaa, jolla olen saanut maksettua kalliita koulutuksiani ja myös itselleni palkkaa. Ja nyt kun se unelmatyö alkaa myös kantaa, olen voinut koko ajan vähentää sellaisten hommien tekemistä, jotka ovat ihan mieluisia minulle, mutta eivät sitä suurinta unelmaani.

Unelmoi, inspiroidu, rohkaistu, verkostoidu. Äläkä vain unelmoi, vaan ala ottaa myös konkreetteja askelia unelmiesi eteen. Kirja ei ole mikään tähtipölyopas, vaan tuo paljon myös arkirealismia esille. Pidin kirjasta, suosittelut!

18 kommenttia:

  1. Pitäisi kyllä lukea tuo kirja! Omat unelmahommat ei ole vielä selvillä ja äitiysloma on vain vahvistanut tätä ajatusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lukemaan kirjan! Monelle muullekin äitiysloma on sellaista aikaa, jolloin pohditaan tulevaisuutta ja unelmatöitä.

      Poista
  2. Tuo opus taitaa päästä lukulistalleni. Unelmahommaani mietin... Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea. Josko kirja vaikka avaisi jotain sinulle unelmahommistasi. Minulla on unelmahommat tiedossa, vahvistin kirjan avulla niitä ajatuksia. Suunta on koko ajan enemmän ja enemmän kohti unelmatyötäni. Paljon jo teenkin unelmaduunia, vielä kun saisi viimeisetkin palaset loksahtamaan kohdalleen.

      Poista
  3. Saa nähdä pääseekö sitä unelmaduuniin joskus. Tätä kirjaa olen nähänyt netin syövereissä. Voisin lukea myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea ja tutkailla, saisiko omaan työhön ja elämään liitettyä paloja siitä unelmaduunista. Ensin pienesti ja vähitellen isommin.

      Poista
  4. Mielenkiintoista! Kiitos vinkistä, varaus kirjastoon tehty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, suosittelen lukemaan! Minunkin kappaleeni oli kirjastosta ja nyt mietin, onko tämä sellainen kirja, jonka hankkisin myös itselleni.

      Poista
  5. Kiitos kirjavinkistä! Täytyy hetimmiten käydä kirjastossa ja tehdä varaus.

    VastaaPoista
  6. Ostin tämän e-kirjana, mutta en vielä ole päässyt alkua pidemmälle. Sormeni syyhyävät jo päästä lukemaan kirjaa kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pian ehtisit kirjan pariin! Minä en ole vielä(kään) tottunut lukemaan e-kirjoja, vaikka ne nykypäivää olisivatkin. Tykkään lukea perinteisiä paperisia kirjoja ja lehtiä.

      Poista
  7. Ahmin kirja-arviosi ja ihan pakko tältä istumalta alkaa lukea kirjaa. :) Mahtavinta on, että sinä olet jo rohkeana tehnyt tuon loikan. <3 Palasista kuulostaa hyvältä ja se luo monipuolisuutta. Kivaa myös, että tuosta kaupallisuudesta kirjoitellaan avoimin kortein.

    Kivaa vappua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tein oman loikan jo kolmisen vuotta sitten ja vähitellen olen saanut luotua siitä loikasta unelmatyötäni. Mutkia on ollut matkassa ja on ollut asioita, mitä on pitänyt tehdä rahan takii, mutta koko ajan kohti unelmatyötäni tässä mennään.

      Minustakin on hyvä, että kaupallisuudesta kirjoitetaan avoimin kortein ja avataan myös sitä, mistä bloggaajat saavat elantonsa. Ja miksi isot bloggaajat eivät voi kirjoittaa vain sillä, että saavat tuotenäytteitä.

      Mukavaa vappua teillekin!

      Poista
  8. Nyt kun en lasten nukutuksen lomassa voi itse kirjaa lukea (joka on puolivälissä), tulin selailemaan arvioita ja onpa kiva lukea, mitä eri ajatuksia (ja mitä eri ydinlauseita) ovat kaikki poimineet kirjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan niin, että jokainen poimii ne ydinasiat ja lauseet, jotka kolahtavat itselle ja jotka jollain tavoin vahvistavat omaa ajattelua. Tai joista saa jotain uutta ajateltavaa itselleen.

      Kiva kun tulit käymään blogissani ja jätit kommentin!

      Poista
  9. Minulla ei ole juurikaan lukuaikaa, mutta oli kiva kuulla arviosi kirjasta ja parhaita paloja. Oman työn hinnoittelu on tosiaan hyshys-osastoa, mutta rohkeat kirjoittajat ovat ottaneet sen esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kirjan parasta antia oli juuri tuon hinnoittelun avaaminen. Itse olen yrittäjä ja olen huomannut, että hinnoittelu on todellakin asia, josta ollaan hiljaa. Varsinkin itse olisin yrittäjyyden alkuvaiheessa toivonut jonkinlaista suuntaviivaa ja sitä, että joku olisi edes vähän avannut hinnoittelua. Bloggaamisen kohdalla on ihan varmasti sama. On tärkeää, että uskalletaan puhua rahasta ja siitä, miten oma työ on hyvä hinnoitella. Oikeanlainen hinnoittelu on myös merkki itsensä arvostamisesta.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!