torstai 13. huhtikuuta 2017

Tilastofaktaa blogistani

Bongasin kevään ekan leskenlehden sunnuntaina


Aika ajoin seuraan blogini tilastoja. Mitä postauksia on luettu eniten, millaisilla hakusanoilla blogiini tullaan. Hakusanat ovatkin olleet välillä aika mielenkiintoisia. Mieleeni ovat jääneet esimerkiksi hakusanat "tahdon mököttää", "vanheneminen hirvittää" ja "ohitusleikkauksessa Tampereella" (vähän kyllä ihmettelen, miten blogiini on päädytty noilla hakusanoilla. Tampereesta olen kyllä blogiini kirjoittanut, mutta ohitusleikkauksesta en ole kirjoittanut taatusti koskaan). Tänään blogiini on tultu hakusanalla "tunnetaitoja päiväkodissa". 

Blogini ylivoimaisesti suosituin postaus on teksti "11 v pojan synttärilahjoja". Siihen tullaan jatkuvasti hakusanoilla "lahja 10 v / 11 v / 12 v pojalle". Toiseksi suosituin tekstini on kirjaesittely Piki ja Mun ja sun juttu! Yksi vähiten luetuista postauksista on teksti "Toiveiden toukokuu".


Viimeisen kuukauden aikana eniten on luettu postausta "Kotitalouden ihanat kotiläksyt (ja arvonnan voittaja)". Tänään eniten on luettu postausta aivan blogini alkuajoilta: Janna Rantala: Äiti, älä tottele (kaiken maailman kasvatusoppaita).

Blogiini tullaan eniten googlen ja facebookin kautta. Kinttupolut - blogista ja Lumiomena - blogista tullaan myös usein blogiini vierailemaan. Viime päivinä blogiini on liittynyt useita uusia lukijoita, tervetuloa mukaan!

Seuraatko sinä blogisi tilastoja? Mikä on suosituin postauksesi? 


12 kommenttia:

  1. Robottikävijät sekoittivat vuoden vaihteessa oman blogini tilastot. Blogiini tulee lähinnä USA:sta satoja ja tuhansia kävijöitä päivässä. :o "Pennimuori" on blogissani suosituimpien hakusanojen joukossa. Kirjoitin pennimuori-kasvista, jonka ostin (ja pian tapoin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin ollut varsinainen robottihyökkäys blogiisi. Olen huomannut, että minunkin blogissani käydään ulkomailta sen verran usein, että luultavasti robotit ovat kyseessä. Mutta tuhansista kävijöistä ei kyllä ole kyse.

      Penninmuori on minulle tuntematon kasvi, täytyykin siis googlata!

      Poista
  2. Minä en oikein osaa google analyticsiä käyttää. Kävijämääriä sentään jotenkin osaan katsoa. Hakusanoista ei ole tietoa. Olisipa hauska selvittää. Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän käytän yritykseni tiimoilta tuota analyticsiä. Mun mielestä nuo hakusanat pystyy katsomaan myös ilman google analyticsiä. Menee sinne bloggeriin, ottaa kohdan tilastot ja sieltä liikenteen lähteet. Sieltä löytyy myös haun avainsanat. Ainakin minä näen sieltä, mitä kautta blogiini on tultu ja millä hakusanoilla on esim. viimeisen viikon / kuukauden aikana tultu.

      Mukavaa pääsiäistä teillekin!

      Poista
    2. Kiitos tiedosta pitääpä katsoa! Olen ymmärtänyt, että bloggerin tilastot eivät pidä ollenkaan paikkaansa. Näyttävät moninkertaiset kävijämäärän todellisuuteen verrattuna, siksi en ole juuri bloggerin tilastoja edes vilkuillut. Noita hakusanoja voisi käydä katsomassa.

      Poista
    3. Jep, kävijämäärien suhteen ilmeisesti eivät pidä paikkaansa. Mutta kyllä sieltä jotain tietoja pystyy löytämään. Itse uskon, että mun blogin suosituimmat postaukset ovat juuri ne, mitä blogger näyttää. Niihin postauksiin tullaan koko ajan googlesta.

      Poista
  3. Kyllä noita tilastoja on hauska seurailla. Suosituimmat tekstit liittyvät askarteluihin ja telttamatkoihin lasten kanssa, mutta aivan käsittämättömillä hakusanoillakin on välillä blogiin päädytty. Kävijämääriä katselen ihan bloggerista, silloin kun on postannut tai kommentoinut on kävijöitä, silloin kun ei bloggerissa ole aktiivinen niin kävijämäärätkin laskee. Luonnollisesti. Mutta eipä nuo omaan toimintaa vaikuta, hauskaa viihdykettä vaan välillä.
    Iloista pääsiäisen aikaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan tilastojen seuraaminen vaikuta omaan toimintaan, mutta on hauskaa välillä tsekkailla noita hakusanoja ja sitä, mikä postaus on suosittu.

      Teidän telttamatkat ovatkin olleet tosi kivoja, moni etsii niistä varmasti inspistä matkailuun lasten kanssa,

      Mukavaa pääsiäisen aikaa teillekin!

      Poista
  4. Jotain tulee seurattua omassa blogissani. Kiva nähdä, mitkä jutut ovat olleet luetuimpia. Ja tykkään siitä, että on vuorovaikutusta lukijoiden kanssa ja saan paljon viestejä lukijoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorovaikutus lukijoiden kanssa on ihan parasta. Minun tekstejäni kommentoidaan välillä ahkerasti, välillä sitten ei ollenkaan. Nyt on taas kommentointi vilkastunut ja se tuntuu hyvältä.Kiitos sinulle Aikku, kun jaksat aktiivisesti kommentoida blogissani.

      Poista
  5. Bloggerin tilastotieto tuntuu omalla kohdalla olevan kohtuullisen paikkansapitävää, alkuvuodesta oli blogiin muutaman kerran tultu kummallisten, epämääräisten sivujen linkeistä. Nuo hakusanat ovat kyllä ihan parhautta, antaa hyvän kuvan siitä miten sattumanvaraista googlettaminen lopulta onkaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse myös huomasin alkuvuodesta, että blogiini tultiin kummallisista linkeistä. Hakusanat ovat välillä tosi hassuja. Mietin sekä sitä, että miten ihmeessä ihmiset hakevat noin kummallisilla hakusanoilla ja vielä päätyvät blogiini.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!