lauantai 15. huhtikuuta 2017

Matka suorittajaäidistä rennommaksi vanhemmaksi


Tulin äidiksi 29-vuotiaana. Olin ajatellut etukäteen, että minusta tulee ihana äiti. Olin opiskellut sosionomiksi ja ollut töissä päiväkodissa. Olin toimintaterapeuttiopintojeni loppusuoralla odottaessani esikoista. Olin tehnyt vuosia töitä lasten harrasteryhmien ohjaamisen parissa. Lasten maailma oli minulle tuttua. Ja koska lasten kanssa oleminen oli minulle tuttua, ajattelin että myös vanhemmuus on minulle helppoa ja ihanaa. Sain esikoisen, joka oli kovin itkuinen, hän itki vatsavaivojaan monta tuntia päivässä. Olin etukäteen kuvitellut, että kun minusta tulee äiti, olen pullantuoksuinen ja kun mies tulee töistä kotiin, meillä on aina hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Ja niitä vastapaistettuja pullia. Ja olemme lapsen kanssa iloisia ja onnellisia. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kun mies tuli töistä kotiin, olin vastassa usein kärttyisenä ja ehkä juuri ja juuri olin ehtinyt vaihtaa päälleni päivävaatteet. Ruokaa yleensä oli, mutta niitä ihania vastapaistettuja pullia ei ollut koskaan. Pääasiassa olin aika kiukkuinen ja olin jatkuvasti väsynyt. En osannut antaa hoitovastuuta miehelle, sillä minun piti suorittajaäitinä hoitaa kaikki itse. Niin lapsi, koti kuin kaikki muukin. Suorittaminen, joka oli ollut pitkään läsnä elämässäni ja näkynyt opiskeluissani, oli siirtynyt vanhemmuuteen.

Parin vuoden päästä syntyi vielä toinen lapsi. Arki asettui uomiinsa ja moni asia sujui hyvin. Kävimme kerhoissa, puistossa ja tapasimme ystäviä. Tykkäsin olla kotona lasten kanssa. Luimme paljon kirjoja, loruttelimme, leikimme. Meillä oli mukavaa, mutta minä olin usein kireä kuin viulunkieli. En osannut rentoutua ja rauhoittua. Harvoin pysähdyin hetkiin. Koko ajan piti tehdä jotain. Piti tehdä ruokaa, pyykätä, leikkiä lasten kanssa, siivota kotia. Vaikka tein paljon lasten kanssa, en omasta mielestäni kuitenkaan osannut tehdä asioita oikealla tavalla. Aina olisin voinut tehdä paremmin. Olisi voinut olla siistimpää. Olisin voinut olla läsnäolevampi. Puhuin itselleni rumasti. Näin itseni rumana ja usein huonompana kuin muut. Äitinä tiesin olevani hyvä ja meillä oli moni asia todella loistavasti. Silti soimasin tapaani olla vanhempi. Olin usein stressaantunut ja stressi johti uniongelmiin.

Löysin mindfulnessin muutama vuosi sitten. Menin kurssille löytääkseni apua unettomuuteeni. Ajattelin, että saan elämääni keinon, jolla voin vaikuttaa unettomuuteeni. Ensimmäisen kurssin käyminen johti seuraavaan ja taas seuraavaan. Mindfulness alkoi avautua minulle pikku hiljaa. Hain keinoa unettomuuteeni,  onnekseni sain mindfulnessista paljon enemmän. En pelkästään yhtä keinoa, vaan kokonaan uudenlaisten hyvinvoivan elämäntavan. Opin olemaan rennompi ja levollisempi arjessa. Koko ajan ei tarvitse tehdä jotain. Opin pysähtymään hetkiin. Opin olemaan myötätuntoisempi itselleni ihmisenä ja vanhempana. Opin näkemään elämässä ja arjessa kauneutta ja positiivisuutta. Muistan joskus ajatelleeni, että hokema "Onni löytyy arjesta" on suuri vitsi. Arki on pakkopullaa ja ikävää, onni löytyy lomalta tai viikonlopusta. Arki tuntui suorittamiselta eikä silloin ole aikaa miettiä onnellisuutta tai pysähtymistä. Nyt arki tuntuu parhaalta osalta elämää. Arki pienine kohtaamisineen ja hetkineen.

Minun mindfulness-polkuni johti myöhemmin ohjaajakoulutukseen asti. Itselleni mindfulness on tuonut niin paljon hyvää elämääni, että haluan tarjota myös muille vanhemmille mahdollisuuden tutustua mindfulnessiin. Voimavaroja vanhemmuuteen - verkkovalmennus on alkamassa seuraavan kerran ke 19.4. Verkkovalmennus antaa sinulle keinoja onnen löytämiseen arjessa. Tutustu valmennukseen  ja tule mukaan!
 

12 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus äitiyden suorituspaineista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vähän jännitti julkaista näin henkilökohtainen teksti.

      Poista
  2. Hitsit, olen viime aikoina törmännyt mindfullnessiin niin monessa eri yhteydessä, että pikkaisen tulee semmoinen olo kuin universumi yrittäisi nyt viestiä minulle jotain.. Pitäisiköhän ottaa vinkki vastaan ja perehtyä vähän enemmän aiheeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taitaa universumi viestiä sinulle, että tutustu mindfulnessiin. Minun kohdallani mindfulness on muuttanut paljon elämässäni. Suosittelen tutustumaan. Kokeile, mitään et ainakaan häviä.

      Poista
  3. Tämä on todella hyvä postaus. Olen kirjoittanut kivalla tyylillä varmasti niin monelle tutusta aiheesta. Hienoa, että olet oppinut olemaan itsellesi myötämielisempi ja tarttumaan elämässäsi hetkeen. Lepo on tärkeää ja turha suorittaminen vain kuluttaa turhaan voimavaroja. Kaikkea hyvää Sinulle, Heli ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mietin jonkin aikaa, julkaisenko näin henkilokohtaisen postauksen, mutta olen saanut tästä paljon hyvää palautetta. Juuri sellaisilta, joilla on samanlaisia suorittajakokemuksia kuin minullakin. On aikoja, jolloin elämäni meinaa edelleen lipsahtaa suorittamisen ja itseni soimaamisen polulle, mutta onneksi nykyään tiedostan ja tunnistan sen ja onnistun pysäyttämänä ne ajatus- ja toimintaketjut.

      Poista
  4. Aika moni on saanut apua mindfulnessistä. Minä olen koettanut ottaa kiireen haltuun tekemällä kotityöt kaikessa rauhassa, tiskatessa keskittynyt vain tiskaamiseen, pyykkien lajittelussa laitellut likaisia yksitellen pyykkikoneeseen ja taitellut puhtaita rauhallisin vedoin kaappiin... Siinä mukavasti mieli rauhoittuu ja kiire kaikkoaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on juuri ihan parasta mindfulnessia, että keskittyy siihen mitä kulloinkin on tekemässä. Tavallaan yksinkertaista, mutta monesti hyvin vaikeaa.

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus! Minulla tuppaa mennä elämä välillä aikamoiseksi suorittamiseksi. Varsinkin väsyneenä. Vappuviikonlopulta odotan pysähtymistä ja rauhaa. Tarkoituksena on myös perehtyä paremmin verkkokurssiisi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Laitankin sinulle kohta meiliä siihen verkkovalmennukseen liittyen.

      Toivottavasti saat vapun ajalta sitä mitä toivot. Meillä on täällä keittiöremontti menossa ja vaikka mietin, miten jaksan tyhjentää keittiötä työviikon päätteeksi, se onkin ollut yllättävän "meditatiivista". Välillä kaipaa ihan tällaista suorittavaa työtä kaiken älyllisen pohdinnan jälkeen.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Lohduttava ja voimia antava kirjoitus! Mä en koe olevani varsinaisesti suorittaja, mutta silti samaistuin tekstissä moniin kohtiin. Varsinkin tuo alku odotuksista ja todellisuudesta kuulostaa kovin tutulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi! Alun odotukset ja todellisuus jyrähtää todella monella vastakkain rajusti, sen olen myös työssäni huomannut. Minä olen ollut todella kova suorittaja ihan viime vuosiin asti ja edelleenkin se on asia, mikä vaikuttaa elämässäni ja mitä "työstän" koko ajan.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!