lauantai 25. helmikuuta 2017

Jääveistosten ja leffojen hiihtoloma

Tämä teos voitti Mikkelin Jääfestivaalit 2017

Vietin poikien kanssa muutaman päivän Mikkelissä. Mikkeliin sattui visiittimme ajalle Jääfestivaalit ja kävimme katsomassa jääveistoksia monena päivänä. Erityisesti pojat pitivät torille tehdystä jääliukumäestä, jossa kävimme laskemassa monta kertaa. Seisoessani torstaina torilla katselemassa poikien laskemisriemua tapasin sattumalta myös lukioaikaisen luokkakaverini. Emme olleet nähneet sitten ylioppilasjuhlien eli siitä on aikaa yli 20 vuotta.


Lisäksi kävimme uimahallissa uimassa ja leffassa. Minä kävin katsomassa kaksikin leffaa, ensin itsekseni leffan "La La Land" ja poikien kanssa "Lego Batman" - elokuvan. Pidin molemmista. "La La Land" on elokuva unelmien tavoittelusta, sitkeydestä ja unelmien toteutumisesta. Upea, musikaalimainen elokuva. Ainut, mikä jäi kaivelemaan mieltäni, oli leffan loppuratkaisu.




"Lego Batman" - elokuvassa oli menoa ja räiskintää, mutta erityisesti pidin leffan sanomasta. Kukaan ei pärjää yksin. Toisia tarvitaan. Yhteisöllisyys ja rakkaus ovat tärkeitä. Yhdessä kaikki ovat vahvempia.


Tänään olen palaillut arkea kohden. Käynyt ruokakaupassa, siivoillut kotia, lajitellut pyykkejä. Tulipa monen vuoden tauon jälkeen katsottua myös hiihtoja telkkarista ja mikä hieno hetki olikaan penkkiurheilla, kun Krista Pärmäkoski hiihti Suomelle hopeaa. Huomenna olisi tarkoitus vielä suunnata Keravan Taidemuseoon "Näkyväksi neulottu" -  näyttelyyn ja sitten on lomaviikko ohi.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

4 kommenttia:

  1. Komeita jääveistoksia! Minäkin kävin katsomassa La La Landin ja oikeastaan tykkäsin loppuratkaisusta, koska ei se ei ollut se kaikkein perinteisin. Onnellisia loppuja voi olla monenlaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääveistokset olivat upeita, erityisesti valaistuina. Minä olen sen verran perinteisen romantiikan ystävä, että olisin kovasti toivonut toisenlaista loppuratkaisua....Mutta hieno leffa oli joka tapauksessa.

      Poista
  2. Onpa upeita jääveistoksia! Minä suuntaan huomenna katsomaan Lego Batmania. Saa nähdä mitä tykkään. Veikkaan, että seitsemänvuotias kaverinsa kanssa ainakin pitää siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo jääveistokset olivat huippukauniita valaistuina. Kuviin on vaikea saada niiden kauneutta, erityisesti kun kännykkäkamerella kuvasin.

      Lego Batman lienee kaikkien lasten suosikki, siinä on vauhdikasta menoa. Mielestäni vähempikin räiskintä olisi riittänyt. Mutta leffan loppusanoma on hyvä.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!