keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Minun kirjani vie itsetuntemuksen äärelle



Kirjakauppoihin on ilmestynyt viimeisen vuoden aikana paljon itsetuntemusta lisääviä tehtäväkirjoja. Kirjoja, joissa päähenkilö olet sinä itse ja joissa pääset miettimään omaa elämääsi. Yksi näistä kirjoista on "Minun kirjani - ystäväkirja", jonka tarkoitus on auttaa tutustumaan elämän tärkeimpään ihmiseen - eli sinuun itseesi.

Kirjojen tehtävien ja kysymysten avulla pystyy pohtimaan omaa elämää ja omaa suhdetta käsiteltävään asiaan - on se sitten ajankäyttö, oma kehonkuva tai omat tunteet.

Kirjan teemoja


Minun kirjani teemoja ovat esimerkiksi minä ystävänä, riittävä minä, minä aistin, vastoinkäymiset ja ravitsen kehoa ja mieltä. Kirjassa oli myös useampi aukeama tunteille ja tästä olen iloinen Lasten Tunnetaito-ohjaajana.

Kirjan tehtäviin kuuluu esim. täydennettäviä lauseita, kirje itselle, oman vuorokauden kellon piirtäminen, tunteiden värien ja muotojen miettimistä jne.


Kirjassa käsitellään esimerkiksi vihaa seuraavasti: Piirrä kehoon viha. Missä se kehossa tuntuu,  minä värinen ja muotoinen se on? Täydennettäviä lauseita ovat esimerkiksi: viha on...., viha ei ole..., voimakkain kokemani vihan tunne..., onko minun helppo/vaikea näyttää vihan tunne?

Ajatuksiani kirjasta


Kirja on valtavan kaunis ja ihana. Kuvitukset ja tekstit ovat herätteleviä ja houkuttelevat pohtimaan asioita. Kirja vie lempeyteen ja myötätuntoon itseä kohtaan. Olet hyvä ja riittävä juuri sellaisena kuin olet.

Kirja auttaa miettimään omia aikasyöppöjä ja kehottaa rajaamaan elämää ja tekemisiä - sitä, miten on tavoitettavissa. Ajanhallinta on muutenkin ollut oma teemani viime aikoina. Niin helposti aikasyöpöt vievät aikani niiden asioiden sijaan, joihin haluaisin oikeasti aikani käyttää. Kirja sai minut pohtimaan kiirettä ja sitä, mistä syntyy kiireen tuntu ja millaiseksi toimintani muuttuu kiireessä.

Erityisesti minua kosketti Minä olen arvokas - kappaleessa olleet kysymykset: Olenko oikeanlainen? Onko minulla merkitystä? Kelpaanko juuri sellaisena kuin olen?  On niin tärkeää puhua itselleen kauniisti ja lempeästi. Ja arvostaa itseään.

Lämpimät suosittelut tälle ajatuksia herättävälle ja kauniille tehtäväkirjalle!

* kirja saatu arvostelukappaleeksi kustantajalta 

Lue myö blogitekstini Polku lapsuudesta aikuisuuteen ja haaveisiin. Esittelen siinä blogitekstissä My way - lapsuuden poluilta aikuisuuden valtateille tehtäväkirjan.

Seuraa blogiani myös facebookissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat aina!