lauantai 5. maaliskuuta 2016

Mitä opin tämän viikon aikana?



Meillä on ollut erilainen viikko. Erilainen monella tapaa. Remontti jatkuu. Vettä ei tule. Nyt on näin. Aina parin päivän välein on tullut lupaus: Huomenna tulee vettä. Nyt se lupaus on taas alkuviikkoon asetettu. Elämä on hankalampaa, se on totta. Mutta huomaan, että tästäkin selviää. Mieli lähtisi helposti luomaan tilanteesta kaaosta. Mieli lähtisi helposti surkuttelemaan. Mutta kun tunnistan mieleni taipumuksen lähteä mylläämään, osaan myös lopettaa ne ajatteluketjut ja pysäyttää pessimistisen kierteen. Tilanne on kurja, mutta sitä ei yhtään paranna se, jos mieli vielä kurjentaa sen potenssiin kymmenen.

Meillä on ollut remonttimies aamusta iltaan. Yleensä päivällä meillä on ollut laattojen laittaja, illalla joko putkimies tai sähkömies tai molemmat. Omaa rauhaa ei ole ollut. Minulla oli keskiviikko täysin vapaapäivä ja ajattelin, että miten ihanaa saada olla kotona ja aloittaa uuden suunnittelua. Kattia kanssa, koko ajan kuului porausta enkä pystynyt keskittymään mihinkään. Hyväksyin tilanteen ja lähdinkin ulkoilemaan. Miten ihanaa oli käydä asioita hoitamassa ja kävellä ulkona ihanassa auringonpaisteessa.

Minulla on ollut aika vähän töitä tällä viikolla verrattuna vaikkapa alkuvuoteen. Ja olen nauttinut tästä viikosta paljon. Juuri siksi, että on ollut aikaa. Tiistaina illalla kävin NOSH-vaatekutsuilla, torstaina kässäkerhossa. Eilen tapasin yrittäjäystäviäni lounaan merkeissä ja se oli voimaannuttava tapaaminen. Samalla mietin ensi syksyä ja niitä töitä, joihin minulta odotetaan vastausta. Minulle on tarjottu niin paljon töitä, että jos vastaan kaikkiin kyllä, kalenterini on jo niistä pullollaan. Mutta haluanko minä pullollaan olevaa kalenteria? Vai enemmän vapaa-aikaa? Tämä viikon fiilikset näyttävät, että minä arvostan vapaata paljon.

Eilen iltapäivällä tapasin ratkaisukeskeisen valmennuksen merkeissä yhtä asiakasta, jota olen aika ajoin tavannut. Ja se tapaaminen sai myös miettimään elämän tärkeitä asioita. Ihmiset työelämässä ovat aika uupuneita. Töitä tehdään ja töissä saatetaan näyttää pirteiltä, mutta samalla saatetaan syödä unilääkkeitä ja masennuslääkkeitä, jotta jaksetaan hektistä työelämää. Mieleeni palasi jälleen, kuinka monen tilanne näyttää ulospäin aivan erilaiselta kuin se oikeasti on. Minä haluan, että elämäni myös tuntuu hyvältä eikä vain näytä ulospäin hyvältä.

Kun on ollut aikaa pysähtyä, olen päässyt taas käsiksi enemmän siihen, mitä oikeasti haluan. Tämä on ollut hyvä viikko. Tällaista haluan elämäni olevan. Paitsi sen veden kyllä toivon tulevan meille niin pian kuin vain on mahdollista.

* kuvassa on Hyvän mielen korttipakasta muutama kortti. Kortit saatu arvostelukappaleeksi.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Kauniit kuvat ja ajatuksia herättävät tekstit.

      Poista
  2. Ihanan oloiset kortit! :) Itse olen täällä paininut juuri päänsisäisen kaaoksen keskellä, kun lapset on sairastelleet, enkä ole yli viikkoon saanut olla kunnolla yksin, ainakaan yhtään pidempää hetkeä. Auttoi, kun kävin polkemassa hetken crossarilla, laitoin musiikin kuulokkeista täysille ja annoin kotihommien odottaa.
    Ihana juttu, että pystyt vähän valikoimaan töitä ja järjestämään itsellesi voimahetkiä, ja tilaisuuksia järjestellä ajatuksia! :)
    Ja toivottavasti se vesikin tulee pian arkea helpottamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten sairastelu ja se ettei ole riittävästi omaa aikaa aiheuttaa minulla aina päänsisäistä kaaosta. Nytkin kaaos on koko ajan lähellä päässäni (johtuen tästä remonttitilanteesta), mutta koska viikko on ollut muuten aika väljä, kaaosta ei ole päässyt syntymään.

      Oma hetki crossarin parissa kuulostaa hyvältä. Vettä odotellessa. Tänään mennään taas naapuriin saunomaan.

      Poista
  3. Minä olen myös usein törmännyt tuohon, että ihmiset ulospäin näyttävät hyvinvoivilta, mutta sisimmässään ja kotona rauhassa ollessaan repeävät, kun voimia ei ole enää muuhun, työ on vienyt kaiken. Varmaan aika tyypillistä monelle. Minäkin jaksoin joskus normityössä ulospäin hyvin, mutta illalla ei enää itsestä irronnutkaan paljon mitään mihinkään tai kenellekään. On upeaa, että saat valita miten elämäsi ja työsi järjestät! Minä pyrin kaikessa myös siihen, että voin joka elämäni alueella hyvin, en vain ulospäin. :-)

    Mukavaa sunnuntaita ja toivon pikaista veden tuloa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hurjalta tuntuu, miten ihmisillä menee kaikki voimat työhön. Miten työ voi saada niin ison roolin elämässä, että siinä ohittuu oma hyvinvointi ja myös koko perhe.

      Minulla syy lähteä yrittäjäksi oli se, että minun olisi ollut palattava täyteen työaikaan (olin vuosia ollut osittaisella hoitovapaalla) ja tiesin, etten jaksaisi täyttä työaikaa siinä työssä, mitä tein. Se olisi vienyt voimavarani täysin. Nyt voin paremmin säädellä, mitä teen ja millaisella tuntimäärällä.

      Mukavaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  4. Näin se on! Ihmiset arvostavat vapaa-aikaa paljon, mutta työ ja raha sanelevat sen miten paljon sitä omaa aikaa itselle jää. Ihana kuulla sinun huomanneen, että nyt kun voit itse päättää omista töistäsi, pystyt myös päättämään miten paljon niitä teet. Tuo jos joku on ihana vapaus yrittäjyydessä!

    Itse olen myös pohtinyt työn ja rahan merkitystä elämässäni. Nyt kun minulta vuoden vaihteessa loppui esimiehen sijaisuus täysiaikaisella tuntimäärällä olo on jotenkin tyhjä. Tein kyseistä työtä yli vuoden, vedin itseni äärirajoilla, revin itsestäni irti lisää ja yhä enemmän, selvitin, tutkin, väsyin, tein ylitöitä, pidin ylityövapaita ja nautin siitä asemasta. Nyt kun olen palannut takaisin omaan työhöni "alaiseksi" ja tuntimääräni on huimat(!) 32h tuntuu tämä työ liian helpolta. Teen sen mitä pyydetään, vähän enemmänkin, mutta en saa itse päättää työstäni, en selvittää, en repiä itsestäni irti yhtään mitään. Olen ja teen. Vapaa-aikaa on nyt ihanasti enemmän ja työ tuntuu tällä hetkellä liian helpolta. Kaipaan vanhana yrittäjänä ja entisenä esimiehenä sitä, että minulla on haasteita ja saan kokeilla omia rajojani, kehittää osaamistani. Siksi minua houkuttelee taas yrittäjyys.
    Nyt kuitenkin nautin tästä elämän helppudesta ja vapaudesta, ehkäpä haeskelen uusia tuulia jossakin vaiheessa josta saan kaipaamaani vastusta...

    Mukavaa naistenpäivää sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin totta, että vapaa-aikaa arvostetaan sanoissa paljon, mutta moni on kuitenkin valmis venymään töitten suhteen aika paljonkin.

      Nauti nyt helposta vaiheesta, nyt voi olla mahdollisuus alkaa miettiä uusia tuulia, jos sellaisia kaipaat jossakin vaiheessa.

      Ihanaa naistenpäivää sinullekin!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!