perjantai 11. marraskuuta 2016

Yö kuin vauvaperheessä ja arvonnan voittaja


Vihdoinkin perjantai. Tällä viikolla on ollut paljon töitä ja koska olemme saaneet täällä pääkaupunkiseudulla lunta runsain mitoin, työmatkoihin on kulunut aikaa paljon. Nyt on muutama vapaapäivä edessä ja tätä olen odottanut. Eilen illalla mennessäni nukkumaan ajattelin, että vihdoinkin on edessä vapaapäivä ja voin nukkua pitkään ja hyvin. Ja mitä tapahtuikaan? Miehellä on korvatulehdus (johon hänellä on kyllä jo lääkitys päällä, mutta räkätauti näyttää olevan lisänä) ja hän heräili yöllä parin tunnin välein. Ei hän sentään huutanut eikä häntä tarvinnut kanniskella kuten vauvaa, mutta heräsi kieppumaan, yskimään, niistämään nenää ja parin tunnin päästä taas sama uudelleen. Ja minä tietenkin heräsin joka kerta. Meinasin lähettää hänet jo takkahuoneeseen köhimään ja nukkumaan itsekseen, mutta annoin sitten kuitenkin kipeän reppanan nukkua vieressäni. Itsehän en sinne takkahuoneeseen mene nukkumaan, sen verran kova vierassohvamme on. Kivisohvaksikin sitä kutsutaan. Tosin äitini (joka lienee meidän ainut yövieraamme) tykkää siinä kyllä nukkua, onneksi.

Eilen loppui koulukiusaamisesta kertovan Norsu nimeltä Roby - kirjan arvonta ja arvonnan voitti Minna M. Laitatko minulle osoitteesi (heli (at) kasvuntaika.fi), niin laitan kirjan tulemaan postin matkassa. Jotenkin minulla on muistikuva, että olen postittanut sinulle jotain aikaisemminkin.

Mainittakoon vielä, että minulla on uusi kännykkä ja sen myötä parempi kännykkäkamera ja tulin liittyneeksi Instagrammiin yritykseni tiimoilta. Instagrammista löytyy mun elämäni eka selfie, jonka otin eilen junassa. Kukkahattutäti on matkalla töistä kotiin.

Mukavaa alkavaa viikonloppua! Minä olen lähdössä lenkille, täällä Vantaalla paistaa nyt aurinko.

10 kommenttia:

  1. Paranemisia miehelleni! Ja jee! Pistän heti Sähköpostia! Tuon kirjan halusinkin voittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon, että mies paranee pian, jotta saadaan taas yöllä nukuttua. Sain meilisi ja osoitteesi, kirja lähtee maanantaina matkaan. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
    2. Kirja on tullut perille! Kiitos! Olen lukenut sitä iltasaduksi lapsille. Ovat tykänneet! :)

      Poista
    3. Hyvä juttu, että kirja tuli perille ja kiva, että lapset ovat tykänneet siitä.

      Poista
  2. Mukavaa viikonloppua ja parempia yöunia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Todella toivon parempia yöunia. Mukavaa viikonloppua sinullekin ja koko teidän perheelle!

      Poista
  3. Onnea voittajalle!Täällä oli aamulla lunta varmaan 20 senttiä maassa, olipa erikoinen aamu tänään. Hyvää tulevaa isänpäivää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta taitaa olla tullut nyt aika reilusti eri puolilla Suomea. Aika yllättävää, näin marraskuussa. Etenkin täällä pääkaupunkiseudulla luminen marraskuu on harvinainen. Tosin ensi viikolle on luvattu vesisadetta, joten lumipeite taitaa saada kyytiä.

      Hyvää isänpäivää sinne teillekin. Meidän isänpäiväsuunnitelmat ovat vielä avoimet, koska mies on edelleenkin kipeä.

      Poista
  4. Hei kaima ;) Haastoin sut mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaanks me kaimoja? Hauskaa. Täytyy käydä katsomassa haaste (ja samalla muistan, että minulla on vastaamatta ainakin kolmeen haasteeseen.....)

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!