Tubettajat koulun kevättapahtumassa

Kuulun paikallisen alakoulun vanhempainyhdistykseen. Olen ollut toiminnassa siitä alkaen, kun esikoinen aloitti koulun. Ja hän on nyt siis jo seiskalla eli ei enää alakoulussa. Kuopus on viidennellä eli vielä vuoden verran olen mukana tässä vanhempainyhdistykseessä. Keräämme tapahtumilla rahaa esimerkiksi koulun välituntivälineisiin (jalkapallot, hyppynarut jne), stipendeihin ja osa tapahtumien tuotosta menee luokkien retkirahastoon. Perinteisiä tapahtumiamme meillä ovat marrasmarkkinat, kevättapahtuma ja lisäksi vanhempainyhdistys on mukana koulun ja kodin yhteistyöpäivässä pitämässä buffetia.

Kevättapahtumassa meillä on ollut välillä mukana myös esiintyjiä. Tänä vuonna kysyimme oppilaiden toivetta esiintyjän suhteen. No, tulihan niitä toiveita. Oli Robin ja Anna Abreu listalla. Ja tosi monta tubettajaa. Saimme idean, josko tänä vuonna kysyisimme mukaan paria tubettajaa. Lopulta saimme paikalle Roni Backin ja Ilonan. Alun perin PinkkuPinsku oli buukattu tapahtumaamme, mutta hän joutui aika viime tipassa perumaan tulonsa ja tilalle saatiin Ilona. Onneksemme saimme tapahtumaan taloudellista tukea aluetoimikunnalta, muuten näitä esiintyjiä ei olisi ollut mahdollista buukata.

Roni Back ja Ilona olivat paikalla reilut 1.5 tuntia. Ensin he kertoivat vähän itsestään, sitten kaksi oppilasta kyseli heiltä kysymyksiä, jotka olivat pohdituttaneet koulun oppilaita. Näitä kysymyksiä olivat esimerkiksi: mikä oli haaveammattisi pienenä, miksi sinusta tuli tubettaja, miten suhtaudut negatiivisiin kommentteihin, kuinka kauan yhden videon tekemiseen ja editoimiseen menee aikaa ja milloin olet viimeksi syönyt vaahtokarkkia. Tähän meni noin puoli tuntia ja sen jälkeen oli mahdollisuus päästä "fanitapaamiseen" tubettajien kanssa eli jokainen pääsi vuorollaan kuvaan Roni Backin ja Ilonan kanssa ja lisäksi he jakoivat nimmareita. Osa lapsista halusi nimmarin omaan paitaan tai lippikseen, osa perinteisesti paperille. Jotkut toivat myös lahjoja tubettajille mukanaan. Ilona oli herttainen ja Roni hauska.

Minusta oli mielenkiintoista kuulla tubettamisesta. Minusta on niin siistiä, että on paljon sellaisia tapoja tehdä työtä ja ansaita elantonsa, joista ei tiennyt vielä mitään vaikkapa 6-7 vuotta sitten. Näitä ovat vaikkapa tubettaminen, bloggaaminen ja verkkovalmennusten tekeminen.

Tapahtumassa oli lisäksi erilaisia toimintapisteitä, esim. paikalliset harrastusseurat olivat esittelemässä toimintaansa. Suunnistusseura oli järjestänyt rastiradan koulun ympäristöön, jalkapalloseura erilaisia toimintapisteitä, joissa pystyi pallottelemaan. Paloauto oli paikalla (kunnes se joutui lähtemään hälytysajoon - olihan se näyttävää kun paloauto lähti paikalta pillit vinkuen). Lisäksi kirpparipöytiä, arvontaa, buffet, hattaroita.

Harmikseni kuopus ei jaksanut jonottaa fanitapaamiseen, niin meiltä jäi saamatta Roni Backin ja Ilonan nimmarit. Oikein symppis olo tuli molemmista tubettajista ja päivä oli varmasti ikimuistoinen monelle fanille, joita tuntui olevan koululaisissa paljon.

Huomenna onkin sitten taas täysin erilainen päivä, olen Espoossa kouluttamassa Mindfulness lapsille - kurssia. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Mitä on rohkeus?

Mitä on rohkeus? "Todellinen rohkeus tarkoittaa liikkumista pois mukavuusalueelta. Tämä voi tuntua haastavalta, ja vaikka pelko ja huoli usein estävät tien, niin ei tarvitse olla. Rohkeus vaatii usein toimintaa, mutta on tärkeää myös pysähtyä ja päästä yhteyteen sisäisen totuutemme kanssa. Periaatteidemme, totuutemme ja tarkoituksemme ymmärtäminen ei ole ainoastaan valaisevaa, vaan se myös tukee kykyämme saavuttaa täysi potentiaalimme".

Minä olen muutaman kerran saanut kuulla olevani rohkea. "Kyllä sä oot rohkee"  minulle sanottiin erityisesti silloin, kun ilmoitin irtisanoutuvani vakituisesta työsuhteesta ja perustavani yrityksen. Ja kyllä se oli varmaan yksi rohkeimmista teoista, mitä olen elämässäni tehnyt. Sitä ennen olin kerran irtisanoutunut vakituisesta työsuhteesta mennäkseni tekemään kolmen kuukauden sijaisuutta. Ja olen ollut muutaman kerran telkkarissa. Yrittäjyyden myötä olen ollut säännöllisin väliajoin pois mukavuusalueeltani ja ylittänyt omia, aikaisempia rajojani. Ja kyllä, olen rohkeampi kuin aiemmin. Vielä lukioikäisenä vihasin esitelmiä ja minulle oli todella vaikeaa olla luokan edessä puhumassa muille. Punastelin, puhuin nopeasti ja epäselvästi. Nyt luennoin ja vedän kursseja. Vuosi sitten mietin, uskallanko ja osaanko alkaa järjestää verkkovalmennuksia. Nyt minulla on kolme verkkovalmennusta ja lisää on tulossa. Se on vaatinut omien pelkojen ja uskomusten työstämistä, että olen tässä tilanteessa.

Sain arvostelukappaleeksi Arlene K.Ungerin kirjan "Rohkeus. 50 meditaatio- ja rentoutumisharjoitusta parantamaan itseluottamustasi". "Rohkeus ja itseluottamus tulevat sisältä. Ne ovat mielentiloja, joita ilmentävät usko omaan arvoosi, viihtyminen omassa kehossasi ja luottamus siihen, että voi menestyä".

Kirjassa on erilaisia pieniä harjoituksia lisäämään itsevarmuutta ja päättäväisyyttä, testaamaan negatiivisia uskomuksia ja irrottautumaan turhista huolista. Harjoituksissa opetellaan myös sanomaan ei, hiljennetään mieltä ja edistetään positiivista ajattelua. Harjoitukset perustuvat kognitiiviseen psykoterapiaan, tietoiseen läsnäoloon (mindfulnessiin) perustuvaan stressinhallintaan, mielikuvaharjoituksiin ja voimalauseisiin.

Kirjan monissa harjoituksissa käsitellään omaa sisäistä kriitikkoamme, joka lannistaa meitä. "Et sä osaa, turhaan kuvittelet, et pysty, et ole aikaisemminkaan pystynyt". Varmaan jokaiselle on tuttua tämä itsensä soimaaminen. Ja epävarmuus itsestä. Itse pidin erityisesti "Huumori"- harjoituksesta. Harjoituksessa pyritään muuttamaan oma sisäinen ääni huumorin avulla. Kun huomaat, että sisäinen äänesi on negatiivisuuden kehässä, pidä tauko. Kuvittele, että sisäinen äänesi kuuluu jollekin koomiselle ja naurettavalle hahmolle. Anna tälle hahmolle naurettava nimi kuten Nuuskaruikku. Katso tätä naurettavaa oliota, joka toistelee negatiivisia sanojasi. On vaikeampaa ottaa negatiiviset sanat todesta ja se muistuttaa, että pelkosi ja ajatuksesi eivät ole todellisuutta. Ja voit jopa pystyä käskemään sitä olemaan hiljaa!

Kirjan alkuun on lisätty rohkeuden kymmenen etua. Minä voin omalta osaltani allekirjoittaa ne lähes kaikki. Kun olen rohkeampi kuin aiemmin, olen innoittunut ottamaan vastaan ihan uusia haasteita ja koettelemaan omia rajojani. Rohkeus on auttanut hyväksymään epävarmuutta. Sietokykyni on kasvanut ja vastoinkäymisistä palautuminen on parempaa kuin aikaisemmin. Rohkeus on vähentänyt paljon katumusta ja jossittelua. Olen saanut kykyä puhua yleisölle. Olen oppinut tuntemaan omia vahvuuksia ja hyödynnän niitä aiempaa tehokkaammin.

Mitä rohkeus on sinulle? Milloin sinä olet ollut rohkea?

Yökukkujasta nukkujaksi - verkkovalmennuksen tekoprosessi

Olen julkaissut kolmannen verkkovalmennukseni: Yökukkujasta nukkujaksi. Yökukkujasta nukkujaksi - verkkovalmennuksesta saa tukea unikoulun toteuttamiseen. Tämä verkkovalmennus syntyi opinnäytetyöprosessin tuloksena.

Minuun oli vajaa vuosi sitten yhteydessä sosionomiopiskelija Viivi. Hän oli käynyt lapsensa kanssa minun vauvahierontakurssillani ja hänen ansiostaan myös uniluentokutsut - konsepti sai alkunsa. Viime vuonna touko-kesäkuun vaihteen tienoilla Viivi kyseli, olisiko minulla aihetta opinnäytetyöhön. Hän kertoi olevansa opinnäytetyötä vaille valmis sosionomi. Heitin ilmoille ajatuksen verkkovalmennuksen kehittämisestä. Minua kiinnosti viedä palvelujani verkkoon, mutta en tiennyt miten ja mietin myös, ovatko vanhemmat valmiita maksamaan verkkopohjaisista vanhemmuuteen liittyvistä valmennuksista.

Heinäkuun lopulla Viivi oli uudelleen yhteydessä minuun. Koska Viivi oli ollut uniluennollani ja kokenut hyötyneensä siitä paljon, hän ehdotti, josko lähtisimme kehittämään verkkovalmennusta pienten lasten uniasioiden tiimoilta. Siitä lähtikin pyörä pyörimään vauhdilla. Viivi kokosi demoryhmän, johon osallistui 30 vauvaperheen äitiä. Kaikissa näissä perheissä oli jonkinlaista unipulmaa. Minä tein pari videota lapsen unesta ja pystytimme verkkovalmennuksen suljettuun fb-ryhmään. Ryhmäläiset esittivät kysymyksiä minulle ja minä vastailin kysymyksiin. Lisäksi videot ja kirjoittamani uneen liittyvät blogitekstit tukivat unikoulun toteutusta. Äidit tsemppasivat ryhmässä hurjasti toisiaan ja tuloksia alkoi näkyä hyvinkin nopeasti monissa perheissä.

"Kolmas nukutus! 6 MINUUTTIA ja hän nukkuu itse hakemaansa unta!! Ja nyt ollaan vielä reissussakin ja mä oon ollut melkein koko päivän poissa ja silti näin upeasti meni. Voi apua mä sanon!! Ihan mielettömän upeaa!!! Mä oon niin fiiliksissä tästä ja ihmeissäni!  Kiiiiitos tästä ryhmästä!!"

"En olis kyllä uskonu reilu viikko sitten, että nyt jo meillä nukutaan omassa sängyssä, omassa huoneessa, läpi yön ja nukahdetaan ilman tissiä!"

Varsinaisen valmennusprosessin jälkeen Viivi keräsi palautteet osallistujilta ja myös minulta. Saimme kullanarvoisia kehittämisvinkkejä ja vinkeistä on otettu vaarin. Valmennukseen on tehty kolme videota lisää, Viivi on tehnyt hienot infotaulut eri unikoulumenetelmistä  ja esim. hellyystankkauksesta ja unilelun käytöstä. Ryhmäkokoa on myös reilusti pienennetty, jotta jokainen perhe saa parempaa henkilökohtaista ohjausta ja jotta minulle ei jää oloa, että joku perhe jää liiaksi syrjään.

Olin maaliskuun lopulla kuuntelemassa Viivin opinnäytetyön esitystä Laurea Ammattikorkeakoulussa. Opinnäytetyö sai paljon kiinnostusta osakseen. Perheiden auttaminen uniongelmissa on perheiden hyvinvoinnin tukemista ja samalla myös ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä. Uniongelmiin pystyy monesti vaikuttamaan myös pienin ja aika simppelein keinoin. Neuvoloissa ei vaan ehkä osata ohjata perheitä oikealla tavalla, koska terveydenhoitajan toimenkuva on laaja eikä välttämättä perehtyneisyyttä uniongelmiin ole.

Viivin opinnäytetyö löytyy Theseus tietokannasta: Yökukkujasta nukkujaksi - vauvojen uneen keskittyvän verkkovalmennustuotteen ideointi ja kokeilu. Opinnäytetyö on kyllä hyvä ja minulla itselleni on tietenkin iso asia, että sain sen myötä yritykseni valikoimaan testatun ja hyväksi todetun uuden verkkovalmennuksen.

Nyt tämä kehittämisprosessin tuloksena syntynyt verkkovalmennus on myynnissä. Yökukkujasta nukkujaksi - verkkovalmennus on uudenlainen tapa auttaa uniongelmista kärsiviä pikkulapsiperheitä. Tuessa yhdistyy minun asiantuntemus vauvojen uniasioista ja vertaisryhmän tuki.  Olen valtavan kiitollinen Viiville siitä, että hän oli yhteydessä minuun vajaa vuosi sitten ja saimme yhdessä kehitettyä näin hienon verkkovalmennuksen. Viivillä on aivan mieletön taito tehdä esim. hienoja infotauluja, joita itse en osaisi tehdä. Opinnäytetyön tekoprosessin lisäksi Viivi kertoi oppineensa paljon pienen lapsen unesta ja hän on tsempparina mukana ensimmäisessä maksullisessa ryhmässä.

Yökukkujasta nukkujaksi - verkkovalmennuksen pienryhmä starttaa 15.5. Jos tiedät uniongelmista kärsiviä pikkulapsiperheitä, valmennuksesta saa vinkata eteenpäin! Uni on ihmisen perustarve, ja unen pätkittäisyys ja vähyys vaikuttaa voimakkaasti vanhempien jaksamiseen ja sitä kautta koko perheen hyvinvointiin.

Elämää remontin keskellä

Elämää keittiöremontin keskellä. Huoh, huoh ja vielä kerran huoh. Kun kerroin facebookissa keittiöremontista, pari ystävääni totesi, että "Osanottoni". Nyt ymmärrän miksi. Siinä missä keittiön kaappien tyhjentäminen oli meditatiivista ja vapautti luovuutta, remonttivaihe ja tavaroiden laittaminen paikalleen ei ole ollut ollenkaan samanlaista. Olen ollut aika väsynyt. Väsynyt siihen, että kaikki tavarat ovat missä sattuu. Olen ollut kiukkuinen siksi, että on ollut vaikea hyväksyä vallitsevia olosuhteita. Ajattelin, että vappuna voidaan sitten grillata ja syödä pikniktyyliin ulkona. Vappuaattona heräsin siihen, että maa oli valkoinen. Ei grillattu. Eikä syöty pikniktyyliin ulkona. Vappupäivänä sentään saatiin järjestettyä piknikeväät ulos. Kolmena päivänä söimme ravintolaruokaa / kävimme hakemasta salaattibaarin salaatit kotiin. Jopa pojat alkoivat kysellä, että milloin voidaan taas syödä ihan vain kotiruokaa. Sähköt ovat olleet poikki milloin sattuu ja pölyä on joka paikassa.

Keittiö alkaa olla nyt valmis. Uusi liesi toimii, uuni ei ole vielä paikoillaan. Kaapit alkavat olla valmiita siihen, että niihin voi laittaa tavaroita ja jonkin verran tavaroita onkin jo saatu takaisin kaappeihin.

Kotimme on ollut kuin esterata. Yläkerta oli viime viikolla käytännössä täynnä tavaraa. Olohuoneessa oli uudet keittiön kaapit, kaikkiin muihin huoneisiin oli purettu vanhan keittiön tavaroita. Kulkureitteinä oli pienet solat.

Tähän kun vielä lisää sen, että minulla on ollut aika paljon töitä ja viikonloppuna käväisin myös Turussa kouluttamassa yhden Mindfulness lapsille - kurssin, niin tuntuu, että voimavarat ovat välillä olleet aika vähissä. Vitsit ovat olleet välillä vähissä, mutta huumoria pitää sitten repiä pienistä asioista: Upo-liesituulettimessamme lukee väärin päin Upo. Nettisivuilla lukeaa: Upea liesituuletin kääntää katseet. Todellakin, tämä kääntää katseet.

Keittiön kaappien tyhjentämisen yhteydessä löytyi muistoja lasten synttäreiltä. 1v ja 5 v kynttilät. Tokihan noita on ollut hyvä säilöä kaikki nämä vuodet, sillä eihän tässä enää kauhean pitkää aikaa ole, kun esikoinen täyttää jo 15 v ja silloin noita voisi taas käyttää. Ja siitä pari vuotta eteenpäin, niin kuopuksen 15 v synttäreitä juhlitaan. Ja vielä kun jaksaa säästää muutaman vuoden, niin edessä olisi 51 v synttärit. Yleensä kait juhlitaan viisikymppisiä, mutta meillä sitten käytännön syistä 51 v synttäreitä.

Tällä hetkellä en voi muuta kuin olla onnellinen siitä, ettemme ryhtyneet keittiöremonttiin poikien ollessa pienempiä. Tosin, ei tämä ole ollut mitään siihen meidän viime keväiseen putkiremonttiin nähden. Mutta sen muisteluun en halua nyt palata.

Nyt lähden hierojalle, josko sieltä saisin vaikka rentoutta ja kipinää siihen, että jaksaisin alkaa laittaa tavaroita paikoilleen uuteen keittiöön. Uusi keittiö on kyllä hieno ja induktioliesi tuntuu niin modernilta ja tehokkaalta vanhan lieden jälkeen.

Mekaaninen työ vapautti luovuutta

"Vanhan" keittiön kaakelit - näitä olen inhonnut kaikki ne vuodet, jotka olemme tässä kodissa asuneet

Meillä on menossa keittiöremontti. Tiesin koko kevään, että meille on tulossa keittiöremontti, mutta jotenkin olin onnistunut blokkaamaan sen pois ajatuksistani. Vasta tällä viikolla tajusin, että sehän on nyt. Sehän tarkoittaa sitä, että keittiön kaapit pitää tyhjentää ja vanha keittiö purkaa. Mieleni pullikoi aluksi vastaan, että vielä tämäkin pitää mahduttaa viikkoon. Keho ja mieli ovat olleet vähän jumissa ja tämä tuntui vielä ihan ylimääräiseltä jutulta tähän ajankohtaan.

Torstaina aloitin keittiön kaappien tyhjentämisen. Hylly kerrallaan tyhjensin. Astiat, jauhopussit, mausteet. Kaikki pois. Koko keittiö tyhjäksi. Ja se olikin tosi meditatiivista. Mekaanista, suorittavaa, samanlaisena toistuvaa työtä, jossa ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin sitä, mihin laitan tämän tavaran. Tunnista toiseen, sitä samaa.

Ja tämä olikin juuri sitä, mitä mieleni kaipasi. Olen viime viikkoina tehnyt tosi paljon isoja päätöksiä esim. ensi syksyn töitä koskien. Tuntuu, että aivoni ovat menneet tukkoon. Nyt tekemällä täysin samanlaista suorittavaa työtä, aivoihin tulikin tilaa ja luovuutta alkoi vapautua.

Olen todennut aikaisemminkin sen, että kun aivot ovat jumissa, on hyvä lähteä vaikka metsälenkille ja luuhailla. On hyvä olla tekemättä mitään. Mutta vaikka tämän tietää, miten helposti sen unohtaa omassa elämässään. Nyt, kuin vahingossa ja tilanteen pakosta, tein samanlaisena toistuvaa mekaanista työtä, joka johti aivojumin poistumiseen ja vei minua kohti luovuutta. Onko sinulla samanlaisia kokemuksia?

ps. tiedän ettei tavaroiden laittaminen takaisin paikoilleen uusiin kaappeihin ole välttämättä enää niin terapeuttista. Siinä vaiheessahan minun pitää tehdä karsintaa. Ja aivotyötä. Laitanko tämän kaappiin vai kierrätykseen? Mihin lajittelen minkäkin pois heitettävän jätteen? Kaatopaikalle en haluaisi ikinä laittaa mitään ja aina ei ole helppoa lajitella ja löytää jatkosijoituskohdetta.

Unelmahommissa

Oletko sinä unelmahommissasi? Mitä kuuluu unelmatyöhösi? Minä olen viimeisenä kolmena vuonna miettinyt paljon unelmatyötäni. Irtisanouduin vakituisesta työsuhteestani kolmisen vuotta sitten. Tein ihan mielekästä työtä, mutta minulla ei ollut siinä työssä enää mahdollisuutta olla osittaisella hoitovapaalla ja tehdä lyhennettyä työviikkoa. Tiesin, etten jaksaisi tehdä sitä työtä täyttä työaikaa. Tai ehkä olisin jaksanut, mutta perhe ja muu elämä olisi kärsinyt paljon. Lisäksi minulla oli sellaista ammattitaitoa, jota en pystynyt hyödyntämään siinä työssäni. Mietin, mikä olisi se monialatyöpaikka, jossa voisin hyödyntää kaikkea ammattitaitoani. Totesin, ettei sellaista työpaikkaa ole. Oli siis luotava työ itse. Perustettava yritys. Se oli iso hyppäys tuntemattomaan.

Luin Hanne Valtarin ja Satu Rämön inspiroivan kirjan "Unelmahommissa". Kirja antaa vinkkejä miten voi suunnitella uran tai työpäivän niin että pääsee poimimaan rusinat työelämän pullasta. Satu ja Hanne kertovat, miten he tekivät loikan unelmatöihin ja miten se voi onnistua muiltakin. Kirja on kirjoitettu avoimesti ja hauskasti. Kirjassa käydään läpi niin unelmaduunin arkea, onnistumisen tunteita kuin vaikeita hetkiäkin. Kirjassa käsitellään myös uupumusta ja sitä, kun unelmatyötä onkin liikaa. Miten ruuhkavuosista voi selvitä hengissä? Kirjassa on haastateltu eri alojen ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet tehdä itselleen oman unelmatyön. Pidin kirjassa siitä, että siinä on avattu myös bloggaamista ammattina. Mitä ammattibloggaamiseen kuuluu? Mistä tulonlähteet muodostuvat? Kirjassa oli tosi hyviä ajatuksia oman työn hinnoitteluun. Tosi harvoin hinnoittelua ja raha-asioita avataan kuten tässä kirjassa on avattu. Monesti hinnoittelu on täysin hyshys-asiaa, josta ei puhuta julkisesti.

Itse pidin kirjassa siitä ajatuksesta, että unelmatyö voi koostua eri palasista. Monilla yrittäjäteemaisilla kursseilla korostetaan tosi paljon sitä, että panosta yhteen osaamiseesi. Rajaa, rajaa ja rajaa. Minulla on kolme vahvaa osaamisen osa-aluetta ja tykkään siitä, että työssäni voin tehdä sitä kaikkea. Kirjan luettuani tuli olo, että voin  ylpeänä tehdä sitä kaikkea eikä minun tarvitse miettiä rajaamista, jos itse koen tekeväni kaikkea tasapainoisesti.

Kirjassa lause "ei ole häviö aloittaa aiottuja tylsemmistä hommista" kolahti. Näin olen itsekin tehnyt. Jotta olen saanut rahaa, jolla olen saanut maksettua kalliita koulutuksiani ja myös itselleni palkkaa. Ja nyt kun se unelmatyö alkaa myös kantaa, olen voinut koko ajan vähentää sellaisten hommien tekemistä, jotka ovat ihan mieluisia minulle, mutta eivät sitä suurinta unelmaani.

Unelmoi, inspiroidu, rohkaistu, verkostoidu. Äläkä vain unelmoi, vaan ala ottaa myös konkreetteja askelia unelmiesi eteen. Kirja ei ole mikään tähtipölyopas, vaan tuo paljon myös arkirealismia esille. Pidin kirjasta, suosittelut!

Kehon ja mielen jumeja ja kissakuumetta

Reeta-kissa Mikkelin löytöeläintalossa

Otsikko sen jo kertonee, tästä tulee sillisalaattipostaus. Minulla on ollut paha blogijumi. En tiedä, mistä kirjoittaisin. Ei ole ollut aikaa miettiä postausaiheita. Tai jos on aihe, ei ole ollut aikaa kirjoittaa siitä järkevää tekstiä. Tai jos aihe tulee mieleen, oma mieli tyrmää, ettei ketään kiinnosta lukea sellaisesta aiheesta.

Sekä mieli että keho ovat olleet vähän jumissa. Kaikki lähti siitä, kun mies oli New Yorkissa työmatkalla. Taisin kirjoittaa blogiini työmatkan alla, että "hyvin meillä menee, pojat ovat jo isoja". Mutta kappas. Kuten aina miehen ollessa työmatkalla, niin nytkin. Pojat sairastuivat. Esikoinen oli pienessä kuumeessa ja flunssainen jo miehen lähtiessä reissuun ja kuopus sitten pari päivää myöhemmin. Se viikko sinniteltiin siis vähän puoliterässä. Pääsiäisenä kävin Mikkelissä poikien kanssa. Pääsiäinen meni vähän liikaa työnteon puolelle, kun tein rästihommia. Toki luin kirjan ja kävimme myös leffassa (The Boss Baby).

Tunnetaitoryhmäläisen tekemä Villipedon naamari

Mies tuli Jenkeistä kotiin pääsiäisen lopuksi ja ensin oli tietenkin jetlag ja hän valvoi öisin. Sitten hän tuli kipeäksi. Minä olen ollut terveenä, mitä nyt taas olen saanut niska-hartiaseutuni aivan jumiin. Tänään kävin hierojalla ja enpä ollut tajunnutkaan, kuinka jumissa hartiani ovat. Nyt niitä on taas vähän pehmitelty.

Töiden suhteen on tapahtunut paljon hyviä asioita. Olen löytänyt kivat kurssitilat ensi syksyn tunnetaitoryhmiä varten ja pääsen käymään myös TRE-kurssilla siellä kurssitilassa blogiyhteistyön merkeissä (eli kirjoitan aiheesta myöhemmin lisää). Tämän kevään lasten tunnetaitoryhmä alkoi viime viikolla ja eka tapaaminen oli mukava. Lanseerasin tänään Yökukkujasta nukkujaksi - verkkovalmennuksen pienten lasten uniasioihin liittyen ja sen myynti on lähtenyt hyvin käyntiin. Sunnuntaina olin pitämässä mindfulness-tuokioita Tanssikoulu Tanssilan esimurkuille ja murkuille ja se oli antoisaa. Vaikka paljon hyvää on tapahtunut, silti mieli on vähän jumissa. Tuntuu, että tekemistä on koko ajan paljon. Aivoni kaipaisivat nyt ihan vaan väljyyttä ja olemista.

Mikkelin löytöeläintalossa

Kuopuksella on ollut jo pitkään kissakuume. Minulla itselläni oli kissa koko lapsuuteni ajan ja Missestä tuli kovin rakas ja tärkeä minulle. Olemme miettineet kissaa monelta kantilta. Mies pelkää, että kissa tuhoaa kotimme ja meidän on vaikeaa enää reissata mihinkään, koska ei meillä ole täällä ketään, jolle kissan hoitoa voisi nakittaa reissun ajaksi. Itse ajattelen sitä, miten paljon kissa toisi iloa ja seuraa pojille ja opettaisi myös vastuullisuutta. Kuopus on päättänyt, että jos meille kissa tulee, siitä tulee Misse Mossukka (minun pitkäikäisin kissani oli Misse, lempinimeltään Mossukka).

Kävimme pääsiäisen aikaan katsomassa kissoja Mikkelin löytöeläintalossa. Siellä oli syntynyt kahdelle kissalle pentuja, mutta ne olivat vielä niin pieniä, ettei niitä päässyt katsomaan. Äitini on selvitellyt mökkinsä läheltä Juvalta kissanpentuja ja voi olla, että sinne on erääseen maalaistaloon syntymässä pian kissanpentuja. Saas nähdä, saadaanko sieltä sitten Misse Mossukka meille.

Sima on pullotettu ja lämpimämpiä säitä tässä odotellaan. Vapun ajalta toivon lähinnä lepoa. Lepoa keholle ja mielelle.